sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Syysretki mökille

Täällä on tällä viikolla ollut parin päivän syysloma ja pääsimme käymään mökillä. 

Jos mökkielämä kiinnostaa, kuvat syysretkestä löytyvät MÖKKIBLOGISTA .


sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Viimeisiä syyspäiviä

Syksyn värit hehkuvat viimeisiä hetkiään. Etupiha pähkinäpensaineen melkein häikäisee silmiä, vaikka suuri osa lehdistä on jo pudonnut maahan. Tarvitaan vain muutama tuulinen päivä ja ruska on ohi.


Varmaankin alkoi olla käsillä myös viimeiset hetket kukkasipuleiden istuttamiseen. Paljon enemmän niitä pitäisi laittaa, mutta tulipahan nyt kuitenkin tehtyä yksi uusi penkki etupihan kirsikkapuun juurelle, kolmekymmentä vaaleanpunaista kerrottua tulppaania ja sata helmililjaa.


Olen nyt neulonut joka päivä ja uusi peitto onkin edennyt nopeasti 


Tein sinkkiämpäristä bonsaipuulle altakasteluruukun


Nyt on myös se aika vuodesta, kun meillä haudutellaan lammaskaalia. Teen sitä, kuten viikonloppuisin yleensä muitakin ruokia, kymmenen litran kattilassa ja pakastan suurimman osan.


Mies lähti muutaman päivän työmatkalle, mutta purki sitä ennen etupihan portaiden muottilaudat. Seuraavaksi pitäisi tasoitella portaiden ympäristön maat, viimeistellä kivimuuri pienemmillä kivillä portaiden vierellä, sekä asentaa paikoilleen portaisiin upotetut valot ja pistorasiat.


Rannan tammet ja tervalepät alkavat olla lehdettömiä


Ruusut kukkivat ensimmäisiin pakkasiin saakka


Niitä pakkasia onkin luvassa ihan pian. Syksy alkaa vaihtua talveksi. Kohta sytytellään jouluvalot.

Mukavaa sunnuntaita!


lauantai 4. lokakuuta 2014

Syystunnelmia

Kun ulkona hehkuu oranssi syksy, sisällä on ehkä vuoden kodikkain tunnelma. Syksyn valo on aivan erityinen. 


Kun jonkin aikaa sitten maalasin keittiön pöydän valkoiseksi, käytin vanhanajan öljymaalia, kun sitä sattui olemaan sopivasti käsillä. Osoittautui kuitenkin, että se on liian huokoinen maali ruokapöydän pinnaksi. Se imi itseensä tahroja eikä pöytää meinannut millään saada puhtaaksi. 

Viimeksi puhdistin pintaa laimentamattomalla Tolulla. Ennen pesemistä annoin pesuaineen vaikuttaa hetken. Kun sitten aloin hinkata pöytää, jäi rättiin yllättäen myös runsaasti valkoista maalia. Toisin sanoen ilmeni, että Tolu toimii myös maalinpoistoaineena. Olin jo aiemmin ajatellut vaihtaa maalipinnan vähän kovempaan, joten levitin kerroksen Tolua koko pöytäpinnalle ja annoin vaikuttaa tunnin verran. Sen jälkeen maali irtosi kevyellä kaaputuksella.

Mutta kun maali oli poistettu, rosoisen elävä pinta alkoikin miellyttää siinä määrin silmää, että ajattelin katsella sitä vähän aikaa, ennen kuin mahdollisesti vedän päälle uuden maalikerroksen.  


Olemme pitkästä aikaa ottaneet leipäkoneen varastosta käyttöön. Nyt heräämme taas aamuisin tuoreen leivän ihanaan tuoksuun. Mies on kehitellyt reseptiä joka onkin kyllä mennyt leipä leivältä parempaan suuntaan. Tämänhetkinen moniviljainen jyväleipä maistuu koko perheelle.


Lehdet alkavat harveta puista


Kivimuurin hopeähärkit jaksavat vielä lokakuussa kukkia


Syksyllä tapahtuu sama kuin keväällä; vuodenajan vaihtuessa maailma käväisee hetken niin ihmeellisen kauniina, että melkein aika tuntuu pysähtyvän. Aurinkoinen ilma saa värit hehkumaan.Vaikka syksyn valo tulvii sisätiloihinkin, tekee koko ajan mieli mennä ulos.


Porrastyömaa etenee hitaasti, mutta varmasti. Sivuosien muotit ovat valmiina ja betonivaluun upotettavien valaisimien lukumäärä ja sijainti on kokeiluvaiheessa. Keskeinen tavoite on, ettei valaistuksesta tule liian voimakas.

Pääporras


ja sivuporras


Tunnelmallista syysviikonloppua!