Mies sen keksi: tässähän olisi sauma pienelle Italian lomalle, keskellä arkista aherrusta! Aikaa viisi päivää, matkoineen.
Aluksi epäilin. Tuntuisiko niin lyhyt loma noinkin kauas vain ylimääräiseltä voimainponnistukselta? Työt kasaantuisivat, tiukka matka-aikataulu ja ehkä lyhyiksi jäävät yöunet väsyttäisivät?
Mutta miehellä oli suunnitelma jo pitkällä. Lentäisimme Roomaan ja sieltä vuokra-autolla Napolin kautta Sorrentoon, jossa yöpyisimme kaksi yötä. Välissä päivä Caprilla ja Sorrennosta matka jatkuisi yhdeksi yönseuduksi Materan vanhaan kaupunkiin. Sieltä ajelisimme takaisin Roomaan, jossa yöpyisimme yhden yön ja palaisimme sitten kotiin. Viisi tiukkaa päivää, irti arjesta!
Ja eipä tuntisi mies turhaan opiskelleensa italian kieltä intensiivisesti koko kevään, nyt sitä pääsisi käyttämäänkin!
Mies oli innoissaan ja vei idean nopeasti konkretian asteelle. Pian olivat lennot ostettuina, hotellit varattuina ja auto vuokrattuna. Minun ei tarvitsisi muuta kuin hypätä kyytiin.
Lähdimme varhaisella aamukoneella ja olimme Roomassa jo kymmeneltä paikallista aikaa. Vastassa oli täysi kevät, lämpötilakin kahdenkymmenen paikkeilla. Jatkoimme lentokentältä matkaa terhakalla mustalla vuokra-Minillä.
Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Napolin liepeillä sijaitseva muinaiskaupunki Herculaneum.
Se joutui pari tuhatta vuotta sitten, aivan ajanlaskumme alussa, ensin voimakkaan maanjäristyksen runnomaksi ja tuhoutui muutaman vuoden päästä kokonaan Vesuviuksen purkauduttua. Herculaneum peittyi 15 - 20 metriä korkeaan muta-laava-kerrokseen, joka kuivuttuaan kivettyi. Sen takia kaupungin kaivuutyöt ovat olleet erittäin työläitä.
Herculaneumista on löydetty poikkeuksellisen hyvin säilyneitä muinaisjäännöksiä, rakennuksia, niiden puuosia ja esimerkiksi kattotiiliä, huonekaluja, papyrusrullia ja jopa ruokien jäänteitä.
Muinaiskaupungin rakennuksissa oli upeita seinäfreskoja ja mosaiikkikoristeluita
Herculaneumin tuho Vesuviuksen purkauduttua on ollut vähän hitaampi kuin esimerkiksi läheisen Pompejin. Pitkään luultiinkin, että melkein koko kaupungin väki onnistui pakenemaan tuhoa. Aivan viime vuosikymmeninä kaivauksista on kuitenkin löytynyt kolmisensataa luurankoa, jotka ovat meren rannalla sijainneisiin luoliin paenneiden ja siellä kuumuuteen kuolleiden ihmisten jäänteitä.
Luolilla käyminen oli koskettavaa. Ihmiset olivat kyyristyneinä suojautuviin asentoihin ja toisiinsa kietoutuneina, epätoivoisesti turvaa hakien. Monet heistä näyttivät virheettömistä hammasriveistä päätellen olleen nuoria ja joukossa oli myös lasten pieniä luurankoja. Viimeisissä kaivauksissa luolista on löytynyt jopa äidin ja lapsen mukana olleen koiran luuranko.
Herculaneumista ajelimme ensimmäiseen hotelliimme, joka sijaitsi Amalfin rannikolla, Sorrennon niemimaan kärjessä. Paikka oli uskomattoman kaunis. Hotelli sijaitsi aivan meren rannassa, korkealla töyräällä. Vanhoja, huolellisesti kunnostettuja hotellirakennuksia ympäröivät suuret oliivilehdot ja sitrustarhat. Kaikkialla mutkitteli pittoreski luonnonkivimuuri.
Voi sitä tuoksua ja lintujen liverrystä aamuisin, kun avasimme ranskalaisen parvekkeen ovet!
Hotellihuoneen ikkunasta näkyi Caprille
Caprin satamaa
Caprille pääsi vain pika-aluksella, joten rakkaaksi käynyt Minimme jäi odottelemaan päiväksi Sorrennon satamaan. Vuokrasimme Caprilta väliaikaiseksi kulkupeliksi keltaisen moposkootterin.
Minä pääsin mopopojan kainaloon, pitkästä aikaa
Vielä Caprin kierroksen alkuvaiheessa hymyni oli herkässä, mutta hyytyi kyllä sitä mukaa mitä korkeammalle ajettiin.
Italialainen liikenne on tunnetusti melko villiä, eikä sitä paljoakaan näyttänyt hillitsevän pystysuoran kallioseinän ulkoreunaa pitkin kulkeva, monin paikoin heppoisen oloisella kaiteella varustettu, kapea serpentiinitie. Pudotusta suoraan mereen oli korkeimmillaan puolisen kilometriä.
Ylöspäin mentäessä mopomme kulki keskimäärin ehkä puolentoista metrin päässä tuon jyrkänteen reunalta. Turistibusseja sukelteli tiukkojen mutkien takaa kovaa vauhtia vastaan. Isompien ajoneuvojen väleissä puikkelehti vikkeläliikkeisiä mopoja ja sähköpyöriä.
Kaikki oheiset kuvat ovat kierroksen alkuvaiheesta, sillä mitä korkeammalle pienellä, pärisevällä skootterillamme kipusimme, sitä tiukemmin käteni olivat miehen ympärillä - ja silmätkin oli pakko aina välillä sulkea. Ei siis puhettakaan mistään rennosta lomakuvien räpsimisestä!
Mandariinipuissa oli kypsät hedelmät
Yksi Caprin matkakohteistamme oli Sininen luola. Se on suuri luola kallion sisällä, jonne laskeuduttiin pitkiä, jyrkkiä portaita pitkin ja mentiin lopulta veneellä sisään hyvin pienestä luolan suuaukosta.
Paikan erikoisuus on häikäsevän siniseltä näyttävä vesi, kun päivänvaloa luolaan pääsee vain sen pienen suuaukon kautta.
Pienen veneen pohjalle piti asettua makuulleen, jotta luolaan mahtui kulkemaan
Huimaavan Capri-päivän jälkeen maistui meri-illallinen Sorrennossa
Sorrennon ja Caprin jälkeen matka jatkui aurinkoisessa säässä ja mahtavissa maisemissa eteenpäin, pitkin Amalfin rannikkoa.
Meillä ehti olla pieni jäätelökesäkin, italialaiset jätskit olivat jättikokoisia ja ah niin hyviä
Ajoimme kohti Materan vanhaa kaupunkia, Sassia, tai Sassoa, jota pidetään yhtenä Italian vanhimmista asuttuna olleista paikoista. Sen sadat, huokoiseen kallioon kaiverretut luola-asumukset ovat olleet käytössä jo tuhansia vuosia. Tämä Materan vanha kaupunki on yksi Unescon maailmanperintökohteista.
Siellä on muuten kuvattu myös monia tunnettuja elokuvia, mm. Mel Gibsonin ohjaama The Passion of the Christ, joka kertoo Jeesuksen kahdestatoista viimeisestä tunnista.
Näitä portaita pitkin elokuvan Jeesus kantoi ristiä
Elokuvan Golgata-kohtaus on kuvattu vasemmalla alhaalla näkyvän rotkon reunalla
Materalla päädyimme hotellin omistajan vinkistä todella hyvään ravintolaan. Vanhassa, tunnelmallisessa rakennuksessa sijaitsevassa Francescassa nautimme mahtavan makuisia, perinteisiä italialaisia ruokia.
Pääruokana pitkään haudutettu lammaspata
Hotellimme Materalla oli jyrkän kallion sisään kaivetussa ikivanhassa luolassa. Kallion päällä oli kirkko. Hotellista löytyi paikka, jossa luolan seinään oli kaiverrettu risti ja vuosiluku 700 jKr.
Aurinkoiset aamunäkymät Materan hotellihuoneemme terassilta
Materalta ajelimme pieniä teitä pitkin takaisin Roomaan, jossa meitä odotti tunnelmallinen hotelli Trasteveren kaupunginosassa, aivan Tiber-joen rannalla. Roomassa oli 24 astetta lämmintä.
Hotellin soma portaikko
Illastimme hotellimme lähistöllä ravintola Il Ducassa, joka edustaa vanhaa roomalaista keittiötä. Se on erittäin suosittu ravintola Trasteveressä, jonne kannattaa varata pöytä etukäteen. Me emme olleet varanneet ja niinpä jouduimme jonottamaan yli tunnin.
Ruoka kuitenkin palkitsi odotuksen; alkuruoat, pääruoat ja jälkiruoat olivat kaikki yksinkertaisista raaka-aineista valmistettuja ja todella herkullisia. Myös hintataso oli roomalaisittain varsin edullinen.
Listalla oli paljon vaihtoehtoja, mutta tässä paikassa päädyimme nopeasti spagetti-annokseen. Se kannatti, makaronistakin voi saada melkoisen gourmet-elämyksen!
Näkymiä Rooman Santa Maria Magglore-kirkon sivukappeliin
Matka tuntui kestäneen huomattavasti pidempään kuin viisi päivää. Juuri kun mieskin oli päässyt täyteen lomamoodiin (kuten kuvasta näkyy) koitti kuitenkin kotiinpaluu.
Lähtökahvit mansikkaleivoksineen vähän ennen lentokentälle siirtymistä
Matka oli hyvin suunniteltu ja sen aikataulukin oli lopulta juuri sopiva. Kaikki sujui hankaluuksitta, mies sai kuin saikin hoidettua käytännön tilanteet italian kielellä. Lepoakin tuntui olleen riittävästi. Oli erityisen kivaa olla reissussa miehen kanssa kahdestaan!
Ja tälläkin kertaa iso osa Italian matkailun hauskuutta ja helppoutta olivat rennot ja ystävälliset italialaiset.
Työt olivat kyllä matkan aikana kasaantuneet, pahasti, mutta niihinkin jaksoi pienen irtioton jälkeen taas uudella innolla tarttua.
Leppoisaa viikonloppua!
Ps. Tämän postauksen kaikki kuvat on otettu heikkolaatuisella kännykkäkamerallani, pahoittelut siitä.
En kyllä huomannut näissä kuvissa mitään heikkolaatuisuutta! Ihanaa kun mies teki tuollaisen itsenäisen päätöksen ja sai sinutkin sitten mukaansa:) Mielettömän mukavalta ja rennolta tuo reissu vaikuttikin. Mua hirvitti tuo vuoristotie osuus, olen itse käynyt Bellagiossa ja pyöräillyt ylös (ja tietysti myös alas) kapeaa vuoristotietä ja täytyy sanoa, että oli pelottavaa. Siinä ei tosiaan kuvia oteta eikä oikein maisemistakaan nautita. Mutta pääasia siis, että matka oli onnistunut ja jaoit sen myös meidän muidenkin kanssa:)
VastaaPoistaOih, kun ihania kuvia!
VastaaPoistaKiitos Kati ja SatuSanna kommenteista!
VastaaPoistaKati, Cabrillakin näki paljon pyöräilijöitä ja ihmettelin kyllä, kuinka he uskaltavat varsinkin lasketella alas sellaista vauhtia... Eipä voi pyörän jarruistakaan mennä täyteen takuuseen!
Että kyllä sinä ainakin minua rohkeampi olet, kun olet serpentiinitien PYÖRÄILLYT ylös ja alas (huh!) :D
Ongelmani on jonkin asteinen korkeanpaikankammo, joka kyllä aktivoitui Caprilla. Ja vähän muuallakin Italiassa.
Mies taas rakastaa noita maisemapaikkoja, joten kai täytyy alkaa jonkinlaista siedätyshoitoa harrastamaan...