.

.
.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Elämää kellarissa

Löysin Ikeasta kauniin valaisimen. Oikeastaan ihan täydellisen, varsinkin kun rakastan paperivalaisimia. Tätä on ennenkin ollut saatavilla, mutta tietääkseni ei tässä värissä. Ja juuri hunajakennomainen väri tekee tästä valaisimesta täydellisen, sekä valot päällä että ilman. Tulee mieleen japanilaisen Isamu Noguchinin valaisimet, joita olen aina himoinnut. Vain hinta oli eri kaliiperia, 5,90 e.


Ostinkin sitten aika monta valaisinta, sopivat loistavasti esim. mökille. Ja tänne kotiin, moniin paikkoihin, mm. kellarin aulaan.


Kellarista puheen ollen, tuleva kodinhoitotila on edistynyt ovenpielten osalta, jotka on viimeistelty maalaamista varten.


Tämä kellarin perukka on ainoa paikka talossamme,  minne ei millään saatu päivänvaloa. Mutta eiköhän sen siedä, täytyy yrittää saada sinne muuten hyvä valaistus. Ja radio. Se on ihan ehdoton kaikissa talon työskentelypisteissä. 

Yläkuvan keskivaiheilla, oikeassa reunassa muuten rakkaan Miehen rakkaat sisätossut. Niillä hän on lompsutellut elämässäni jo parisenkymmentä vuotta, noiden virttyneiden nahkatossujen kuva lienee jo lopullisesti syöpynyt verkkokalvolleni, samoin kuulen aina korvissani niiden tutun läpyttelevän äänen. Kyllä tulee olemaan haikea päivä, kun noista tossuista joskus aika jättää.


Talomme on mäen päällä ja siinä on suuret ikkunat suoraan etelään. Siksi meillä on aurinkoisina päivinä jopa liian valoisaa ja helposti myös liian lämmintä. Siksikin tykkään kellarista, missä on vähän hämärämpää ja kesälläkin viileämpää. Siellä on myös työhuone.


 Työhuone on kokonaan talon uudisosaa. Sinne kuljetaan vanhan autotallin oviaukon läpi.


Työpöytä, jonka pienoiseksi ongelmaksi on muodostunut se, että sotkettuaan ensin omat pöytänsä mahdottomaan kuntoon, lapset siirtyvät käyttämään tätä yleensä suht siistiä aikuisten työpöytää. Kuvassa pöydällä levällään yläkoululaisen matematiikankirjat ja laskimet.

Työhuoneen seinällä muuten edesmenneen isäni vähän yli parikymppisenä Mustialan maamiesopiston opiskelijana opiskelijatovereistaan tekemä siluettiluokkakuva.


Ja oma mieluisa nurkkaukseni, valopöytä.



Vanhan autotallin jyhkeä sarana kuvan vasemmassa reunassa. Edit: tai ei sittenkään sarana, vaan autotallin oven salpa. Sarana onkin toisessa kohdassa oviaukkoa.


Tässä vielä pidempien näkölinjojen kunniaksi näkymä saunanlauteilta työhuoneeseen. Joistain asioista sitä vaan niin tykkää ja tämä tilajatkumo on minulle yksi sellainen.

Kellarissa on myös tyttären ja pojan huoneet. Aulasta mennään lukiolaisen tyttären kammariin, josta on myös kulku suoraan ulos alapihan terassille:


Sain muuten viimein istutettua ruukkuun ne yli puolimetrisiksi rehahtaneet, jo kauan sitten juurtuneet pelargonian oksat.


Mutta sepä ei kuitenkaan auttanut itse perusongelmaan, eli maljakossa ikuisesti lojuvista pelargonian oksista eroon pääsemiseen. Nimittäin ihan saama määrä oksia sinne taas tuli sen jälkeen, kun leikkasin istutetusta kasvista liiat pituudet pois. Enkä tietenkään raaskinut heittää hyväkuntoisia oksia menemään, varsinkaan, kun ne ovat juuri sitä oikeata, vähän punertavanvalkoista vanhanajan pelakuusorttia.


Lopuksi, lauantain pikaruoka oli mantelikala. Ihmeen hyvä maku tulee kalan pintaan noista paahtuneista manteleista!


10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi, miten mieltäni liikahutti nahkatossukohta! Niin suloista on vanheta ja virttyä yhdessä ystävien kanssa <3.
Kyynelin,
Elvi

Heli kirjoitti...

