.

.
.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Kuusi

Aiempi ideani joulukuusen villapallo-faceliftngistä ei sitten toteutunut. En saanut aikaiseksi riittävästi villapalloja. Joten kuuseen ripustettiin kaikki samat koristeet, kuin aina aiemminkin... (déjà vu!)

Paitsi ei ihan, ostin Ikeasta kaksi pussia reiällä varustettuja sydän- ja tähtipipareita, jotka poikani koristeli kuusenkoristeiksi.


Koristepiparit sopivat hyvin kuuseemme. Ne piti kuitenkin ripustaa tarpeeksi korkealle, jotteivät koirat tekisi niistä selvää ennen aikojaan. Siitä huolimatta huomasin muutaman ihan ihmeesti kadonneen kuusesta.


Suloista kuusentuoksua kaikille!

torstai 22. joulukuuta 2011

No onkos tullut kesä...

Niitä tipahtelee nyt joka päivä, joulukortteja. Todella sydäntä lämmittävää lukea ystävien ja sukulaisten tervehdyksiä ja katsella heidän ajatuksella hankkimiaan tai rakkaudella valmistamiaan kortteja. Eikä niitä millään raaski jättää jonnekin pinoon ja pois silmistä senkään jälkeen, kun ne on luettu.

Joulukortteja täytyy voida ihailla koko joulun ajan. Siksi meillä on vakiintunut tavaksi ripustaa kortit pyykkipojilla ruokailukuistin oviaukon yläreunaan kiinnitettyyn naruun. Siinä ne näkee joka kerta kun kulkee ohi ja tekstit on helposti luettavissa toiselta puolen. Kaikki perheenjäsenet ehtivät ne varmasti kunnolla nähdä ja myös joulunajan vieraat pääsevät ihailemaan kortteja.


Sitten kun joulu on ohi ja talo riisutaan juhlalookista, kortit päätyvät meillä niputettuna arkistolaatikoihin. Vuosien saatossa niitä on kertynyt melkoiset määrät. Uskon, että niihin on ihana palata joskus aikojen päästä   

Ps. Huom. kaunis lumivalkoinen maisema ikkunan ulkopuolella, jolla meitä eteläsuomalaisiakin hemmotellaan näillä näkymin vielä vuorokauden ajan - jonka jälkeen sitten mennäänkin reilusti plussan puolelle.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Joulukukat 2 tai 3

Oli pakko saada monilatvainen ja suuri, valkoinen joulutähti sinkkisankoon. Sen ja tuoksuvien, mieluiten valkoisten hyasinttien lisäksi ei juuri muuta tarvitakaan.



sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Piparkakkutalo

Laskeskelin joulunaluspäiviä jo vähän stressaantuneena ja tein pikapäätöksen; tilataanpa jouluaaton juhla-ateria tänä vuonna pitopalvelusta. Ei tarvitse miettiä menua, eikä hikoilla ruokakaupassa. Rahaakaan ei näyttäisi menevän sen enempää kuin itse tehden. Ratkaisu tuntuu suurelta helpotukselta kaiken tämän hässäkän keskellä, työkiireetkin pitävät tiukoissa pihdeissään aatonaattoon asti.

Tuntuu ihanalta, että voi käyttää vähät joulunvalmisteluaikansa niihin asioihin, joita on kiva tehdä. Sellaisiin kuten esimerkiksi piparkakkutalo.

Siskontyttären viime hetkellä estyttyä tartuimme projektiin yhdessä tyttären kanssa. Tai oikeastaan taitava tyttäreni teki talon, minä vain suunnittelin rakenteet ja piirsin kaavat.

Olemme joskus tehneet modernia arkkitehtuuriakin edustavan piparkakkutalon, mutta se jäi yksittäiseksi kokeiluksi. Perinteinen toimii tässä lajissa parhaiten. Niinpä nytkin suunnittelimme mansardikattoisen, ruutuikkunaisen villan.

Osien paistamisen jälkeen tytär koristeli ne tomusokerimassalla.


Sen jälkeen osat liitettiin toisiinsa sulatetulla sokerilla. Ennen katon paikoilleen kiinnittämistä talon sisälle asetettiin minivalosarja.


Ikkunoihin laitettiin liivatearkit. Siitä syntyy todella kaunis vanhan lasin vaikutelma, sisällä oleva valo heijastuu sen läpi tunnelmallisesti.

Koko perhe viihtyi keittiössä, kun piparkakkutalo valmistui. Kuunneltiin euroradion joulukonserttia ja nautittiin glögiä.


