.

.
.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Lankakaupassa

Tein viimein retken suureen lankakauppaan, Soukan ostoskeskuksen Menitaan, jota moni on suositellut. Siellä kuulemma sekoaa.

Totta, meni pää aivan pyörryksiin, niin valtavat valikoimat oli kahdessa laajassa kerroksessa kaikkea mahdollista käsitöihin, varsinkin neulomiseen ja virkkaamiseen liittyvää. Kerrankin oli mistä valita, mitä ei useinkaan voi sanoa markettien lankahyllyistä.

Kävin valikoimat nopeasti läpi (harmi, oli kiire!) ja ostin tällä kertaa vain sen, minkä tiedän varmasti tarvitsevani. Paperinarua valokranssiin, jonka aion neuloa. Olisin halunnut valkoista, mutta niin oli ilmeisesti tehnut moni muukin, sillä valkoisten hylly oli tyhjä. Ostin vaaleanharmaata. Se varmaan toimii ihan hyvin kranssissa.

Lisäksi ostin kaksi vyyhteä matonkudetta, mustaa ja luonnonvalkoista. Aion opetella virkkaamaan pyöreitä mattoja, joille löytyisi meillä käyttöä siellä sun täällä. Puuvillaisen pikkumaton voi pestä koneessa.

Tähän projektiin minut innosti kiva työkaverini, joka on virkannut useita mattoja. Hän on luvannut antaa myös hyvät ohjeet <3


Sitten suunnittelemaan...



maanantai 28. marraskuuta 2011

Valkoiset lautalattiat

Adventtia!

Kohta päästään availemaan luukkuja. Meidän kalenteri on jo vuosien ajan ollut tällainen. Kalenteriin tulevien pikkupakettien askartelu yhdessä lasten kanssa on muodostunut meillä adventtiperinteeksi.


Vesisateen vihmoessa ikkunoita on hauska muistella, että viime vuonna joulua odoteltiin tällaisessa maisemassa. Kuva etupihan vanhasta omenapuutarhasta, alhaalla rantasauna vuodelta 1935.



Kun talostamme, joka oli alunperin vanha hirsihuvila, tehtiin ympärivuotisesti asuttavaa, jouduttiin miettimään linjaratkaisuja lukuisten yksityiskohtien suhteen. Yksi sellainen oli lattia.

Talossa oli alunperin kaunis tummaksi patinoitunut lautalattia. Remontin yhteydessä talo koki melkoisen mylläkän, muun muassa laajensimme jokaista kerrosta lähes puolella. Olikin vaikeaa päättää, mitä materiaaleja säilytetään ja mitkä menevät uusiksi. Taloon tuleva uusi tekniikka asetti omat ehtonsa, mutta myös sisustuksellisen linjan yhteneväisyys uuden ja vanhan osan välillä pakotti luopumaan monesta sellaisesta asiasta, jonka ehkä muuten olisi säilyttänyt.

Koska uuteen osaan taloa tuli uudet lautalattiat, ei vanhojakaan oikein voinut jättää silleen. Olisi  mennyt noin kuusikymmentä vuotta ennen kuin uusi lattia olisi ulkonäöllisesti sulautunut vanhaan. Siksipä tehtiin ratkaisu, että maalataan talon kaikki lattiat valkoisiksi, sekä uudet että vanhat.

Kuvassa keskikerrosta, näkymä olohuoneesta keittiöön päin. Etualalla Askon 50-luvun senkki, jonka ostin kympillä huutonetistä ja kunnostettiin se miehen kanssa uuteen uskoon. Opettelimme esim. viiluttamaan kun vanha viilutus oli kärsinyt palovaurion.


Yläkerta, aula ja pojan kammari. Kuva otettu kesällä, sen huomaa vehreistä ikkunanäkymistä ja erilaisesta valosta edelliseen, reaaliaikaiseen kuvaan verrattuna. Yläkerrassakin 50-luvun liukuovisenkki, joihin minulla on jonkinlainen addiktio.


Lattiat vedettiin valkoisiksi Betoluxilla - perinnerakentajaystävien pienoiseksi kauhuksi. Ajattelimme kuitenkin, että lattiamme ovat niin kovalla kulutuksella neljän lapsen ja kahden koiran huushollissa, että maalin täytyy ennen kaikkea kestää. Otaksuimme, että kestämisen hintana olisi muovisempi pintavaikutelma ja se, ettei Betoluxilla maalattu lattia luultavasti kuluisi kauniisti patinoituen. Päätimme, että siitä huolimatta maalin pitäisi kestää, sillä lattioiden käsittely talossa jossa samanaikaisesti asutaan, on niin suuri urakka, ettemme jaksa ajatusta sen toistumisesta muutaman vuoden kuluttua.

