tiistai 19. marraskuuta 2019

Aamukahvit saaressa

Elämä on ollut taas kiireistä ja monien asioiden hoitaminen on jäänyt viime tippaan. Venettäkään ole saatu siirrettyä mökiltä talviteloille ihan ajallaan. Onneksi lämpötilat ovat näihin päiviin saakka pysytelleet pääasiassa plussan puolella. Ei ole sentään tarvinnut pelätä, että vene jäätyy kiinni mereen.

Veneen noutaminen jouduttiin hoitamaan tiukalla aikataululla. Voitiin olla mökkeröisellä vain yksi yönseutu. Mutta ehdittiin kuitenkin tunnelmoida pitkä ilta kaminan lämmössä, saunoa, uida hyisessä meressä, nukkua makoisa yö ja nauttia pitkät, rauhalliset aamukahvit ihaillen samalla marraskuisen hämärää saaristomaisemaa. Ehdittiin virkistyä.

Saaristossa on syksyllä ja talvella niin kaunista. Vielä paljon kauniimpaa ja erikoisempaa kuin kesällä. Ihan jo sillä saa ladattua akkunsa täyteen lyhyelläkin reissulla. 

Meidän mökillä on sellainen ihana mukavuustekijä, että sähköt on kytketty gsm-etäohjaukseen. Eli kun kylmänä vuodenaikana ollaan lähdössä mökille, voidaan päivää tai paria aikaisemmin laittaa lämmitys päälle kännykällä. Näin meitä odottaa lämmin mökki ja lämpöiset käyttövedet sekä kylmä jääkaappi. Kutsuva valaistuskin viritellään valmiiksi, tunnelmavalaistuun mökkiin on kivempi tulla koleasta  syyssäästä. Kynttilää se systeemi ei valitettavasti osaa sytyttää.

Tämä taitaa olla nykyisin jo melko yleinen varuste vapaa-ajanasunnoilla - ja aivan verraton sellainen! Varsinkin jos mökille on melko pitkä matka, kuten meillä. Etälämmityksen ansiosta pääsee ihan eri tavalla nauttimaan talviviikonlopuista mökillä.




6 kommenttia:

Ihana Ahvenanmaani kirjoitti...

Onpa tunnelmallisen näköistä! Ja ihanaa, että sähköt saa kytkettyä aikaisemmin päälle.

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos!

Niin huikeista maisemista saadaan siellä teilläkin päin nauttia että kateeksi käy!

Anonyymi kirjoitti...

Tämä blogisi on kyllä herättänyt jonkinlaisen kaipuun saaristoon, sellainen kaunis karuus viehättää. Tuo tunnelma on jotain aivan ihmeellistä!

Kati kirjoitti...

Kyllä tämä hämärän hyssy aika on toisaalta ihan kivaa. Teillä on niin tunnelmallista sekä kotona että mökillä. Meidän mökki on tuossa 16 kilsan päässä niin sinne pääsee aika nopsaan niin halutessaan. Mulla taitaa olla samantyyppinen juustokakku ohje, mitä teillä oli isän päivänä. Täytyykin kaivaa ohje esiin ja tehdä. Tai joku jouluinen, missä ois piparkakun makua... Jotenkin kun on hämärää ja koleaa niin herkuttelu ja neulominen ois just ne mitä tekisin kaikista mieluiten. Just sain valmiiksi Laine lehden Nuuk neuleen. Välipalaksi pipo ja nyt vielä ainakin yhdet sukat ennen mitään isompaa. Ohjeita ja lankoja olisi ihan jonossa kun vaan ehtisi tehdä.
Mukavaa viikonloppua<3

Anonyymi kirjoitti...

Voi oletteko hukannut sen kauniin pirttikaluston mökiltä?
Tunnelmallista.

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos kommenteista, anonyymit 1 ja 2 sekä Kati!

Ihanaa lukea että tunnelma on välittynyt kuvistani! Sitähän ei koskaan tiedä, miten siinä välittämisessä onnistuu, mutta itse nautin näistä syystunnelmista aivan valtavasti. Ehkäpä se sitten jotenkin kuvissakin näkyy :)

Aikamoinen neulomissaldo sulla Kati! Ei voi muuta kuin ihailla. Itsellä ei tänä syksynä ole kyllä ollenkaan käynnistynyt se laji.. Sen sijaan herkuttelu on käynnistynyt, sitähän sitä tosiaan mieluiten tekisi syksyllä (-kin) :D

Anonyymi 2, pirttikalusto on lähtenyt mökiltä kiertoon jo aika kauan sitten! Se kyllä minustakin tietyllä tavalla sopi sinne, mutta kokonaisuus alkoi tuntua liian puiselta ja keltaiselta. Silmä alkoi vaatia raikastusta ja valkoinen pöytäryhmä tuntui tuovan apua ongelmaan...

Mukavaa pian koittavaa joulukuuta teille kaikille!