Valmis talo

                          
Huom. hieno sulatetusta sokerista tehty savukiehkura piipussa :-)

                                                                             
Tytär kekkasi ulottaa valosarjoista yhdet lamput talon ulkopuolelle, lumilyhtyjen sisälle. Hyvä idea, sieltä ne valaisevat lyhdyt kauniisti ja aidon näköisesti. Lumiukko tehtiin piparitaikinasta paistetuista palloista ja päällystettiin tomusokerimassalla. Talon takanurkalla hiippailee arka kettu.


Seinä on korjattu kuvassa näkyvällä sokerisaumalla. Hujautin seinän vahingossa halki asetellessani valosarjaa talon sisään.


Talo takaa päin 


Piparkakkutalon kuisti kutsuu astumaan peremmälle!


Tunnelmallista joulun odotusta!



perjantai 16. joulukuuta 2011

Vilinää vilskettä...

Kahdesta vyyhdestä keskipaksua kotimaista ontelomatonkudetta tuli lopulta tämän verran pyöreätä mattoa. Läpimitta 93 cm.


Kävin lankakaupassa ja ostin neljä vyyhteä lisää. Mukaan tarttui vähän muutakin, mm. alekorista monta kerää lämpöisenkeltaista Tempo-lankaa. En tiedä mitä siitä aion tehdä, mutta luulisi noin kauniille keltaiselle aina käyttöä löytyvän.


Tyttären vanhojenpäiväpukuun on viimeinkin saatu kiinnitettyä helma. Enää tarvitsisi ommella vetoketju ja päärmätä helmat sekä kiinnittää helman tylliin strasseja. Mutta ne hommat on jätettävä suosiolla joulun jälkeiseen elämään.


Ennen joulua on vielä yllättävän monenmoista. Kuten jokavuotinen kiva piparkakkutaloprojekti. Se on tarkoitus tehdä tulevana viikonloppuna. Ja mikä ihaninta, tytär ja siskontytär ovat tällä kertaa lupautuneet vetovastuuseen  <3

Vaaleanpunainen hyasintti on avannut kukintonsa, joka on tässä yksilössä harvinaisen suuri


Sain myös maljakkoon kauniin kimpun, kiitos miehen...  



keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Tuoksua lennossa

Jouluun on enää ihan vähän aikaa. Työt jatkuvat aatonaattoon ja muutenkin on taas meneillään melkoinen härdelli. On se vaan kumma, että ihminen joutuu ikänsä vain haaveilemaan niin yksinkertaiselta kuulostavasta asiasta kuin rauhallinen joulun odotus. Olisi ihanaa viettää leppoisia joulunaluspäiviä, siivoilla, tehdä  mietittyjä ja hyvin valmisteltuja jouluruokia, taiteilla ajan ja ajatuksen kanssa kauniita paketteja ja kortteja, kuunnella joulumusiikkia, koristella taloa juhlakuntoon, juoda glögiä takkatulen loimussa, nauttia läheisten seurasta...

Mutta haaveeksi jää taaskin. Mistä se niin vimmattu kiire aina erityisesti joulunalusaikoihin syntyy?

Onneksi on edes ihana joulun tuoksu, joka on helposti järjestettävissä kotiin ja jonka ehtii lennossakin siemaista nenäänsä. Onneksi on hyasintit!


maanantai 12. joulukuuta 2011

Naamareita ja pokerinaamoja

Muutama vuosi sitten, kun lapset olivat vielä ihan pieniä, tein heistä kaikista kipsiharsonaamarit. Siis sellaisesta apteekista ostettavasta kipsiharsosta, jota sairaalassa käytetään vaikkapa katkenneen jalan kipsaamiseen. Kasvoille kipsiharsoa laitetaan vain huomattavasti ohuempi kerros ja annetaan sen kuivua siihen. Tuloksena on kolmiulotteinen kasvokuva, johon piirteet taltioituvat hyvin.

Tällaista naamiota kutsutaan myös nimellä kuolinnaamio, sillä ennenvanhaan sellainen saatettiin tehdä muistoksi kuolleen ihmisen kasvoista. Tietämäni mukaan mm. Jean Sibeliuksesta on tehty kipsinen kuolinnaamio.

Kipsinaamion tekeminen tuntuu kasvoilla suunnilleen samalta kuin mikä tahansa naamio, eli ihan miellyttävältä. Erona on vain se, että kasvot täytyy pitää liikkumattomina noin kymmenen minutin ajan jotta kipsi saa rauhassa kuivua muotoonsa. Pienten lasten kanssa siinä olikin hieman haastetta... Onneksi lapsemme ovat melko keskittymiskykyisiä ja sain kuin sainkin naamiot aikaiseksi. Nyt vuosien päästä ne ovat varsinaiset taideaarteeni!

