sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Sisääntulo á la Hollywood


Lunta tupruttaa niin ettei kohta enää tiedä minne sen kaiken saisi mahtumaan


Jos tätä menoa jatkuu, kohta käy kuten Muumeissa, koko talo peittyy talveksi lumen alle eikä ulos ole moneen kuukauteen mitään asiaa. Sitä odotellessa voi kääriytyä vilttiin ja alkaa helliä vanhoja haaveitaan, esim. unelmaa englantilaisesta puutarhasta. 

Tiedättehän, nämä tällaiset


Ah ja oih! Miten voikin olla niin suloista yhdistää rehoittavina kukkivia ruusuja ja perennoja, ja jämptiin muotoon leikattuja ikivihreitä pensaita. Meillä Suomessa ikivihreitä, eli käytännössä lähinnä havuja harrastetaan kotipuutarhoissa melko vähän ja muotoon leikattuina tuskin ollenkaan. On hiukan vieras ajatus, ellei peräti huvittava, alkaa fiilailla pihapensaitaan tiukoiksi palloiksi tai muiksi geometrisksi muodoiksi. 

Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että juuri sitä meilläkin tarvittaisiin. Voimakkaan syvänvihreät graafiset ja veistokselliset muodot luovat mahtavan taustan herkemmille, vapaasti kasvaville kasveille. Jos pyritään mahdollisimman vaikuttavaan lopputulokseen, ei ole toista ilman toista. Englantilaiset ovat tämän siis oivaltaneet ja luoneet tarunhohtoisen käsitteen englantilainen puutarha.

Eivätkä pelkästään englantilaiset. Teimme toissa kesänä koko perheellä kuukauden matkan Kaliforniaan. Asuimme viikon Hollywoodista vuokraamassamme talossa. Sen viikon aikana kuljeskelimme iltaisin katselemassa taloja ja pihoja Hollywoodin kukkuloilla. Talot sillä alueella ovat todella kalliita ja voisi kuvitella, että päällimmäinen vaikutelma olisi häikäisevä loisto ja ökymeininki.

Ja olihan siellä sitäkin, eivät ne tienoot köyhiltä näyttäneet. Mutta päällimmäiseksi mieleen jäi kuitenkin pihojen ja puutarhojen herkkä ja taiteellisen huoleton tunnelma. Koska varsinaiset pihat harvoin näkyivät koko laajuudessaan kadulle, ihailtaviksi jäivät ennen kaikkea talojen toinen toistaan somemmat sisääntulot.

Ei heillä kaikilla varmaankaan ole sama puutarhasuunnittelija ollut, mutta olisi voinut ollakin, niin varmalla kädellä ja silmällä ihan jokainen sisääntulo oli rakennettu. Ja kaiken aikaa toistui englantilaisista puutarhoista tuttu perusidea, eli voimakkaan, veistoksellisen ja jämptin, sekä herkän, rönsyävän ja vapaamuotoisen vuorottelu. Kun sisääntulopolku vielä tyypillisesti kulki viistosti kohti taloa, tai teki pienen mutkan juuri ennen ulko-ovea, ei niin pienimuotoista sisääntuloa ollutkaan, etteikö noista elementeistä oltaisi saatu synnytettyä mieleenpainuva reitti kadulta ulko-ovelle. Mahtava rytmi ja täsmäsijoitetut visuaaliset jännitteet toistuivat säännönmukaisesti.

Jos kaikki rehottaa, koko juttu lässähtää. Jos taas kaikki on jämptiä, tunnelma on jäykkä ja ankea. Mutta noiden yhdistelmä, a vot - sehän on siinä!


Miten hauskasti nuo monen eri sävyisen vihreät muotopensaat elävöittävät talon muuten melko askeettista julkisivua. Ei vaan kyllä itsellä olisi mielikuvitus riittänyt moisiin istutuksiin!


 Tai mikä teho yllä olevilla parilla pylväsmäisellä pensaalla yhdistettynä mataliin pensasaidan pätkiin


Monta katseenvangitsijaa matkalla kohti kotiovea ja lopussa vielä viehkeä mutka ovelle


Romanttisempi ruususisäänkäynti


Kyllä kelpaisi töistä kotiin palata


Tummien pallosten hallittua rytmiä. Oikeassa reunassa muuten käsittääkseni ihan oikea supisuomalainen koivu, samoin alemman kuvan vasemmassa reunassa. Niitä näki Hollywood Hillsissä siellä sun täällä.


Yllä olevassa kuvassa kolme uljasta pyväskatajaa juuri oikeassa paikassa kertovat 
suunnittelijan pettämättömästä taiteellisesta silmästä.


Moniväristen pallopensaiden rykelmä oli Hollywoodin puutarhoissa yksi toistuva teema. Tämän pihan reunoilla oli muuten valtavan korkeat, laajoina rehottavat havupuut. Ne saattoivat tietysti olla konkreettinen seuraus vuosikymmenten mittaisista ja monien sukupolvien välisistä synkeistä naapuririidoista, mutta ne loivat linnaa muistuttavan talon pihaan satumaisen salaperäisen tunnelman. 


