.

.
.

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Muinaistulien yö, mökkikauden päätös


Olemme joka vuosi yrittäneet järjestää itsemme mökille vappuna, koska se aloittaa virallisesti mökkikauden. Joka taas päättyy venetsialaisiin, tai muinaistulien yöhön, elokuun viimeisenä viikonloppuna. Koska tykkäämme kehitellä kotiin pieniä juhlia kaikista mahdollisista syistä, olemme perinteisesti yhdistäneet samaiseen viikonloppuun myös rapujuhlat. Ne on vietetty miehen syksyisten työkiireiden takia useimmiten kotona. 

Tänä vuonna järjestimme kuitenkin venetsialaisviikonlopun vapaaksi ja pääsimme viettämään sitä mökille.  Viikonloppu oli säidenkin puolesta täydellinen, lämmin ja tyyni aamuyöhön saakka. Kaiken kruunasi häikäisevän kirkas täysikuu.

Iltateellä ensimmäisenä mökki-iltana


Melkeinpä ihaninta maailmassa on herätä mökillä






Rapujuhlien menu tänä vuonna: 

Alkuruoka kantarellikeittoa 

Rapuja, paahtoleipää, sitruunamajoneesia, tilliä ja sitruunaa
Uusia perunoita (omasta maasta) ja sillikaviaaria

Jälkiruoka mustikkakukkoa ja vanhanajan vaniljakastiketta


 Mies rakentaa raputarjotinta 


Veimme muuten tänä vuonna ensimmäistä kertaa omia omenoitamme mehuasemalle puristettavaksi. Saimme sieltä pastöroidun mehun kolmen litran hanapakkauksiin pakattuna. Mahtava tuote, josta lisää myöhemmin!

Mutta sadonkorjuuteeman kunniaksi päästiin nyt vertailemaan oman omenatarhamme mehua ahvenanmaalaiseen vastaavaan. Arvatkaapa kumpi voitti!


Pitkälle yöhön venähtänyt ilta päättyi savusaunaan ja uintiin edelleen yllättävän lämpöisessä meressä.  Elokuun viimeisen viikonlopun yönä kirkas täysikuu valaisi taivaan, joka oli täynnä tähtiä.


Hyvää kesän viimeistä viikkoa!


lauantai 11. elokuuta 2018

Realismin paluu


Hesarin kolumnisti oli otsikoinut tekstinsä osuvasti: Koulujen alku lopettaa perheiden holtittoman elämän. Niin totta. Takana on huumaava hellekesä, pitkä loma, kellottomat kuukaudet, joutilaista päivistä, pitkistä aamuista ja yömyöhäisistä nautiskelu.

Nyt ihana ja lopulta jo vähän voimille käynyt kesä on kääntymässä syksyyn. Elämään on palannut roti.

Tänä vuonna tomaatteja tuli paljon ja ne jopa ehtivät kypsyä.


Avomaankurkkuja tulee joka vuosi neljästä taimesta niin runsaasti, että niitä riittää yllinkyllin itselle säilöttäväksi ja sen jälkeen vielä muillekin halukkaille.


Kuivuus on ollut tämän kesän suuri ongelma.  Kun olemme miehen kanssa käytännössä koko kesän asuneet saaristossa, puutarhan kastelu on ollut lähes kokonaan poikien varassa. Heillä on pienviljelijän tarmokkuudessa vielä vähän kehitettävää. Tuhoilta ei onnistuttu kokonaan välttymään. 

Satoa on kuitenkin tullut kiitettävästi. Vaaleanpunaiset herukat ovat minusta yksiä kauneimmista marjoista.

Öjebyn mustaherukan marjat ovat makeita ja jättikokoisia


Karviainen, Lepaan punainen

Ja Hinnonmäen keltainen

Omenapuut notkuvat satoa. Mitähän kaikilla kahdeksan omenapuun hedelmillä tekisi?

Suklaakirsikkana ostettu taimi teki myös kunnon sadon. Mutta missä se suklaa? Marjojenhan pitäisi olla tosi tummat, lähes suklaanruskeat. Eivätpä olleet, vaan helakan kirsikanpunaiset. Taitaa kuitenkin olla kyseessä jokin muu kirsikkalajike?

Ovat mitä ovat, kirsikoita tuli runsaasti ja ne maistuvat voimakkaan aromikkailta. Tein niistä tosi hyvää kirsikkahilloa, ehkä joulun ajan jälkiruokiin..



Moottoriveneily tukka hulmuten uljaissa ulkosaaristomaisemissa on taas vaihtunut leppoisiksi souturetkiksi pienellä kotijärvellä. 


Potager on tässä vaiheessa kesää melkein umpeenkasvanut 


Kuten kaikki tiedämme, puutarhurin elämä on täynnä vastoinkäymisiä ja särkyneitä unelmia. Se on, kuten puutarhuri Pentti Alanko hyvin kiteytti, kovaa työtä ja raatamista sen eteen, että puutarhassa luonnostaan viihtymättömät kasvit pysyisivät siellä jotenkin hengissä, ja taas ne, jotka viihtyisivät ja kukoistaisivat mitä parhaiten, saataisiin poistettua.

Joskus puutarha kuitenkin yllättää. Jäi kyllä mieleen se hetki, kun erään kerran saavuimme miehen kanssa yömyöhään mökiltä ja tapamme mukaan teimme ensi töinämme puutarhakierroksen. Pergolan seinustalle istutettu luostarin köynnösruusu Uetersener Klosterrose oli kehnosta hoidosta huolimatta ottanut poissa ollessamme kunnon kasvuspurtin ja avannut runsaasti suuria kukkiaan, jotka loistivat valkoisina kesäyössä. Tunnelma oli hetken lähes harras.  

Klosterrosen kukat ovat uskomattoman kauniit, vanhanaikaisen löyhästi kerrotut, vähän pionimaiset. Ruusujen väri on se juuri oikea kermanvalkoinen, joka muuttuu terälehtien juuressa kellertäväksi ja hennon vaaleanpunaiseksi. Kaiken tämän päälle tulee vielä vieno tuoksu, joka leijailee ruusupensaan ympärillä. 

Todella ilahduttava ruusulöytö - taitaa täytyä perustaa ruusutarha!





Hyvää viikonloppua!


torstai 2. elokuuta 2018

Källskär - koska kreivillä oli unelma!


Kun helteet ja tuuleton sää vain jatkui ulkosaaristossakin päivästä ja viikosta toiseen, päätettiin mökkinaapureiden kanssa hyödyntää tilanne ja tehdä pitkään haaveiltu retki Källskärille. Tuulisella säällä kun ei Kihdin selälle lähdetä meidän veneellä.



Källskär on saari Ahvenanmaan ulkosaaristossa, Kökarin eteläpuolella. Se on suosittu matkailukohde, tunnettu esimerkiksi pirunpelloistaan ja kolmen metrin korkuisesta, jääkauden muovaamasta ns. Källskärin kannusta. 

Minua Källskärillä kiinnosti kuitenkin eniten saarella sijaitseva ruotsalaisen kreivi Göran Åkerhielmin kesähuvila ja ennen muuta siihen kuuluva erikoinen puutarha.

Kreivi Åkerhielm tutustui Källskariin 1960-luvun alkupuolella ja menetti samantien sydämensä. Myöhemmin hän pääsi ostamaan ison osan saaresta ja aloittamaan 18 vuoden pituiseksi venähtävän rakennusprojektin sen etelärannalla.

Ensimmäisenä syntyivät kulkua helpottavat pitkospuut saaren pohjoisrannan suojaisasta satamasta etelärannalle.

Åkerhielmin unelma oli rakentaa karulle Källskärin saarelle kreikkalaistyylinen puutarha. Siihen kuului mm. valtava määrä luonnonkivimuuria. 

Kesäpaikan massiivisista  pyöröhirsistä tehdyn, komean päärakennuksen ovat suunnitelleet Åkerhielmin ystävät, arkkitehdit Raili ja Reima Pietilä. Karjalaistyylisen rakennuksen ulkopuolella  on kreikkalaisvaikutteiset hirsipilarit. Huvila siirrettiin valmiiksi rakennettuna Källskäriin vuonna 1969.