Ne olivat pitkään yläkertaan vievän portaikon muuriseinässä kiinni.


Kunnes eräänä päivänä yksi naamareista oli kauhistuksekseni tipahtanut alas. Sellaistahan hauras kipsi ei kovin hyvin kestä. Onneksi naamari ei mennyt rikki, eikä edes nenä sisään. Mutta päätin, että ne tarvitsevat pikimmiten vakaamman alustan. Uusia naamareita kun ei tuolta aikakaudelta enää saa, mikään naamareista ei enää läheskään mahtuisi mallinsa ylle. Niin nopeasti palleroiset lapsemme kasvavat ja muuttavat muotoaan...

Niinpä ostin Honkkarista tyhjän maalausalustan, sellaisen perinteisen puukehykseen pingotetun, valkoiseksi pohjustetun kankaan. Pingotin päälle vielä toisen, pellavaisen kankaan jotta sain vähän sävyä taustaan. Sitten kiinnitin naamarit rautalangalla kankaaseen.


Nyt pitäisi vain löytää tälle rakkaalle "naamataululle" arvoisensa paikka. 

Virkkausprojekti kohtasi tänään uuden takaiskun. Kun tulin töistä, koukku löytyi lattialta pää  käyttökelvottomaksi purtuna.


Vahvin epäilys kohdistuu näihin kahteen tyyppiin, jotka tosin yrittivät huokua viattomuutta, mutta jotka olivat todistettavasti tapahtuma-aikaan ainoina paikalla ja joista kummallakaan ei ole pitävää alibia. 


Maton virkkaamiseen tulee nyt väkisin ainakin muutaman päivän tauko. Tulisi muutenkin, sillä matonkude loppui. Onneksi, niin ei harmita niin paljon työvälineen yllättävä tuhoutuminen.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Valoa hämäryyteen

Nyt kuuluisi kaikkien huokailla päivien lyhyyttä ja pimeyttä, vaan eipä voi. Nautin niin paljon tästä pimeästä vuodenajasta. Mitä huonompi sää, sitä suloisempi päivä. On ihanaa, kun tuuli jylisee ja ujeltaa, ja räntäroiskeet mätkähtelevät ikkunaan. Tässä on varmasti jotain hyvin alkukantaista; koskaan ei ole tunnelmallisempaa nauttia kotipesässä tulen loimotuksesta kuin loppusyksyn myrskyisissä säissä. Sen lämpöisemmältä ei koti voi tuntua.

Mikä erityinen, lähes suggestiivinen teho tämän hämäryyden keskellä on myös kynttilöiden valolla ja muilla pienillä valoilla.

Neuloin ohuesta paperilangasta erittäin paksuilla puikoilla (no. 15) kaitaleen harvaa aina oikein-neulosta valokranssia varten. En löytänyt valkoista lankaa, joten valitsin vaaleanharmaan. Se osoittautuikin oikein hyväksi (pakko-)valinnaksi, sillä jälki muistuttaa hauskasti jotain jäkälää.



En ole vielä ehtinyt kiinnittää kranssiin valosarjaa ja ommella sitä muotoonsa, mutta kieputin sen jo valosarjan ympärille nähdäkseni, miltä se näyttää.


Ja kivaltahan se näyttää. Iltahämärässä valojen kanssa otetut kuvat eivät tee oikeutta kranssin kauniille vaalenharmaalle jäkälänvärille, jonka ansiosta se on niin persoonallinen - ja ihan erityisen jouluinen.

Valot sammutettuina pintarakenne ja väri näkyvät. Tosin tukirenkaan puuttuessa muoto on vähän valahtanut ja langatkin vielä roikkuvat... eli vähän viimeistelyä on vielä jäljellä.



Vahingossa valittu väri olikin siis mitä parhain sattuma. Jos nyt tekisin uuden kranssin, valitsisin ehdottomasti juuri tuon vaaleanharmaan langan.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Kellon uusi elämä

Löysin pari vuotta sitten Ikeasta simppelin valkoisen seinäkellon, hinta kohtuulliset 1,90 euroa. Ostin niitä useita, koska kelloja aina tarvitaan ja uskoin niissä olevan kelloa vähintään hintansa edestä.

Yllätys oli suuri kun jonkun ajan kuluttua kelloissa yksi toisensa jälkeen alkoi ilmetä kummallinen vika; kellotaulu muovikannen alla hapristui, liuskoittui ja yksittäiset koholle nousseet liuskat alkoivat estää viisareita liikkumasta. Eipä olisi heti uskonut, että tuo osa laitteesta pettää ensimmäisenä!


