tiistai 25. joulukuuta 2018

Oi käykää ystävät laulamaan, kun joulu, joulu on meillä!


Näin upea oli tyttären joulukakku tänä vuonna

Tomusokerilumen seassa oli hiukan hopeista elintarvikeglitteriä, joka ei näy päivänvalossa otetussa kuvassa, mutta hohteli kauniisti jouluaaton iltavalaistuksessa.


Meidän joulukuusi on tällä kertaa pieni korikuusi. Tyylikkäät sisustukselliset joulukuuset, joita pääsee ihailemaan monissa kodeissa, eivät ole vielä löytäneet meille.  Meidän kuusi on aina ihan överikorea, todellinen kitschin riemuvoitto. 

Pääsimme viettämään aattoa yhdessä sukulaisten kanssa, heidän ihanaan, tunnelmalliseen joulukotiinsa. 


Leppoisia välipäiviä, nautitaan elämästä ja lellitään toisiamme!


sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Lahjavalvojaisia ja viime hetken joululeipomuksia


Täällä on ollut pieni aatonaattoillan tohina päällä, kuitenkin onneksi tällä kertaa aika rennolla otteella. Ollaan ehditty saunoakin rannassa pakkassäässä ja kuunnella joulumusiikkia takkatulen lämmössä. Ja tietysti myös paketoida viimeisiä lahjoja.

Joku saattaa vielä muistaa viime syksyisen sadonkorjuupostauksen, jossa kerroin suklaakirsikkapuun runsaasta sadosta ja siitä tekemästäni mahtavasta hillosta. Suunnitelmana oli jo tuolloin käyttää hilloa joulun ajan jälkiruokiin. 

Ensimmäinen kirsikkahilloleivonnainen alkoi syntyä tänä iltana, kun tytär ryhtyi valmistamaan kirsikkasuklaakakkua huomisen aattoaterian jälkiruokapöytään. Se on tarkoitus koristella huomenna vähän ennen tarjolle laittamista. Siihen saakka saa maustua täytteineen kylmässä. 

Odotan kiinnostuneena lopputulosta ja kuvaan sen kyllä tännekin!

Enää yksi yö jouluun... Hyviä unia!

torstai 20. joulukuuta 2018

Lontoon jouluvalot


Tehtiin viikonvaihteessa tyttären kanssa kahdestaan neljän päivän pikareissu Lontooseen. Tavoitteena oli hoidella joululahjaostoksia, kuunnella poikakuoron konsertti Westminster Abbeyssa ja ihan vaan nauttia yhden lempikaupunkini joulutunnelmasta.

Ihana Lontoo täytti kaikki odotukset - ja ylikin!


Asuimme Kensingtonissa kivassa pienessä hotellissa, joka sijaitsi aivan metroaseman tuntumassa. Se oli erinomainen sijainti, kulkeminen oli sujuvaa joka suuntaan. Kun vielä metrolipun voi Lontoossa ostaa vain vilauttamalla pankkikorttiaan metroaseman portin lukulaitteelle, on kaupungissa liikkuminen todella helppoa.

Lontoosta on mielikuva kalliina hotellikaupunkina, mutta tilanne on tainnut vähän muuttua. Meidänkin neljän tähden hotellin iso ja tyylikäs kahden hengen huone maksoi vain noin 120 euroa yöltä. Hintaan sisältyi vielä hyvä ja runsas aamiainen. Yöpyminen oli selvästi edullisempaa kuin esimerkiksi syyslomalla Skotlannissa.

Kiertely Harrodsin tavaratalossa kuuluu jokaiseen Lontoon-reissuun. Erityisen koreana liike oli näin joulun aikaan, mutta myös tungos oli lähes sietämätöntä luokkaa.

Joulushoppailijat jonottamassa Harrodsille vähän ennen liikeen avaamisaikaa


Harrodsilla kuusenkoristeissakin oli hyvin valinnanvaraa








Hyde Parkista löytyi jättimäinen joulutori, Winter wonderland. Koska joulutorilla oli samalla myös huvipuisto, se oli melkoisen meluisa ja ruuhkainen paikka. Emme viihtyneet siellä kovinkaan kauan.

Pääsimme riemuksemme kuuntelemaan Westminster Abbeyn poikakuoron joulukonserttia, mikä oli onnistuneen matkamme juhlallinen kohokohta! Valitettavasti kaikenlainen taltiointi oli konsertissa kielletty.



Buckinghamin palatsin ympäristön puistoalueita


Sohon China-townin jouluvaloja

Toinen mahtava Lontoon ohjelmanumero oli Peacock-teatterissa esitetty Lumiukko-musikaali. Ja olipa ihana! Niin suloisen vanhanaikainen ja retro, mutta kuitenkin tosi näyttävä ja vaikuttava. Silmät ja korvat nauttivat täysillä jokaisesta hetkestä!

Lontoossa pääsimme joulutunnelmaan ja hetkeksi irti arjesta. Lähes kaikki joululahjatkin saatiin hankittua, mikä vähentää kiireitä joulun alla.

Kaiken kruunasi kotiinpaluu, sillä etelä-Suomeenkin oli poissa ollessamme satanut runsaasti lunta. Kun alettiin laskeutua Helsinkiin, lentokoneen ikkunasta avautui täydelliset postikorttimaisemat.

Ja mikä kaikkein parasta, meidän miesväki oli päättänyt yllättää tekemällä perusteelliset joulusiivoukset sillä aikaa, kun hurvittelimme Lontoossa. Meitä odotti ihana vastaanotto; kynttilöin valaistu, tuoksuvan puhdas ja siisti koti. Täydellisempää tilannetta joulun alla on kyllä vaikea kuvitella!


 Onnellista Joulua!