.

.
.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Potager

Kuvaamisen kanssa on ollut vähän nihkeätä viime aikoina. Aiheita vuoden ehkä kauneimpana aikana kyllä riittäisi, mutta käsi on hylkinyt kameraa. Ehkä se on yleistä kevätnuutumusta, tai sitten blogiväsymystä, en tiedä. 

Ei kannattaisi ainakaan blogiväsyä. Niin hauskaa on ollut taas katsella taaksepäin, miten kaikki on kehittynyt. Muisti kun on kovin epätarkka. Hyötyäkin blogista on ollut; on voinut selvittää tarkempia ajankohtia, esimerkiksi milloin jokin kasvi on istutettu tai mikä sen täsmällinen lajinimi on. 

Mårbackan pelakuut ovat vieläkin sisällä 


Pikku Bella


Etupihan hapankirsikka on nyt täydessä kukassa

 

Samoin sen juurelle viime syksynä istuttamani tulppaanit ja helmililjat


Omenapuut vasta vähän availevat nuppujaan


Luumupuu


Ja saunan seinustan ihana särkynyt sydän


Potagerin mansikkapenkit ovat valmiit ja taimetkin on jo istutettu. 
Lajeina Jonsok, Kaunotar, Polka ja Bounty, kymmenen pensasta kutakin.


Salaatti- ja muut kasvatuslaatikot alkavat löytää paikkaansa ja saada hahmoaan 


Laatoitin eilen marjatarhan käytävät Tiilerin punaruskeilla Ruukin tiilillä. Ne ovat käsinlyötyjä savitiiliä ja muistuttavat erehdyttävästi vanhoja punasavitiiliä. Samalla kivellä on tarkoitus päällystää myös potagerin kulkuväylät. Ja pieni puutarhurin levähdyspenkkitasanne.

Marjapensaiden tukikehikoista puuttuvat vielä ylärimat, kuten myös istutuslaatikoiden suodatinkankaiden päältä kuorikatteet. Ja ai kun sopisi nätisti tuota kivettyä aluetta reunustamaan matala rivi laventelia tai leikattua puksipuuaitaa... 

Kuvassa etualalla uusi suklaakirsikkapuu kukassa


Ensimmäinen potagerin kasvatuslaatikko tuli eilen valmiiksi


Käväisimme pikaisesti mökilläkin, kuulumisia täällä

kuva Kaisu Jouppi

Kesäisiä tunnelmia!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäivä


Äitienpäivä alkoi tyttären valmistamalla ihanalla aamupalalla. Lämmintä savulohipiirakkaa ja matkamuisteluina New York strawberry cheesecake, mansikkakastikkeen kera. 
Täydellinen esteettiskulinaarinen elämys! 


Miehen pihalta poimima valkovuokkokimppu on toukokuisten juhlapäivieni suloinen perinne


Ulkonakin oli tänään aurinkoista ja lämmintä


Haimme lauantaina kakkospenkereen reunaan hopeavaahteran Elimäeltä, Mustilan arboretumista. Sen on varttuessaan tarkoitus luoda varjostavaa siimestä talon edustalle, johon aurinko eteläsuunnasta liiankin kuumasti paahtaa.

Samalla matkaan tarttui auton täydeltä muitakin taimia, joita on tulevan viikon mittaan tarkoitus istutella. Ehkäpä saan pian aikaan jo jonkinlaista potager-postausta..


Onnittelut vielä kerran kaikille äideille ja mukavaa alkavaa viikkoa!


maanantai 4. toukokuuta 2015