lauantai 28. huhtikuuta 2012

Pelakuut kukkivat, kesä tulee!


Ontelokudetta menee nyt nopsaa tahtia. Kerin vyyhtejä vanhalla konstilla tuolien selkänojilla. Vyyhden pitelijä tai sitä varten tarkoitettu erityinen työväline olisi tietysti parempi. Mutta tuolitkin toimivat.


Matto on nyt parisen metriä läpimitaltaan ja kasvaa koko ajan. Lähdemme käymään mökillä ja jos autoon mahtuu, otan maton mukaan sovitettavaksi omaan tulevaan paikkaansa. Samalla pääsen viimeinkin kuvaamaan mökkiä blogia silmällä pitäen, http://mustamokkinikallionlaella.blogspot.com/   Onkin ollut viime aikoina hiljaista mökkiblogirintamalla! 

Ikkunalaudalla, tervehtimässä kotiimme tulijoita suoraan sisääntulonäkymässä, kukoistavat aiemmin keväällä istuttamani pelargoniat. Ne palkitsevat nyt kasvattajansa ja ovat alkaneet tehdä runsaasti kauniita, kalpeanvaaleanpunaisia kukkia.  


Hauskaa Wappua!

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Pohjapiirrokset

Joku kyseli kommenttiboksissa talomme pohjapiirustusten perään. Tunnistin hengenheimolaisen, minäkin tykkään katsella talojen pohjapiirroksia. Joten tässä ne tulevat. Monet pohjapiirrosten ohessa olevista kuvista on julkaistu myös muualla tässä blogissa.

Talomme on siis rakennettu alunperin vuonna 1937 ja me olemme vuosituhannen vaihteessa laajentaen remontoineet sen kesähuvilasta ympärivuotiseen käyttöön. Talossa on kolme kerrosta.

Sisäänkäynti etupihan puolella


Etupihan puoli varhain keväällä


Takapihan puoli keskikesällä


Rantasauna jalaituri



Alakerta eli kellari


Osittain maan alla olevassa kellarissa on kahden vanhimman lapsemme huoneet, työhuone, sauna, wc, varasto ja tekeillä oleva toinen pyykinpesupiste.


Keskikerros


Keskikerroksessa on vain yksi väliovi, vessan ovi. Muuten se on avointa olohuoneen, ruokailukuistin ja keittiön muodostamaa tilaa.


Yläkerta


Yläkerrassa on vanhempien ja kahden nuorimmaisen makuuhuoneet, suuri kattoikkunallinen vaatehuone, kylpyhuone, pyykinpesupiste ja parveke.



torstai 12. huhtikuuta 2012

Kokeilut jatkuvat


Pääsiäismunavaihde jäi näköjään päälle. Ostin vielä ihan ohutta rautalankaa ja kehittelin snuuraamistekniikkaa. Ja kyllä se siitä kehittyi. Kun noita vielä muutaman pyörittelisi, niin alkaisivat jo muistuttaa niitä venäläismummojen näppärissä sormissaan punomia.


Samalta reissulla rautalankaostosten kanssa matkaan tarttui hempeitä käärepapereita alekorista. Ajattelin päällystää paperilla pikku laatikoita, joita meille on erinäisistä yhteyksistä kertynyt. Myyjä suositteli laatikoiden päällystämiseen erityistä liimalakkaa, jota siveltäisiin useita kerroksia ensin laatikon pintaan ja sitten vielä paperin pintaan. Ostin yhden pullon kokeiltavaksi.

Mutta koska liimalakka oli aika kallista, melkein 13 euroa 250 ml, ja koska sitä kuluu tähän tekniikkaan melko paljon, ajattelin ensin kokeilla tavallista tapettiliisteriä. Tiedän entuudestaan, että sekin synnyttää kivan pinnan, kun sitä käyttää pintakäsittelyaineena paperille.

Ja hyvin toimi vanha kunnon liisteri, niin hyvin, etteipä taida kannattaa kallista liimalakkaa tähän tarkoitukseen ostaa. Vertailun vuoksi aion vielä päällystää yhden laatikon liimalakan avulla ja katsoa, tuleeko lopputuloksesta jotenkin parempi.



maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäisateria


Ostin tänä vuonna pääsiäisateriaa varten läjän melko muhkean kokoisia lampaanpotkia. Ruskistamisen jälkeen haudutin niitä punaviinistä, oliiviöljystä, kasviksista, sitruunanmehusta, yrteistä ja mausteista koostetussa liemessä reilut neljä tuntia. 

Mies pilkkoo


 Kun liha alkoi irrota luista, otin liemen hetkeksi erilleen  


Poistin siitä rasvan mahdollisimman tarkkaan. Sitten hienosäädin liemen makua mm. Demi-glacella (Hk), siirapilla ja mausteilla, sekä suurustin sitä hieman ja kaadoin sen takaisin pataan


Valmistin lampaanpotkien seuraksi pekoniperunaamuusia, haudutettuja yrttijuureksia ja valkosipulinpuolikkaita, joiden halkaisupintaan sivelin vähän voita ja hunajaa sekä ripottelin suolaa ja parmesaanijuustoa. Ihana maku - ja ihana tuoksu!


Tytär taitteli jälkiruokapöytään pupujussiservetit


Pasha täytyy olla, tänä vuonna kevytversio (jonka maku ei alkuunkaan vetänyt vertoja sille puolet voita-versiolle...)


Pashan seurana sahraminkeltainen kulitsa