lauantai 30. marraskuuta 2019

Ensilumi

Ah ihanat, pitkät viikonlopun aamut ja herääminen ilman herätyskelloa! 

Etelä-Suomeenkin on tullut ensilumi. Maisema näyttää heti satumaiselta.


Potager odottaa kevättä valmiina vastaanottamaan uudet viljelykset. Mutta matka kevääseen tuntuu nyt ikuisuudelta.

Meidän miesväen, joka saunoo rannassa monta kertaa viikossa, uimakausi on tänä vuonna venähtänyt pitkäksi. Saunan yhteydessä on uitu näihin päiviin saakka. 

Jatkuukohan uimakausi talviuintina, eli tuleeko laiturin päähän pian avanto?

Meillä jäi kesällä jääkaappiin pyörimään pussillinen kaupasta ostettuja maa-artisokkia joista ei tullut tehtyä ruokaa. Mies istutti ne rantaan ja sai suuren sadon. Nyt onnellinen maajussi valmisti itse kasvattamistaan artisokista herkullisen keiton.

Pääsin perjantaina töistä tultuani valmiiseen pöytään. Taas se tuli todettua, että maa-artisokan maku on kyllä ihanin kaikista. Kuten mieskin...

Jälkiruoka miehen mutkattomaan tyyliin: pieni kupillinen vahvaa espressoa ja jämädonitsi puoliksi :)


Hyvää ensimmäistä adventtia!



tiistai 26. marraskuuta 2019

Tunnelmallinen Kööpenhamina


Päästiin tyttären kanssa piipahtamaan kahdestaan viikonloppureissulle Kööpenhaminaan, hyggen tyyssijaan. Siitä oltiin haaveiltu jo jonkin aikaa.

Ja se hygge kyllä näkyi ja tuntui. Ensinnäkin säässä, joka oli koko ajan kolea ja synkän pilvinen. Mutta myös   kaikkialle viritellyssä erityisessä tunnelmallisuudessa; hämärissä valaistuksissa, kynttilöissä, pörröisissä huovissa, ihanissa tee- ja glögitarjoiluissa, takkatulissa, pehmeissä väreissä, joka paikassa vastaan tulevissa jouluisissa huonetuoksuissa. 

Näiden lisäksi koko Kööpenhamina tuoksui vahvasti myös hyasintille. Se on siellä selvästi joulujuttu. Hyasintteja oli kaikkilla, paljon. Kaupunkia ei tähän aikaan vuodesta voi suositella hyasinttiallergikoille! 

Köpiksessä pääsi helposti kotoisalle aamupuurolle. Tässä ravintola Grødin punaisessa maidossa haudutettua kaurapuuroa, jonka lisukkeena oli itse tehtyä kinuskikastiketta, paahdettuja manteleita ja tuoreita, hapokkaanmakeita omenanpaloja. 

Yhdistelmä oli niin hyvä, että sitä tullaan kyllä kokeilemaan meilläkin viikonlopun lelliaamiaisena heti kun ehditään. Peruspuuro onkin meillä jo ohjelmassa jokaisena arkiaamuna, mutta ihan sellaisesta tuo versio ei mene.

Pöytä kävi ahtaaksi sunnuntai-aamun brunssilla ravintola The Union Kitchenissä, Nyhavnissa

Pohjoismaat tunnetaan designista ja siitä voi hyvin pitkälle kiittää Tanskan ja Suomen 50-luvulta juontavaa muotoilun menestystarinaa. Taiteellinen ote ja selkeän pelkistetty muotokieli, skandinaavinen tyyli, näkyy Kööpenhaminassa kaikkialla. Se on siksi todella inspiroiva kaupunki!

Sisustukseen, arkkitehtuuriin, designiin ja taiteeseen liittyvät intohimot yhdistävät meitä tyttären kanssa, joten mm. tietyt tunnetut sisustusliikkeet olivat meille itsestäänselviä kohteita Tanskassa. 

Siinä suhteessa kävi kuitenkin harmittava moka. Emme tajunneet ottaa huomioon, että suunnilleen koko Kööpenhamina voisi mennä kiinni jo lauantaina iltapäivällä, avautuakseen uudelleen vasta maanantaina. Sekä HAY House että Normann Copenhagenin liike olivat meidän ohjelmassa vasta lauantaina ja sunnuntaina, kun olimme ensin tutustuneet kaikessa rauhassa jättikokoiseen Illums Bolighus- sisustustavarataloon. 