Miten yksityisen voikin ilmaista niin ystävällisen suloisesti!


Polun ja portaiden päässä syreeninvioletti ulko-ovi


Tämäkin muotoon leikattu groteski havukaari portin ja talon välissä on idea, joka ei ikimaailmassa olisi pälkähtänyt omaan päähäni. Mutta antaapa todellakin karaktääriä romanttiselle portille.


 Muotoerot, kokoerot, sävyerot, värierot - kaikki!


Tätä kuvaa voi käyttää testinä. Kun peittää pallomaisen pensaan ulko-oven oikealla puolella, katoaa kerralla koko komea entre ja jäljelle jää vain tuikitavallinen, latteahko sisääntulo. On helppo huomata, että näissä asioissa sen on usein pienestä kiinni.


Laskiaista!


Laskiaissunnuntain jälkiruuan tulee luonnollisesti olla laskiaispulla. Ensimmäistä vuottaan kotitaloutta opiskeleva seiskaluokkalainen poikani tarjoutui sellaisia itse valmistamaan, koska pullan leipominen oli juuri ollut köksäntunnin aiheena. Sehän kyllä minulle sopi, eli pojan kädet taikinaan heti aamupalan jälkeen.


Opettelimme oikein urakalla pullan pyörittämistä kauniin symmetriseksi ja sileäksi palloksi. Minulle taidon opetti aikoinaan Martta-tätini. Käsi täytyy pitää juuri oikeassa asennossa, jolloin koura muodostaa sopivan pullan muotoa muovaavan kupin. Peukalolla hienosäädetään reunaa samalla kun pyöritetään pullaa. Tosin laskiaispulliemme suuri koko vähän vaikeutti pyörittämistä.


Pojan valmistaessa pullia, minä täytin pakasteesta löytyneitä possun sisäfileitä paistetulla pekonilla, sinihomejuustolla ja kevyesti paahdetulla valkosipulilla.


Paistinarua ei nyt kaapista löytynyt, eli rautalanka sai toimittaa sellaisen virkaa. Täyteyt fileet tiukasti kiinni.


Pintaan vielä suolaa ja mustapippuria ja sitten pyöräytys voissa paistinpannulla, jotta pinta sai kauniin värin. Tämän jälkeen fileet lähtivät vielä folioon käärittyinä uuniin pariksikymmeneksi minuutiksi.


Uunista tuli mahtavat tuoksut ja pian myös mureaksi paistuneet fileet. Niin mureaksi, että kauniiden viipaleiden leikkaaminen osoittautui mahdottomaksi.


Pekoni-sinihomejuusto-valkosipulitäyte maustoi ja mehevöitti rasvattoman fileen.


Kun talossa sattui olemaan perunoita ja pakasteesta löytyi vielä joululta jääneitä peruna- ja lanttulaatikoita, säästyimme kauppaan lähtemiseltä. Valmistin viherpippuri-kermakastikkeen käyttäen sen mausteena fileiden paistolientä. Lisukkeena porkkana-omenaraastetta, jota hieman kypsensin pannulla ja maustoin yrteillä ja hunajatilkalla.

Kokonaisuus oli herkullisen makuinen, mutta pitkänä miinuksena täytyy pitää  ruokalajien tylsää yksivärisyyttä. Olisi ehdottomasti pitänyt olla jotain kirkkaan punaista ja heleänvihreää antamassa väritykselle särmää, vaan eipä nyt sattunut kaapista löytymään - eikä kauppaan siis jaksettu lähteä.


Pullapellit saatiin ulos uunista juuri sopivasti ennen ruokailun aloittamista. Pullista kieltämättä tuli melko suuria. Pellille mahtui juuri ja juuri kuusi kappaletta ja nekin tarttuivat toisiinsa kiinni. Mutta eipä se mitään haitannut.


Kansi auki, sisälle lötkäys mansikkahilloa ja vielä suurempi lötkäys kermavaahtoa, kansi kiinni ja laskiaisherkku oli valmis!


Pullan seurana tietysti suuri kupillinen vastajauhetuista pavuista valmistettua maitokahvia




sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Valmista tuli!

Vanhojenpäiväpuvun viimeinenkin strassi on vihdoin kiinnitetty. Olen tyytyväinen lopputulokseen, samoin tytär.


Puvun suloinen disneymäinen kimaltelu ei valitettavasti välity kuvista. Miehustan paljetit, helmet ja lasihelmet, vyötärön organza, helman hohtotylli ja siihen kiinnitetyt sadat strassit synnyttävät kaikki yhdessä todella kimaltelevan ja hohtavan vaikutelman.

Voi vain tyytyväisenä todeta, että ensimmäisten suunnitteluluonnosten ajatus Tuhkimon juhlapuvusta näyttää varsin hyvin toteutuneen.

Tässä muuten se luonnospiirustus, jonka syksyllä keittiön pöydän ääressä piirsin tyttären toiveiden mukaan ja jonka perusteeella juhlapukua lähdettiin tekemään: