sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Omenankukat


Meillä on ollut kahdeksan vuoden ajan noin joka toinen kevät lakkiaiset. Vaikka sitä on joka kerta kovasti odotettu, omenapuiden kukinta ei ole osunut yksissäkään lakkiaisissamme optimaalisesti juhlapäivälle, niin että puutarha olisi juuri silloin ollut huikeimmassa loistossaan.

Tänä vuonna se sitten viimein tapahtui. Kukkaloisto oli lakkiaispäivänä huipussaan ja sääkin oli ihan täydellinen. Meillä ei vaan ollut lakkiaisia - eikä kyllä kenelläkään muullakaan, koska korona.

Omenapuiden kukinta on niin lyhyt ja niin uskomattoman kaunis, ja lakkiaiset ovat niin suloinen juhla, että ne sopisivat yhteen paremmin kuin hyvin. Mutta ei voi mitään.



Kaikki muukin kukkii nyt





Elämä tuntuu hetken täydelliseltä, kun lämpiävän rantasaunan vieno savuaromi sekoittuu suloisesti kukkien, tuoreiden koivunlehtien ja vastaleikatun nurmen  tuoksuun. On tämä alkukesä kyllä ihana vuodenaika!

Onnellista alkavaa kesäkuun viikkoa!


sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Kesäpiha kutsuu jo


Ulkolämpötilat ovat nousseet täällä välillä jo lähelle kahtakymppiä ja puutarha on alkanut taas kutsua.

Jos kesäaamu on lämmin, aamukahvit maistuvat makoisimmalle potagerissa

Koska potargerin perustaminen jäi tänä keväänä aika myöhäiseen, istutin monet kasvit sinne valmiina taimina. Esimerkiksi yrtit, niin päästään toivon mukaan nauttimaankin niistä jo aika pian.

Kun perunat on saatu maahan, tuntee itsensä aina kunnon maajussiksi!

Hedelmäpuiden kukinta alkaa kirsikoista, ja luumut ja omenat seuraavat perässä.

Tänä kesänä potagerin pergolan kukkalaatikossa ihaillan valkoisia orvokkeja ja oranssia köynnöskrassia. Istutin myös useita hajuherneköynnöksiä pergolan liepeille tuomaan ihanaa tuoksua.

Olen tähän asti onnistunut puhumaan ihanalle voikukkakedolleni jatkoaikaa, mutta kohta taitavat kuitenkin sen päivät olla luetut. Mies on nimittäin alkanut yhä enemmän puhua nurmikon leikkuusta.

Myös piharuokailukausi on alkanut!

Hyvää viikkoa!

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Verkkaista elämää

Alkaa tuntua, että tämä koronaeristys on kestänyt jo melko kauan. On pidemmän päälle aika erikoista elämää pysytellä koko ajan pääasiassa kotona. Mukavaakin, kun saa olla perheen kanssa yhdessä ja paneutua moniin sellaisiin asioihin, joihin normaaliarjessa ei jää niin paljoa aikaa ja voimia. Kuten ruuanlaittoon ja kodin pieneen kohenteluun. 

Ja täytyy myös kehitellä aktiviteetteja, että pysyy vireessä. Nekin ovat nyt vähän verkkaisia, esimerkiksi soutelua kotijärvellä ja kahvittelua siinä ohessa.

Tosin säät ovat muuttuneet hyytävän kylmiksi, eikä ulkona oikein nyt tarkene olla. Perunatkin ovat edelleen kylvämättä ja potager perustamatta!


Nyt, kun on tullut tuijoteltua tavallista enemmän ikkunasta ulos rannan (-kin) suuntaan, mieleen on taas palannut vanha suunnitelma rantasaunan pienestä kunnostelusta. Sehän pitäisi maalata, varsinkin sen katto. Ja terassia pitäisi vähän korjailla.

Olemme myös jo pitkään haaveilleet, että laittaisimme rantasaunan yläkerran päätyihin ikkunat. Saunassahan on soma vintti, mutta sinne ei tule päivänvaloa. Myöskään löylyhuoneessa ei ole ikkunaa järvelle päin. Lauteilta olisi kiva katsella ohi lipuvia joutsenia.

Saimme viimein tehtyä puusepälle ikkunatilauksen. Mutta ne yläkerran päätyikkunat mies halusi tehdä itse. Saisi siitä mukavaa tekemistä ja sopivaa haastettakin; voisi kokeilla, onnistuuko ikkunoiden tekeminen ilman puusepän työkaluja.

Yläikkunoiden muoto on ollut jo pitkään tiedossa. Pyöreät niiden pitää olla. Niinpä mies aloitti ikkunoiden teon sahaamalla ison kasan kaarevia puusoiroja ja liimaamalla niitä yhteen renkaan muotoon.

Ristikkokokeiluja maalarinteipin avulla

Ristikoiden suhteen päädyttiin lopulta salmiakkikuvioon. Alakuvassa ne ovat jo kiinni sisäpokissa, jotka on istutettu karmeihin. Tässä vaiheessa ikkunat alkoivat näyttää todella kauniilta! 

Pakko oli vähän kokeilla niiden rinnalle salaisten haaveideni kohdetta, William Morrisin Strawberry thief- lintutapettia ... 

Tässä ikkunan ulkopuoli kuivumassa pellavaöljykäsittelyn jälkeen. Käsittely syvensi puun sävyä ja siitä levisi ihana pellavaöljyn tuoksu koko taloon!

Seuraavaksi on vuorossa ikkunoiden maalaaminen ja lasien asentaminen. Näihin ikkunoihin ja koko vanhaan rantasaunaan ei voi kuvitella muuta kuin vanhanajan väreilevät lasit. Sellaisia täytyy siis ensi viikolla ryhtyä metsästämään.

Mukavaa viikon alkua!