.

.
.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Kevättekstiilit

Tutkiessani kameran muistikorttia huomasin, että poika oli ottanut kamerallani pitkän litanian kuvia. Siellähän olikin vaikka mitä, kuvassa pelkät laihat jalat tai epäselvät kasvot ja taustana tarkka eteiskomero ovi avoinna, voileipätarvikkeita keittiön saarekkeella, taustana tiskit jne. Mutta olipa muutama tosi hauskakin kuva, niiden joukossa tämä ikkunan läpi otettu luminen kuva etupihalta. Kuvaajakin heijastuu lasista ja valo on erityisen todenmukainen. Eikös vaan olekin ilmassa jo keväistä valoa!


Niin keväistä, ettei punaista jaksa enää päivääkään kotona katsella. Joten tänään viikkosiivouksen yhteydessä lähtivät talosta viimeisetkin syystekstiilit. Tilalle tulivat vanhat kunnon mustavalkoiset, jotka aina vaan saavat huushollin ilmeen raikastumaan. Voisikohan mustavalkoiseen koskaan kyllästyä?


Lempihuonekaluni, Askon 50-luvun tammisenkki. Senkin päällä muuten toisen poikani ekaluokalla hiilityönä tekemä varis. Aivan huipputaidetta minun mielestäni. On siinä linnulla karaktääri kohdallaan! 


Milloinhan saisi aikaiseksi siivota kirjahyllyn? Se kaipaisi perusteellista inventaariota. Tai oikeastaan olen miettinyt, että alituiseen pehkottuvan kirjahyllyn voisi kokonaan heivata pois olohuoneesta. Mutta minne sitten kirjat, joita inventaarionkin jälkeen olisi luultavasti melko paljon? Varsinkin, kun kellarikerroksen työhuoneessa on toinen samanlainen, myöskin täpötäysi kirjahylly..


Kuvista sen muuten erityisen selvästi huomaa: meillä on liikaa tavaraa ja liikaa keltaista puuta. Tarvittaisiin sankollinen valkoista öljymaalia ja reipas nainen. No, maalia löytyy kotoakin, mutta mistä saataisiin se reipas nainen?


Pitäisi kai tehdä kuten Terence Conran kehottaa. Kantaa huoneista yksi kerrallaan kaikki tavarat ulos, niin että huone on ihan tyhjä. Sitten kantaa takaisin vain ne tavarat, joista oikeasti pitää ja jotka sopivat tilaan. Mitähän kaikkea meilläkin jäisi jäljelle? Ja mihin kehveliin ne loput laitettaisiin?

Välillä edelleenkin mieleeni hiipii kysymys, miksi hiippailen kotonani kameran kanssa, miksi kuvaan vaikkapa perheeni ruokapöytää - miksi oikein bloggaan? Hmm. Yksi suuri syy on dokumentoida omaa arkista elämäänsä ikään kuin kuvakertomukseksi, itseä varten. Voisin kuvitella, että joskus olisi hauska selata vuosia taaksepäin, miltä meillä silloin näytti ja mitä oli meneillään.

Toisaalta, lueskelen itse kotiblogeja aina kun ehdin. On tosi kiva, että jotkut ovat vaivautuneet tallentamaan elämäänsä ja kotiansa ja jakavat sen meidän kaikkien kesken. Siksi haluan tehdä samoin itsekin, avata tämän kaiken arkihärdellimme teille, olkaatten hyvät!



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jännityksellä jään odottamaan postausta eteisen komerosta, tiskeistä, pöydälle unohtuneista evästarpeista ja niistä laihoista jaloista :DDD

Voi minnuu, erehdyin viemään arkkitehtipariskunnan meidän kellarin uusiin tiloihin. Olen levittänyt sinne kaikki vuosien varrella kertyneet aarteet ja niitä yrittänyt karsia ja arkistoida = kaaos.

Elvi

Heli kirjoitti...

Elvi, nuo laihat jalat, eteiskomerot ja evästarpeet kuuluisivat ilman muuta osaksi realistista kotiblogia :-)

Ja on minulla sellainenkin kuvasarja, jonka otin kerran töistä tullessani kotimme jokaisesta tilasta, kun hirveä kaaos vyöryi jo ovella vastaan ja jatkui läpi talon. Hauska ja eloisa kuvasarja, täynnä visuaalista liikettä, mutta aiheuttaa ainakin vielä liiaksi päänsärkyä ja hartiainseudun kireyttä, jotta sitä jaksaisi iloiten jakaa.