Mutta Betolux onkin osoittautunut kaikin puolin luultua paremmaksi valinnaksi. Se on todellakin kestänyt hyvin, mutta pinta ei kuitenkaan tunnu tai näytä mitenkään muoviselta, päinvastoin. Siinä on hyvä kiilto. Maali on myös kulunut paljon kauniimmin, kuin olisimme uskoneet. Koska charmikas kuluminen tekee mielestäni valkoisten puulattioiden ulkonäölle vain hyvää, emme varmaankaan maalaa lattioitamme uudelleen enää koskaan!

Yläkerran portaissa, joita rakastan mm. niiden tunnelmallisen natisemisen takia, kuluneisuus näkyy ehkäpä kauneimmin.


Monet kauhistelivat myös valkoisen lattian "epäkäytännöllisyyttä" lapsiperheessä, kaikki tahrat kun näkyvät heti. Sekään ei ole ollut ongelma. Valkoisesta lattiasta näkyy tosiaan samantien jos paikallista puhdistustarvetta ilmenee. Niinpä koko lattiaa ei tarvitse aina pestä, ikään kuin varmuuden vuoksi. Jos likaa ei näy, sitä ei myöskään ole.

En muutenkaan pidä erityisen käytännöllisenä piirteenä kodin materiaaleissa sitä, ettei lika näy niissä. Likahan ei ole kovin suotavaa piiloutuneenakaan (en ollenkaan kaipaa lattian väriin maastoutuneita mehutahroja) joten pääsee paljon vähemmällä kun se näkyy ja siihen on helppo reagoida. Lisäksi, materiaaleissa ja väreissä, joissa lika ei näy, ei näy myöskään puhtaus, eli ne ovat jo itsessään "likaisia".

Siksi meillä on valkoiset seinätkin, ja sohvat - kuudessakymmenessä asteessa pestävillä, helposti irroitettavilla irtopäällisillä. Ja melko tiuhaan ne kieltämättä koneessa pyörivätkin. Kun laittaa sohvien päälle puhtaaksi pestyt, tuoksuvat päälliset, tunnelma talossa on kuin suursiivouksen jäljiltä.

Ja lopuksi, toinen villapallo on valmis:




sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Ensimmäinen villapallo

Tänään oli aikaa neuloa ensimmäinen villapallo. Eipä todellakaan sujunut tunnissa, kuten ohjeessa luvattiin... Ehkäpä, jos näitä tekisi enemmän eikä tarvitsisi enää alinomaa tavata ohjetta ja laskeskella silmukoita, pääsisikin vähän tämänpäiväistä lyhyempään aikaan. Silmukoiden luomisesta viimeisten lankojen päättelyyn meni nyt kaksi ja puoli tuntia.

Mutta näitä kyllä saattaisi tehdä enemmänkin. Pallo on aika söpö ja tuntuu ihanan pehmeältä ja lämpöiseltä. Lankakorin värivalikoima vaan on päässyt viimetalvisen mummoruutumanian seurauksena köyhtymään niin, että keikka lankakauppaan olisi paikallaan, mikäli harrastusta aikoo jatkaa.

Hyvin pallot sopisivat kuuseen, kunhan niitä olisi riittävästi. Mutta eipä sitten muuta voisi kuuseen laittaakaan, niin persoonallisia kuusen koristeita nämä olisivat.

Ja väriskaala? Hmmm... ei varmaan olisi hassumpi kuusi, jos kaikki villapallot olisivat esimerkiksi valkoisen ja vaaleanharmaan yhdistelmiä?


lauantai 19. marraskuuta 2011

Joulukaktus kukkii

Näin sen nyt ensimmäisen kerran täällä meillä, joulukaktus alkoi kukkia. Aina se on ihanaa, kun kukat tekevät nuppuja ja avaavat niitä, mutta kaktuksen kukkiminen on ihan erityistä. Se on niin erilainen kasvi kukkiessaan, sen kukinta on niin loistelias normaaliolotilaan verrattuna.



Kukinta on vielä aluillaan, mutta kaktuksen alhaalla roikkuva latva alkaa jo täyttyä nupuista ja kukista. Kuva ei valitettavasti tee oikeutta jo tämänhetkiselle kukkarunsaudelle:



Myös sisälle talvehtimaan tuotu valkoinen pelakuu ahkeroi tehdä kukkia. Vein suurimman osan pelakuista viileään varastoon talvehtimaan ja viettämään lepokautta, mutta kolme jätin sisälle. Ovatkohan ne keväällä väsyneitä kun eivät saa levätä talvea?


