Viimeistä viedään

Ihana toukokuinen lämpöaalto on innostanut pihatöihin.

Mies on alkanut viimeistellä valmiiksi potagerin pergola-rakennelmaa, joka on jo parikin kesää odotellut muutamia toimenpiteitä. Pienestä keskeneräisyydestä  huolimatta se on ollut täydessä käytössä, ennen muuta viihtyisänä aamiaispaikkana niinä lämpöisinä ja kauniina kesäaamuina, kun olemme olleet kaupungissa. Mehän nautimme kesäaikaan aamiaiset useimmiten saaristossa.

Minä taas olen hoidellut istutuslaatikot siihen kuntoon, että jokaisesta on alkanut ilmestyä upouutta vihreää kasvua sievissä riveissä. Nyt niiden varttumista voi vain onnellisena seurailla pergolasta käsin  ja poistella välillä rikkaruohoja. Se on jännä juttu, kuinka kasvun ihme sykähdyttää, joka kerta!

Kalakeittolounas pergolassa

Miehellä oli pieni työreissu Viroon ja se osui sopivasti viikonloppuun, joten lähdin mukaan. Kävimme Tallinnassa ja Haapsalussa. Olipa kesäistä ja kaunista joka puolella!

Yksi erityinen seikka kiinnitti huomion virolaisten pihoissa. Siellä nurmikko ei tyypillisesti ollut sellaisessa roolissa kuin meillä, vaan pihoilla kukkivien hedelmäpuiden alla oli useimmiten rehevä kukkaketo, jossa oli suloisena sekamelskana luonnonkukkia, niittyleinikkejä, lemmikkejä ja voikukkia ja niiden sekaan oli sinne tänne heitelty tulppaaneja, unikkoja ja kaunokaisia. Varsinkin voikukat - puutarhoissa tunnetusti hyvin viihtyvinä - olivat Virossa kunniassaan, niitä oli valtavasti kaikkialla.

Ja miten kauniita ja rennon taiteellisella otteella luotuja, puoliksi luonnonpuutarhoja nähtiin! Koin sen kannustavana myös omaa voikukkarakkauttani kohtaan, jota joutuu yleisen ilmapiirin vuoksi välillä piilottelemaan kaapissa..

Nih! Nyt se havainnollisin esimerkein nähtiin: ei voikukkia tarvitse vainota. Niille voi päinvastoin antaa tilaa, kääntää ne voitokseen ja tehdä niistä puutarhansa näyttävän kuningattaren! Upeampaa ja helppohoitoisempaa kasvia ei heti keksi :)

En saanut noista ihanista pihoista yhtään kuvaa, kun en yksinkertaisesti viitsinyt alkaa työnnellä kameraani pensasaitojen läpi ja porttien yli..

Mutta ihan uusin, valaistunein silmin palasin ihailemaan meidän pihan villinä rehottavia reunoja, joiden kimppuun pergolaa urakoiva mies ei ole vielä leikkuutraktoreineen ehtinyt. 

Ilmat näyttäisivät viilenevän täällä sopivasti kohti viimeistä kouluviikkoa. Ihan hyvä, vielä pitää se viikko jaksaa puurtaa. Ja juhliakin on kivempi valmistella kun sisällä ei ole kolmekymmentä astetta lämmintä. 

Mutta muuten ei tainnut taaskaan mennä säiden ajoitus meidän kannalta ihan nappiin. Nimittäin hetken viivähtäneet helteet humauttivat omenapuut täyteen kukkaan, eivätkä ne varmaankaan ole loistossaan enää reilun viikon päästä, kun meillä on ne juhlat. Hedelmäpuiden kukkiminen menee yllättävän nopeasti ohi.

Sinne menevätkin sitten lopullisesti puutarhan mahdollisuudet osuttaa omenapuiden kukinta juhlistamaan meidän lakkiaisia. Käsillä ovat nimittäin kuopuksen juhlat. Siis viimeiset lajiaan. 

Saavat hedelmäpuut sen jälkeen pitää tunkkinsa ihan rauhassa. Ja alkaa tietysti vastedes kukkia ja kukoistaa mitä ihanimmin aina lakkiaispäivisin. En ole katkera mutta kuitenkin... :P

Postaukset aiemmista lakkiaisistamme löytyvät täältä, täältä ja täältä.

Suloista toukokuun loppua!