No, se Illums olisikin ollut niitä harvoja paikkoja, joka olisi ollut auki sunnuntainakin, mutta valitsemastamme järjestyksestä johtuen molemmat matkan ykköskohteemme, HAY House ja Normann Copenhagen jäivät tällä reissulla kokonaan väliin! 

Tämän tosiasian valjettua tarvittiin mantroja ja keskittynyttä päällään seisontaa, jotta koettelemuksesta päästiin edes siedettävissä määrin yli. Ehkäpä ensi kerralla tulee tarkastettua huolellisemmin paikallisia aikatauluja. 

Ja saatiin siis myös syy palata Köpikseen lähitulevaisuudessa. Onneksi matka sinne tuntuu melkein yhtä lyhyeltä ja sujuvalta kuin esimerkiksi matka Tampereelle, eikä maksakaan juuri enempää.  

Kaikkialla tarjoillut ylenpalttiset voileivät olivat herkullisia ja menivät helposta ateriasta

Keskellä Kööpenhaminaa on suuri, noin kahdeksan hehtaarin kokoinen alue, jossa sijaitsee maailman toiseksi vanhin Tivoli. Pääsymaksu alueelle on 17 euroa.  Näin joulun alla koko valtavasta alueesta on tekolumen ja lukemattomien jouluvalojen avulla loihdittu idyllinen joulumaa. Satumaisen ympäristön luomiseen on todella panostettu, viimeistä neliösenttiä myöten. 

Kotioloissa joulu ei vielä ole tuntunut kovinkaan ajankohtaiselta, mutta viimeistään nyt se hyökyi voimalla tajuntaan.

Tivolin joulumaan alueella on myös paljon erilaisia jouluaiheisia liikkeitä ja ravintoloita. Eikä kauppojen valikoima edes ollut kaikilta joulutoreilta tuttua joulurihkamaa, vaan suurelta osin nostalgisia ja hyvin tehdyn oloisia joulukoristeita ja jouluaiheisia tykötarpeita, tanskalaista tyyliä noudattaen.

Paluumatkamme osui varhaiseen aamuun juuri maanantaina, jolloin Postin tukilakot alkoivat toden teolla vaikuttaa lentoliikenteeseen. Luimme viime hetkeen saakka jännittyneenä listauksia sadoista perutuista lennoista ja meillekin tuli jo mahdollisesta peruutuksesta varoittava tekstiviesti. 

Lentomme myöhästyi reippaasti, mutta lopulta kone nousi kuin nousikin ilmaan. 



tiistai 19. marraskuuta 2019

Aamukahvit saaressa

Elämä on ollut taas kiireistä ja monien asioiden hoitaminen on jäänyt viime tippaan. Venettäkään ole saatu siirrettyä mökiltä talviteloille ihan ajallaan. Onneksi lämpötilat ovat näihin päiviin saakka pysytelleet pääasiassa plussan puolella. Ei ole sentään tarvinnut pelätä, että vene jäätyy kiinni mereen.

Veneen noutaminen jouduttiin hoitamaan tiukalla aikataululla. Voitiin olla mökkeröisellä vain yksi yönseutu. Mutta ehdittiin kuitenkin tunnelmoida pitkä ilta kaminan lämmössä, saunoa, uida hyisessä meressä, nukkua makoisa yö ja nauttia pitkät, rauhalliset aamukahvit ihaillen samalla marraskuisen hämärää saaristomaisemaa. Ehdittiin virkistyä.

Saaristossa on syksyllä ja talvella niin kaunista. Vielä paljon kauniimpaa ja erikoisempaa kuin kesällä. Ihan jo sillä saa ladattua akkunsa täyteen lyhyelläkin reissulla. 

Meidän mökillä on sellainen ihana mukavuustekijä, että sähköt on kytketty gsm-etäohjaukseen. Eli kun kylmänä vuodenaikana ollaan lähdössä mökille, voidaan päivää tai paria aikaisemmin laittaa lämmitys päälle kännykällä. Näin meitä odottaa lämmin mökki ja lämpöiset käyttövedet sekä kylmä jääkaappi. Kutsuva valaistuskin viritellään valmiiksi, tunnelmavalaistuun mökkiin on kivempi tulla koleasta  syyssäästä. Kynttilää se systeemi ei valitettavasti osaa sytyttää.

Tämä taitaa olla nykyisin jo melko yleinen varuste vapaa-ajanasunnoilla - ja aivan verraton sellainen! Varsinkin jos mökille on melko pitkä matka, kuten meillä. Etälämmityksen ansiosta pääsee ihan eri tavalla nauttimaan talviviikonlopuista mökillä.