Sitten vähemmän hemaisevaan aiheeseen. En voi käsittää, kuinka paljon pientä ja ilmeisesti ihan tarpeetonta rompetta kotiimme kertyy. Se on ahdistavaa roskaa, mutta ei kuitenkaan selvää roskaa; tavaroita, joita ehkä vielä joskus voi tarvita. Mutta joita ei kuitenkaan enää koskaan tarvita. Lapan niitä erilaisiin miljoonalaatikoihin ja aina kun sellainen tulee täyteen, koko laatikko unohtuu, eikä kukaan enää koskaan kaipaa sieltä mitään. Avaan teille keittiössämme sijaitsevan miljoonalaatikon, kas tässä:



Ajattelen usein tyylikkäitä sisustuslehtiä selaillessani, että 
onkohan niissä huolettoman eleganteissa kodeissa jossain piilossa miljoonalaatikko...  
Ajatus tuntuu lähes syntiseltä,eihän niissä nyt sellaista voi olla, hyi!

Kävijätilastojen mukaan sadat ihmiset Suomessa, Saksassa, USAssa ja Venäjällä ovat käyneet katsomassa blogiani. Vaikea uskoa, täällä on aavemaisen hiljaista ja tunnen itseni totaaliseksi yksinpuhelijaksi. - Hyvä jos blogillani on oikeasti ollut edes yksi lukija.

Nyt vetoankin Sinuun, mahdollisesti blogiini eksynyt ihminen. Voisitko ilmaista itsesi ja vastata kysymykseen miten selviät turhan roinasi kanssa. Onko Sinulla miljoonalaatikko? Vai oletko onnistunut niin, ettei kotiisi kerry ainakaan läjäpäin mitään turhaa pikkutavaraa?

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isänpäivää

Tänään Hesarissa oli mielenkiintoinen ohje, kuinka neulotaan pehmeitä joulupalloja. Kaikki esimerkkipallot olivat punavalkoisia norjalaisneulemallisia, mutta mielikuvitus lähti heti laukkaamaan, kuinka jämälangoista voisi tehdä vaikka millaisia palloja.

Ja tänä jouluna voisi kuuseen laittaa pelkästään niitä neulottuja palloja. Olenkin jo monena vuonna kaivannut vaihtelua joulukuusen lookiin. Meillä on jäänyt päälle sellainen versio, että kuuseen ripustetaan kaikki mahdollinen, mukaan lukien lasten vuosien varrella tekemät lukuisat, monenkirjavat joulukoristeet. Ihan soma se toki on niinkin, minusta joulukuusi saa olla "kuin joulukuusi", mutta voisi sille joskus etsiä vähän uutta ilmettäkin. Tänä vuonna voisi kokeilla joulukuusen faceliftingiä - edellyttäen, että saa aikaiseksi noita pehmeitä palloja.

Myös perhe pitäisi saada mukaan neulomaan palloja. Tyttären kohdalla se onnistunee helposti, mutta mitenhän saisi innostettua pojat pallotalkoisiin?

Tänä aamuna onniteltiin isää lämpöisellä, tyttären valmistamalla mutakakulla ja vaniljajäätelöllä. Kakku valmistui Fazerin taatulla ohjeella, sillä joka löytyy leivontasuklaan kääreestä. Tyydyttiin nyt yksinkertaiseen annokseen, vaikka usein tulee tehtyä samalle kokoonpanolle kolminkertainenkin..

Lounaaksi valmistin karjalanpaistia perunamuusin ja bataattilaatikon kera. Viimeksi mainittu oli Saarioisten valmista laatikkoa, joka on ihanassa maussaan ja samettisessa koostumuksessaan vailla vertaansa!



Jälkiruuaksi nautittiin kupponen maitokahvia ja seuraksi vielä Viennetta-jätskikakun pala. En ole aikaisemmin erityisesti innostunut tuosta jäätelömerkistä, mutta nyt hämmästyin maistaessani (uutta?) marjaversiota; kerrassaan suussasulava yhdistelmä vähän kirpeätä marjasorbettia, makeata marjahilloa, kermaista vaniljajäätelöä ja rapeata kakkupohjaa. Kun yhden Viennetta-kakun saa usein eurolla, niin vastaisuudessa jätän Ben&Jerryt sun muut herkut hyllyyn, sillä vaikkei heti uskoisi, kyseisen marja-Viennetan hinta-laatusuhde peittoaa kevyesti kaikki muut.