Päärakennuksen yläpuolella, korkealla kallion kumpareella on pieni suippokattoinen huvimaja, jota on sittemmin alettu kutsua Muumitaloksi. Tämä johtuu siitä, että kreivi Åkerhielm kutsui mielellään vieraita mökilleen ja näiden joukossa oli myös kirjailija Tove Jansson, joka vietti puolisonsa Tuulikki Pietilän kanssa kesiään Källskärillä

Janssonin  kerrotaan erityisesti pitäneen juuri huvimajasta ja ehkä jopa kirjoittaneen muumitarinoita kyseisessä tilassa. Myös muumitalon katon kerrotaan saaneen muotonsa Källskärin huvimajan koristeellisesta katosta.


Heti saarelle muutettuaan Åkerhielm rakensi saaren tuuliselle etelärannalle aallonmurtajan. Sataman esikuvana oli kreikkalainen Pireuksen satama. Åkerhielm ja hänen Källskärillä kesiään viettäneet ystävänsä ovat rakentaneet koko satama-alueen täysin käsivoimin. 

Kökarin retkellä teimme muuten myös kesän ensimmäiset sinilevähavainnot. Sitä alkoi tulla vastaan jo matkalla, lähellä Kökaria. Tuuli oli ajanut sinileväpuuroa isolta selältä myös Källskärin satama-altaaseen. 


Samoin puutarhan kaikki kivimuurit rakennettiin käsivoimin, apuna vain rautakanki ja vinssi. Muurit suojaa antavina ja lämpöä varaavina mahdollistavat elinolot sellaisillekin kasveille, jotka eivät muuten ulkosaaristossa pärjäisi. 

Nyt rakennuksen ympärillä rehottavat satoa tuottavat viiniköynnökset, valtavan kokoiset alppiruusut ja kukoistava kasvimaa. Tontin reunalla välimerellistä tunnelmaa luovat myös mm. tammet, kastanjat, lehmukset, vaahterat, sypressit, tuijat ja kuusamat. Åkerhielm rakensi puutarhaansa varten Källskäriin jopa oman kastelujärjestelmän.


Lehtimajassa tunsi todellakin olevansa Kreikassa

Saarella paitsi tehtiin ankarasti töitä, vietettiin tarinoiden mukaan myös hulvattomia kesäjuhlia. Kreivi Åkerhielmin kerrotaan olleen vieraanvarainen isäntä, joka kestitsi ystäviään ylenpalttisesti. Hän tuli rikkaasta perheestä, eikä hänellä  ollut saamastaan ennakkoperinnöstä johtuen rahasta pulaa. Kun kreivi sai ykskaks idean järjestää Källskärillä rapujuhlat, saatettiin ravut tilata saareen helikopterikyydillä. Kreivi itse myös kulki saareen usein yhteysaluksen sijasta pienellä lentokoneella.

Mahtoi kreivi suuruudenhulluine puutarhaunelmineen ja jatkuvine vieraslaumoineen ja juhlineen olla melkoinen kummajainen karuun elämään tottuneiden kökarilaisten silmissä!

Åkerhielm lahjoitti oman osansa saaresta Ahvenanmaan maakunnalle vuonna 1984. Yksi satama-alueen pienemmistä rakennuksista toimii nykyisin maakunnan taiteilija-asuntona, johon väliaikaista asustelulupaa voivat hakea eri alojen taiteilijat ja kulttuurityöntekijät. Göran Åkerhielm kuoli Sveitsissä vuonna 1992.

Källskärin huippukiinnostavan mutta kolmenkymmenen asteen helteessä myös melko uuvuttavan retken jälkeen ajelimme veneellä Kökarin pääsaarelle syömään. Saimme alkuruuaksi saaristolautasen ja pääruuaksi kuhaa rapukastikkeella sekä uusia perunoita. Jälkiruokaa emme enää jaksaneet. 

Tai no, jäätelö olisi mennyt vielä hyvin, mutta ne olivat yllätys yllätys loppuneet koko saaresta. 


Suurten meriseikkailuittemme jälkeen oma kotilahti tuntuu aina jotenkin niin säyseältä ja pittoreskilta. Suorastaan unettavan kesyltä.

Viimeisten helteisten lomapäivien nautiskelua tyttären kanssa uudella laiturilla

Uimakopin taakse, laiturin loppupäähän rakennettiin muuten porras verkkovenettä varten. Kiviarkku on yllättävän korkea ja verkkovene matala. Liikkuminen laiturilta veneeseen olisi ilman porrasta aika vaikeaa. 

Tämän lomakauden viimeinen auringonlasku kotilahdella