torstai 19. toukokuuta 2016

Kukkaset toukokuun

Kamera on unohtunut matkasta viime aikoina yhä useammin. Ei oikein jaksaisi kuvata. Ja jos sen vielä saakin tehtyä, niin kuvat tahtovat unohtua kameran muistikortille.

Toukokuun toisesta sunnuntaistakin on pian kaksi viikkoa. Sain äitienpäivän aamukahvilla taas ihanaa amerikkalaista juustokakkua mansikkakastikkeen kera. Sen leipomisessa tytär on kehittynyt mestariksi, makunautinto oli jälleen aivan täydellinen.


Epätavallisen lämpöiset säät ovat aloittaneet kesän aikaisin. Puissa on jo lähes täysikokoiset lehdet ja uintivedetkin ovat vähän lämmenneet. Juuri nyt ovat meneillään myös yhdet vuoden kauneimmista päivistä puutarhassa, kun hedelmäpuut kukkivat.

Kirsikka- ja luumupuut aloittavat, tässä etupihan hapankirsikka


Ja tässä uusi pensasmainen suklaakirsikka


Muutama päivä kirsikoiden ja luumun jälkeen omenapuut avasivat ihanasti tuoksuvat kukkansa


Potagerkin on jo täydessä kasvussa


Runkokarviainen "Lepaan punainen" kukassa


Moni lämpöinen kevätilta on vierähtänyt potagerissa. Sen lisäksi mies on viritellyt pitkään suunnitellun laiturin kaideprojektin. Kahden sivun kaiteet ovat jo lähes valmiit, loput tulossa. Ne suunniteltiin romanttisessa mielentilassa vanhan mallin mukaan. 

Kaiteiden tarve on kyllä enemmän käytännöllinen: niiden valmistumisen jälkeen ei toivon mukaan tarvitse enää onkia järvestä kansituoleja, jotka tuulenpuuska on sinne lennättänyt!


Lämpöisiä toukokuun päiviä!