Naamareita ja pokerinaamakoiria

Muutama vuosi sitten, kun lapset olivat vielä ihan pieniä, tein heistä kaikista kipsiharsonaamarit. Siis sellaisesta apteekista ostettavasta kipsiharsosta, jota sairaalassa käytetään murtumien kipsaamiseen. Kasvoille kipsiharsoa laitetaan vain huomattavasti ohuempi kerros ja annetaan sen kuivua siihen. Tuloksena on kolmiulotteinen kasvokuva, johon piirteet taltioituvat hyvin.

Tällaista naamiota kutsutaan myös nimellä kuolinnaamio, sillä ennenvanhaan sellainen saatettiin tehdä muistoksi kuolleen ihmisen kasvoista. Tietämäni mukaan mm. Jean Sibeliuksesta on tehty kipsinen kuolinnaamio.

Kipsinaamion tekeminen tuntuu kasvoilla suunnilleen samalta kuin mikä tahansa naamio, eli ihan miellyttävältä. Erona on vain se, että kasvot täytyy pitää liikkumattomina noin kymmenen minutin ajan jotta kipsi saa rauhassa kuivua muotoonsa. Pienten lasten kanssa siinä olikin hieman haastetta... Onneksi lapsemme ovat melko keskittymiskykyisiä ja naamiot saatiin tehtyä. Nyt vuosien päästä ne ovat varsinaiset taideaarteeni!

Ne olivat pitkään yläkertaan vievän portaikon muuriseinässä kiinni

Kunnes eräänä päivänä yksi naamareista oli kauhistuksekseni tipahtanut alas. Sellaistahan hauras kipsi ei kovin hyvin kestä. Onneksi naamari ei mennyt rikki, eikä edes nenä painunut sisään. Mutta päätin, että ne tarvitsevat pikimmiten vakaamman alustan. Uusia naamareita kun ei tuolta aikakaudelta enää saa, palleroiset lapsemme kasvavat kovaa vauhtia ja muuttavat muotoaan...

Niinpä ostin Honkkarista tyhjän maalausalustan, sellaisen perinteisen puukehykseen pingotetun, valkoiseksi pohjustetun kankaan. Pingotin päälle vielä toisen, pellavaisen kankaan jotta sain vähän sävyä taustaan. Sitten kiinnitin naamarit rautalangalla kankaaseen.

Virkkausprojekti kohtasi tänään uuden takaiskun. 

Kun tulin töistä, koukku löytyi lattialta pää  käyttökelvottomaksi purtuna.

Vahvin epäilys kohdistuu näihin kahteen tyyppiin, jotka tosin yrittivät huokua viattomuutta, mutta jotka olivat todistettavasti tapahtuma-aikaan ainoina paikalla ja joista kummallakaan ei ole pitävää alibia. 

Maton virkkaamiseen tulee nyt väkisin ainakin muutaman päivän tauko. Tulisi muutenkin, sillä matonkude loppui. Onneksi, niin ei harmita niin paljon työvälineen yllättävä tuhoutuminen.