Realismin paluu

Hesarin kolumnisti oli otsikoinut tekstinsä osuvasti: Koulujen alku lopettaa perheiden holtittoman elämän. Niin totta. Takana on huumaava hellekesä, pitkä loma, kellottomat kuukaudet, joutilaista päivistä, pitkistä aamuista ja yömyöhäisistä nautiskelu.

Nyt ihana ja lopulta jo vähän voimille käynyt kesä on kääntymässä syksyyn. Elämään on palannut roti.

Tänä vuonna tomaatteja tuli paljon ja ne jopa ehtivät kypsyä.

Avomaankurkkuja tulee joka vuosi neljästä taimesta niin runsaasti, että niitä riittää yllinkyllin itselle säilöttäväksi ja sen jälkeen vielä muillekin halukkaille.

Kuivuus on ollut tämän kesän suuri ongelma.  Kun olemme miehen kanssa käytännössä koko kesän asuneet saaristossa, puutarhan kastelu on ollut lähes kokonaan poikien varassa. Heillä on pienviljelijän tarmokkuudessa vielä vähän kehitettävää. Tuhoilta ei onnistuttu kokonaan välttymään. 

Satoa on kuitenkin tullut kiitettävästi. Vaaleanpunaiset herukat ovat minusta yksiä kauneimmista marjoista.

Öjebyn mustaherukan marjat ovat makeita ja jättikokoisia

Karviainen, Lepaan punainen

Ja Hinnonmäen keltainen

Omenapuut notkuvat satoa. Mitähän kaikilla kahdeksan omenapuun hedelmillä tekisi?

Suklaakirsikkana ostettu taimi teki myös kunnon sadon. Mutta missä se suklaa? Marjojenhan pitäisi olla tosi tummat, lähes suklaanruskeat. Eivätpä olleet, vaan helakan kirsikanpunaiset. Taitaa kuitenkin olla kyseessä jokin muu kirsikkalajike?

Ovat mitä ovat, kirsikoita tuli runsaasti ja ne maistuvat voimakkaan aromikkailta. Tein niistä tosi hyvää kirsikkahilloa, ehkä joulun ajan jälkiruokiin..

Moottoriveneily tukka hulmuten uljaissa ulkosaaristomaisemissa on taas vaihtunut leppoisiksi souturetkiksi pienellä kotijärvellä. 

Potager on tässä vaiheessa kesää melkein umpeenkasvanut 

Kuten kaikki tiedämme, puutarhurin elämä on täynnä vastoinkäymisiä ja särkyneitä unelmia. Se on, kuten puutarhuri Pentti Alanko hyvin kiteytti, kovaa työtä ja raatamista sen eteen, että puutarhassa luonnostaan viihtymättömät kasvit pysyisivät siellä jotenkin hengissä, ja taas ne, jotka viihtyisivät ja kukoistaisivat mitä parhaiten, saataisiin poistettua.

Joskus puutarha kuitenkin yllättää. Jäi kyllä mieleen se hetki, kun erään kerran saavuimme miehen kanssa yömyöhään mökiltä ja tapamme mukaan teimme ensi töinämme puutarhakierroksen. Pergolan seinustalle istutettu luostarin köynnösruusu Uetersener Klosterrose oli kehnosta hoidosta huolimatta ottanut poissa ollessamme kunnon kasvuspurtin ja avannut runsaasti suuria kukkiaan, jotka loistivat valkoisina kesäyössä. Tunnelma oli hetken lähes harras.  

Klosterrosen kukat ovat uskomattoman kauniit, vanhanaikaisen löyhästi kerrotut, vähän pionimaiset. Ruusujen väri on se juuri oikea kermanvalkoinen, joka muuttuu terälehtien juuressa kellertäväksi ja hennon vaaleanpunaiseksi. Kaiken tämän päälle tulee vielä vieno tuoksu, joka leijailee ruusupensaan ympärillä. 

Todella ilahduttava ruusulöytö - taitaa täytyä perustaa ruusutarha!

Hyvää viikonloppua!