Maistakaapa huviksenne!




perjantai 11. marraskuuta 2011

Joulutunnelman virittelyä


Se aika vuodesta, jolloin tunnelma alkaa väistämättä tihentyä joulua kohti. Oikeastaan joulua vietetään marraskuun alun ja aatonaaton välisenä aikana, eli joulu on joulun odotus. Aattona se on auttamatta ohi. Siksi joulun odotuksesta kannattaa ottaa kaikki irti. Tai ainakin niin paljon kuin ehtii ja jaksaa..

Minulle hyasintin tuoksu tuo kotiin yhtä vahvasti joulutunnelman kuin piparkakkujen paistaminen. Siksi hankin niitä heti kun ensimmäiset merkit lähestyvästä joulusta ovat ilmassa, eli heti pyhäinpäivän jälkeen. Nyt ensimmäinen istutus on avannut kukintonsa ja huumaava tuoksu täyttänyt talon. Niin huumaava, että ehkä pidän kuitenkin parin viikon tauon ennen seuraavia hyasinttejä. Ettei perhe ehdi kyllästyä tuoksuun ennen joulua.


Sain myös kimpun, jossa oli suuren punaisen amarylliksenoksan seurana monenkirjava joukko erilaisia härpättimiä; saniaista, harsokukkaa, punainen marjaoksa, peikonlehti, pitkiä suoria heiniä jne. (Miksihän niihin muuten pitää työntää kaikki mahdollinen, jolloin mikään ei enää näytä miltään?) Poistin ylenmääräiset hörhelöt ja jätin jäljelle vain amarylliksen ja yhden peikonlehden. Ihan komea kimppu siitä tuli.


Työkiireet ovat viime viikkoina vetäneet niin tupelle, ettei edes juhlapukuompelus ole edistynyt pistoakaan. Monet muutkin tärkeät ja mielenkiintoiset projektit seisovat, kun aikaa ei tahdo löytyä.

Esimerkiksi pitäisi maalata pari pikku pöytää. Projekti on jumittanut siksikin, etten ole osannut päättää väriä. Mielessä on ollut kaunis helmenharmaa, tai siten jokin vanhan turkoosin sävy. Tai vanhahtava oranssinpunainen, jota pöydissä on alunperinkin käytetty tummanharmaan rinnalla. Pöydät tulisivat makuuhuoneeseemme, ehkä yö- tai muuten vaan sivupöydiksi. Minusta pikkupöydän, pöytävalaisimen ja taulun yhdistelmät ovat kotona erityisen henkeviä.

Tämä pöytä ei ole mitenkään ihmeellinen eikä ehkä kovin kauniskaan, mutta se on talon alkuperäisiä kalusteita ja siksi haluan vaalia sitä täällä. Ja onhan siinä liukkaasti toimiva kätsä laatikko, eli se on ihan käyttökelpoinen huonekalu.



Tämä toinen pöytä on minusta tosi suloinen. Punainen kansi on saranoilla kiinni, eli sen voi nostaa ylös jolloin alta avautuu laatikko. Varsinkin tämän pöydän suhteen epäröin vaaleaa helmenharmaata, sillä jokin tummempi väri piirtäisi pöydän kauniit muodot paremmin esiin.




Mutta mikä väri, kas siinäpä pulma!

 Ehkäpä päädyn nytkin samaan kuin tähänkin asti, eli tuumiskelen asiaa. Kera suuren kahvimukillisen.



sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Sijaistoimintoja


Pyhäinpäivää on vietetty leppoisasti perheen kesken. Tai siis niin leppoisasti kuin se on mahdollista silloin, kun seitsemäsluokkalainen poika tuo yövieraaksi neljä kaveriaan ja iloon yhtyy vielä pikkuveli kahden kaverinsa kanssa.. Lisäksi sattui viime viikolla aikataulun suunnitteluvirhe (lue: tylsien töiden loputon lykkääminen tuonnemmas) ja jouduin ottamaan luvattomaan määrän töitä kotiin viikonlopuksi.

Valmistimme eilen kuitenkin juhla-aterian, paahtopaistia rosepippurikastikkeen ja perunalanttumuusin kera. Viimeksi mainittu oli hiukan erikoinen yhdistelmä, mutta johtui siitä, että viime hetkellä karppaaja ajatteli kuitenkin nauttia juhlan kunniaksi vähän perunaakin. Eli sekaisin vaan muusit. Paahtopaisti onnistui harvinaisen hyvin, vaikka ei ole kovin paljon meillä harrastettu ruokalaji. Minua on vaivannut ennakkoluulo, että siitä tulee sitkeä, väkevä ja mauton ja niinpä olen useimmiten päätynyt esim. lihamurekkeeseen, joka ei petä koskaan. Mutta eipä siitä nyt tullut. Tuli murea ja maukas, vaikka suola ja mustapippuri hierottiin pintaan vasta paistin uunista ottamisen jälkeen. Niiden kanssa se muhi voipaperi-sanomalehti-kääreessä tunnin. Erityisesti mies piti paistista, joten siihen palataan jatkossakin.