Kellot olisi varmaankin voinut palauttaa Ikeaan ja saanut rahansa takaisin sekä kahvikupongin, mutta en jaksanut. Ajattelin, että kai ne täytyy heittää roskiin, mutta sekään ei tuntunut kivalta. Kellothan toimivat moitteetta siihen asti, että kellotaulu alkoi päreillä. Sitten mieleen juolahti, voisikohan kellotaulun helposti vaihtaa.

Irrotin muovikannen. Sen jälkeen ei tarvinnut kuin ravistella kelloa roskiksen päällä niin kellotaulu varisi alas. Mitähän ihmeen materiaalia se oikein oli?


Ohuet muoviviisarit olivat yllättävän tiukassa, mutta irtosivat lopuksi ehyinä. Piirsin kansimuovia muottina käyttäen kellotaulun harmaaseen pahviin ja leikkasin irti. Sitten maalasin valkoisella peitevärillä viivat numeroiden paikalle ja painoin taulun paikoilleen kelloon. Junttasin vielä viisarit takaisin ja laitoin muovikannen kiinni.

Ja vot, siitähän tuli taas käypänen kello!  .


Minullahan on siis näitä kelloja useita, eli pääsen tekemään saman homman vielä muutaman kerran uudelleen.Tykkään kellon uudesta yksinkertaisesta lookista, mutta muunkinlaisia versioita voisi tehdä. Taustalla voisi käyttää esim. jotain kivaa mustavalkoista valokuvatulostetta lapsista.

Kellon tuunaus oli siis menestyksekäs projekti, mutta maton virkkuu on sen sijaan tuottanut ongelmia. Vaikea lisätä silmukoita niin sopivasti, että matto säilyy tasaisena eikä ala kupruilla tai käyristyä reunoiltaan. Tämä johtuu varmasti siitä, etten ole aikaisemmin virkannut mitään pyöreätä juttua, eli ei ole siihen hyppystuntumaa.

Matto on niin kivaa materiaalia, sopivasti rouheata ja sileätä, kuitenkin jotenkin karkeahkorakenteista, että olen alkanut haaveilla tekeväni siitä suuren keskilattiamaton mökille. Siis tänne:

http://mustamokkinikallionlaella.blogspot.com/

Halkaisijan pitäisi olla kolmisen metriä, eli en tiedä onko idea realistinen. Matto olisi kuitenkin suuressa koossa ihana, napakka ja tavallista räsymattoa selvästi raskaampi. Ja väritys ja malli sopisivat meidän mökille tosi hyvin.



lauantai 3. joulukuuta 2011

Kuistin valot



Marraskuu, lempikuukauteni, meni jo, mutta jylhät säät ja inspiroiva, pehmeä hämäryys jatkuvat. Tämä ihana vuodenaika saa sisätilat näyttämään ulkoapäin kutsuvilta.

Ja sisällä onkin niin kodikasta, takkatulen ja kynttilöiden valossa, tuulen ulvoessa nurkissa. Siksi loppusyksyn lauantai-iltaisin on ihan pakko leipoa. Meillä se suosituin vaihtoehto on viime aikoina ollut mutakakku. Niin tänäänkin.

Ja koska lapsukaistemme lukumäärä oli yökyläkavereiden ansiosta tuplaantunut, oli mutakakkuakin parasta tehdä pellillinen.

  
Paistoaste oli tällä kertaa optimaalinen, eikä liian kypsä niin kuin joskus käy.



perjantai 2. joulukuuta 2011

Matonraitoja

Ehkä kapea tasaraita on selkein, ainakin pieneen mattoon. Isossa matossa raidat voisivat olla tuplaten leveämmät.

Mutta miten saada värinvaihtokohta huomaamattomammaksi?


torstai 1. joulukuuta 2011

Matto etenee, rannetta jomottaa


Tänään pääsin aloittamaan maton virkkaamisen.



Työ etenee joutuisasti paksusta matonkuteesta, mutta käy ihmeen paljon ranteen päälle. Ensimmäisten kierrosten jälkeen jo ajattelin, ettei homma onnistu ollenkaan, ranne menee täysin jumiin. Rytmiin päästyä alkoi sujua vähän paremmin, mutta en yhtään ihmettele jos jokin jännetupentulehdus tai canalis carpi iskee työn edetessä.

Lisäksi on erittäin vaikeata saada värinvaihtokohdissa niin tasaista jälkeä aikaiseksi, ettei mustavalkoisessa värityksessä näkyisi yhtä jos toistakin pientä kämmiä.

Raidan mallikin on vielä hakusessa....