Niin se on Elvi. Nyyh. Mitä vanhemmaksi ja virttyneemmäksi tulee, sitä paremmin sen ymmärtää <3

Kati kirjoitti...

Mukavaa kun remontti edistyy, se on ihanaa katsoa kuvista jälkeenpäin, miltä joskus on näyttänyt.

Suloinen oli kyllä läpykkäkuva ja siihen liittyvä teksti. Pitäisi ehkä hillitä niiden käyttöä, että säilyisivät pidempään;) Ehkä vain sunnuntaisin? hih...

En muista kysyinkö edellisessä kommentissani, mutta nyt siis kuitenkin, Oletko kokeillut tunisialaista virkkausta? Mä hurhahdin siihen. Mun blogissa on kuvaa tumpuista, jotka tein ja linkit ohjeisiin.

Mukavaa viikon aloitusta<3

Heli kirjoitti...

Kiitos Kati kommentista! Täytyisi tosiaan alkaa säästää miehen nahkatossuja, vaikka saattaisi kyllä olla hankalaa sekin, nuo tossut näyttävät kotioloissa kasvaneen kiinni miehen jalkoihin. Sitä tilannetta eivät ole mitkään uudet joululahjatossut onnistuneet horjuttamaan :-)

Miksi en löytänyt tumppujesi kuvaa tai ohjetta blogistasi? En ole tutustunut tunisialaiseen virkkaukseen, mutta olen kuullut siitä ja kiinnostaisikin katsoa. Missä ne siellä ovat? Lähdenpä uudelleen etsimään kunhan saan lapset nukkumaan.....

Mukavaa viikon aloitusta sinnekin!

Kati kirjoitti...

Se on otsikon koukussa alla ja sitten vähän harhaisesti otsikon daim-valkosuklaakakku alla..:D

Heli kirjoitti...

Kiitos, nyt löytyy! Tuo virkkaus on kiinnostavaa, koska syntyy paksua ja kaunista neulosta, mutta ilman lankajuoksuja.

Kati kirjoitti...

Juu ja nopeasti tulee tulosta;) Mä ajattelin jämälangoista ruveta jossain vaiheessa tekemään neliöitä ja niistä sitten torkkupeiton. Ihan kun hiljakseen tekee niin joskus se sitten valmistuis. Siis ne ohjeet löytyy kauhavan kangasaitan sivuilta, jos et saanut linkkiä toimimaan.

Heli kirjoitti...

Linkki toimii kyllä, nyt kun löytyi. Kiitos! Hieman kyllä epäilen, että muutaman hikipisaran joudun vuodattamaan ennen kuin nuo ohjeet jalostuvat valmiiksi lapasiksi... :-)

Anne kirjoitti...

Samainen paperivalaisin rantautui myös meille. Lapset ovat noita Ikean erilaisia paperilamppuja ihailleet jo pitkään, mutta minä lämpenin vasta tälle mallille. Meille tuli tosin huikeat pastellin sävyiset versiot.

Ihana tosiaan tuossa yhdessä kuvassasi tuo näkymä työhuoneeseen. Teillä taitaa olla aika hyvän kokoinen talo ja erilaisia tiloja riittämiin?!

Heli kirjoitti...

Meillä tätä paperivalaisinta, jonka sipulin muotoisesta mallista erityisesti tykkään, on aiemmin ollut puhtaan valkoisena. Pidän kuitenkin enemmän tästä hunajanvärisestä.

Meillä on aika iso talo. Tosin se on rakennettu 30-luvulla, jolloin neliöiden tehokkuusajattelu oli toista kuin nykyään. Olemme myös kuusihenkinen perhe, eli tilantarvettakin on ollut.

Monet erilaiset tilat ovat kyllä sisustajan kannalta lähtökohtaisesti hauska asia, mutta talon siistinä pitämisen kannalta taas yllättävänkin raskas, varsinkin kun tosiaan on myös se suuri perhe eli monta touhukasta sotkijaa... Ja kun realiteetti on se, että sotkuiset tilat eivät ole viihtyisiä, olivatpa ne muutoin laitettu miten kivoiksi tahansa, niin yhtälö tuntuu usein melko mahdottomalta.

Haaveilenkin nykyisin kompaktimman kokoisesta talosta :-)