.

.
.

torstai 20. helmikuuta 2014

Siskon talossa


Meillä on täällä talviloma. Pääsimme käymään Siskon perheen luona Lapissa.

On aivan erityisen antoisaa päästä viettämään muutama rento lomapäivä Siskon kanssa. Se on ehkäpä maailman hauskin tapa viettää aikaa, vaikkei mitään erityistä olisi ohjelmassa. Tai kyllähän meillä on - teemme aina yhdessä käsitöitä. Ja juttelemme. Ja herkuttelemme... Sisko on varsinainen pitokokki, jonka hoteissa paino nousee noin kilon päivävauhtia.

Lisäksi Siskon talo on elämys. Perhe on tehnyt suurimittaisen projektin vanhan talon parissa (kuten mekin) ja se on vielä monilta osin kesken. Mutta tunnelma on jo nyt ainutlaatuinen. Tekstiilitaiteilija-siskon rehevä kädenjälki näkyy kaikkialla.

Talon pääty odottaa toista, keittiön yhteyteen rakennettavaa kuistia. Yläkerrassa on jo valmiina ovi joka johtaa kuistin päälle tulevalle parvekkeelle.


Siinä missä minä käytän värejä säästeliäästi, Sisko iloittelee niillä estoitta. Yläkerran vanhempien kammarin seinällä on loimuavansiniset Birger Kaipiaisen Orvokki-tapetit. Ikkunoista avautuu huikea näkymä Kemijoelle.

Antin ja Pekan kammarissa on Pöllötapetit

Riikan kammarin hempeä uninurkkaus


Keittiön ikkuna ja puuhella. Tuvan ovesta pilkistävät ahkerassa käytössä olevat kangaspuut.


Siskon mies, talon leppoisa isäntä, on biologi. Se voi olla osasyy siihen, että vaikka talo on melko lähellä kaupungin keskustaa, pihapiirissä asustelee lampaita, kanoja ja koiria. Sisko kehrää villalankaa omien lampaiden villoista ja tuoreet Taatusti Onnellisen Kanan munat haetaan aamiaispöytään piharakennuksen kanalasta.

 Sympaattiset pohjanpystykorvat Viena, Nätti ja Keje


Mukanamme reissussa ollut Aino-serkku teki ristipistotyötä. Bella seurasi neulan liikkeitä.

Minunkin torkkupeittoprojektini lähti uuteen vauhtiin, kun siskoarmas hiukan neuvoi neulemerkkien kanssa. En nimittäin millään meinannut saada sydäntä onnistumaan. Peitosta on tulossa noin puolitoista metriä leveä ja sen pituuden ratkaissevat käsivoimat...


On se kyllä harmillista, että matkaa Siskon luokse on satoja kilometrejä. Olisi suuri rikkaus viettää paljon useammin yhteisiä käsityö- ja juttutuokioita. Elämä olisi kernaammin voinut heittää näin kauas toisistaan sellaiset sisarukset, jotka eivät juurikaan ole keskenään tekemisissä vaikka asuisivat ihan lähekkäin - mitä on kyllä vaikea ymmärtää!

Mukavaa talvilomaa tai sen odotusta! Nauttikaa toistenne seurasta..

lauantai 8. helmikuuta 2014

On se vaikeeta!

Nimittäin sokerimassaruusun tekeminen.

Suvun piirissä oli viikko sitten juhla, jota varten tein pitkästä aikaa sacherkakun. Koristelin kakun reunat valkosuklaarouheella, ja koska olen usein ihaillut leivontablogeissa tosi luonnollisen näköisiä sokerimassasta tehtyjä ruusuja, päätin kokeilla sellaista tämän kakun koristelussa. 

Olisi pitänyt olla varta vasten ruusun tekemiseen tarkoitetut apuvälineet. Sokerimassalevyn joutuu nimittäin kaulimaan varsin ohueksi, jotta ruususta tulisi herkän ja luonnollisen näköinen. Eikä kankea pompöösi, kuten marsipaaniruusut usein.  Ja sokerimassa paitsi tarttuu ärsyttävästi joka paikkaan, on myös vaativa työstettävä, koska ohueksi kaulittuna se hajoaa todella helposti lämpöisissä hyppysissä. Myöhemmin kyllä selvisi, että on olemassa jokin erityinen suppilo, jossa ruusua on kätevämpi työstää, sekä ihan omat työstövälineet.

Mutta sain kuin sainkin lopulta aikaiseksi yhden riittävän kelpo yksilön jonka asetin kakun koristeeksi.


Ihmeen nätiltä ruusu näyttää kun ajattelee, millaista tuskaa sen tekeminen oli! Lopputulosta edelsi varmaan kaksikymmentä pilalle mennyttä terälehteä ja yksi kokonaan epäonnistunut tekele, kun yritin ensin elintarvikevärien kanssa tehdä sävykästä vanhanajan ruusua. Mutta sen kaunis, kolmiulotteisuutta synnyttävä monivärisyys jäi kyllä kaihertamaan. Vaikka keittiön säilytystilojen täyttäminen kaiken maailman erikoishärpäkkeillä onkin vastoin periaatteitani, taidan kuitenkin hankkia oikeat ruusuntekovälineet ja repäistä jossain kesäjuhlassa koristelemalla kakut lähes aidoilla syötävillä ruusuilla. Tällä systeemillä se onnistuisi - jos vaan osaisi.


Täällä ilmat ovat taas lauhtuneet ja lumet alkaneet vauhdilla sulaa


Etupihan puron iloinen lirinä ja rännien vuolas lorina ei tunnu vielä oikein keväiseltäkään. Tällä viikolla iski vielä flunssa. Olen köhinyt ja niistänyt tasatahtia käynnistymisvaikeuksista kärsivän talven kanssa. 

Karttapallon pyörittely on taas ihmeesti alkanut kiinnostaa...
 

Bellaa ylipitkässä turkissaan ei enää juuri matosta erota

Mukavaa viikonloppua!