Ja juhla-ateria katettiin tietysti kuistille. Haluan, että lapsillekin jää kokemus arjen ja pyhän erosta. Aina kun on vähänkin aihetta, laitetaan juhlaa.

Vanhojentanssipuku roikkuu houkuttelevasti hengarissa ja saa sormet syyhyämään. Siihen pitäisi kiinnittää helma. Mutta koska minulla tosiaan on runsaasti rästitöitä mukanani, en tietenkään voi ryhtyä ompelemaan. Toisaalta ankeat rästityötkin saavat kiertelemään itseään ja olen puuhaillut vähän kaikkea muuta. Kuten esim. opettanut tyttärelle patenttineuleen tekemistä ja neulonut siinä ohessa itsekin pitkät matkat.


Ja järjestellyt astiavitriiniä (hyvä sitäkin joskus on järjestellä). Kun aikoinaan saimme tämän ihanan talon, tänne oli jätetty täysi kalustus. Mm. paljon vanhoja arabian asioita. En juurikaan raaski käyttää niitä, joten säilytän talon vanhoja astioita vitriinissä. Joukossa on paljonkin ihanuuksia, mutta tässä pari lemppariani.


Hyvää Pyhäinpäiväviikonloppua!


perjantai 4. marraskuuta 2011

Prinsessahuumaa keskellä kaamosta

Tyttären vanhojentanssipuku on siis tekeillä. Mielenkiintoinen projekti, ja yllättävän työläs. Liitän tähän muutaman kuvan puvuntekeleestä, jonka yläosa on melkein valmis ja tafti- sekä tyllihelmat kiinni vasta nuppineuloilla. Ompelin paljettihelmikoristelun suoraan puvun miehustaan, tyttären kanssa tekemämme suunnitelman pohjalta. Koristelusta tuli näyttävä ja se oli siihen nähden varsin helppo ja nopea tehdä.

Sen sijaan korsettimaisen yläosan saaminen täysin istuvaksi on sitten teettänyt töitä enemmältikin. Varsinkin, kun istutettavia kerroksia on kolme plus tukikankaat. Liivinluita on lakanakankaisessa välikerroksessa yhteensä kymmenen. Niiden avulla olkaimettomasta yläosasta tuli varsin napakka. Tyttären etukäteen pelkäämää yläosan valumista ei enää tapahdu, vaan vaate istahtaa ylle kuin hyvä korsetti. Mutta tosiaan, verta, hikeä ja kyyneleitä on sen eteen valutettu...


torstai 3. marraskuuta 2011

Blogi pystyyn


Päätin vihdoin perustaa blogin. Pääpaino voisi olla kodin asioilla, kotoilulla, siitä otsikko. Olen vuosikaudet seuraillut muiden sisustus- ja käsityöblogeja ja huomannut, kuinka välillä pienilläkin aineksilla voi liikauttaa lukijan ajatusmaailmaa, inspiroida ja innostaa. Ehkäpä minäkin voin antaa jollekin jotain.

Toinen blogin perustamisen motiivi on taltioida oman perheen arkielämää, pitää siitä blogimuotoista kuvapäiväkirjaa. Uskon, että menneisiin päiviin on myöhemmin hauskaa palata.

Kodin laittelun ja kulinarististen nautintojen lisäksi oma ajantajuni katoaa käsitöiden parissa. Välillä se juttu on isoäidinneliöt, välillä neuletyöt, toisinaan ompelu. Nyt meneillään on vanhojentanssipuku tyttärelle. Ihanaa tehdä kahiseva taftipuku, silkkeineen ja tylleineen, paljettikoristeluineen, vannealushameineen, luineen ym.! Laitan projektista kuvia, kunhan ehdin.

Välillä nimittäin pitelee vähän kiirettä. Päivätyö, neljä lasta ja kaksi koiraa. Niin ja tämä huusholli, jota mieluummin kyllä kaunistaisin kuin varsinaisesti huoltaisin. Mutta jälkimmäistäkin joutuu tekemään, vieläpä yllättävän paljon (välillä tuntuu, miten tämän arjen kaaoksen kanssa yleensä voi selvitä...!)

Onneksi on marraskuu, lempikuukauteni; ihana hämäryys ja kynttilät. Väsyneen perheenäidin parhaat ystävät :-)