Kotona Italiassa

Nimittäin tyttären kotona, joka opiskelee ja asuu tällä hetkellä Firenzessä, erasmus-vaihdokkaana. Mikä ihana syy lähteä käymään Italiassa, lempimatkakohteessamme!

En muista aikaisemmin käyneeni Firenzessä, joka on yksi suosituimpia kaupunkilomakohteita Euroopassa. Siksi nyt oli hyvä ajankohta tutustua kaupunkiin, sillä se ei ollut vielä ihan tukossa turisteista. Mutta oli meitä näin pahimman turistikauden ulkopuolellakin melkein liikaa.

Tytär pyöräili kaupungin kapeilla kujilla kuin vanha firenzeläinen

Valittiin miehen kanssa hotelli Firenzen vanhan keskustan tuntumasta, läheltä tyttären asuntoa. Hotelli Villa Nardi on hyvin italialaistyylinen ja sitä ympäröi suuri, kaunis puisto. Pienenä erikoisuutena olivat turkkilaiset saunat useiden hotellihuoneiden yhteydessä.

Tyttären muutaman kuukauden aikana hankkimasta paikallistuntemuksesta oli suurta apua. Samoin hänen jo varsin hyvästä italiankielen taidostaan. Kun hän on nyt joutunut opiskelemaan pelkästään  italiaksi, hän on harpannut kielitaidossa selvästi miehen edelle (heillähän on viime vuosina ollut pienimuotoinen kilpailu käynnissä..). Tästä oli meillekin paljon hyötyä, koska italialaiset eivät useinkaan puhu muutamaa sanaa enempää englantia.

Yksi tosi kiva tyttären vinkkaama löytö Firenzessä oli vanha kauppahalli Mercato Centrale joka sijaitsee Piazza San Lorenzolla. Halli oli täynnä rentoja italialaisia pikkuravintoloita, ja vähän muitakin. 

Firenzen keskustan pittoreskin tunnelman kruunaa sen läpi virtaava Arno-joki ja joen ylittävät useat viehättävät sillat. Niin kaunis nimikin joella!

Kuvassa Arnon tunnetuin silta Ponte Vecchio

"Ponte Vecchio, "Vanha silta", on nimensä mukaisesti Firenzen vanhin silta ja ainoa, jota ei räjäytetty toisen maailmansodan aikana. Sillalla työskentelivät alkuaikoina teurastajat, nahkurit ja sepät, mutta hajun ja metelin vuoksi heidät häädettiin vuonna 1593. Tilalle tulivat kultasepät, joita sillalla edelleenkin pitää kauppaansa useita. Keskellä siltaa on myös Firenzen kuuluisimman kultasepän Benvenuto Cellinin (1500–1571) rintakuva." (Wikipedia)

Firenzeläinen ruoka perustuu toscanalaiseen maalaiskeittiöön

Piazzale Michelangelolle on jonkinmoinen kipuaminen, mutta se kannattaa, sillä sieltä avautuu huikea maisema Firenzen yli. Kaupunkinäkymää hallitsee jättikokoinen duomon kupoli. Tämä Firenzen tuomiokirkko on viidenneksi suurin kirkkorakennus Euroopassa.

Koska lomamme oli vain pitkän viikonlopun mittainen, ajankäyttö täytyi suunnitella huolellisesti. Halusimme tehdä retken Cinque Terreen, joten parin Firenze-päivän jälkeen suuntasimme rannikolle.

Jo automatka sinne oli elämys, sillä se kulki Toscanan maaseudun halki. Useiden tuntien ajan ympärillä näkyi kumpuilevia maalaismaisemia viini- ja oliivitiloineen ja viljapeltoineen. Kunnes esiin alkoi pilkahdella häikäisevän sininen, rannaton meri.

Cinque Terre on nimensä mukaisesti viidestä vanhasta kalastajakylästä koostuva alue Välimeren rannalla, Ligurian maakunnassa. Italian matkailuhan on muutenkin jatkuvaa esteettistä ilotulitusta, mutta Cinque Terressä ympäristö saa todella huokailemaan. Maisemat ovat kuvankauniit värikkäine, vanhoine rakennuksineen ja joka puolella avautuvine avomerineen.

Yksi merkittävä osa noiden kylien viehättävyyttä ovat jylhät, korkeat kalliot ja vuoret, ja suurten korkeuserojen aikaansaamat  hulppeat näkymät. Noihin korkeuseroihin sisältyy kuitenkin myös haaste.

Nimittäin eipä vielä missään ole tainnut tulla vastaan kerralla niin paljon portaita kuin Cinque Terressä! Tasamaata ei yleensä päässyt kävelemään muutamaa askelta enempää. Loputtoman tuntuiset portaat jatkuvat kaikkialle. Koska korkeuserot ovat niin suuret, portaat ovat hyvin jyrkkiä ja pitkiä, myös askelmat ovat kapeita ja tavallista korkeampia, askelnousut monin paikoin arviolta yli kolmekymmentä senttiä. Sellaisia on pidemmän päälle vähän työlästä tulla alas päinkin.

Taputin tyytyväisenä itseäni olkapäälle kun on tullut jo pitkään harrastettua säännöllistä kuntosalitreeniä jokaviikkoisine raskaine kyykkäyssarjoineen. Jos näin ei olisi ollut, olisi alahuuli voinut jossain vaiheessa alkaa vähän väpättää.

Cinque Terreä ei siis voi suositella huonokuntoiselle tai jos esimerkiksi polvessa on pientäkään vaivaa. Iso osa noiden kylien matkailijoista näyttikin täysimittaiseen vaellukseen varustautuneilta kestävyysurheilijoilta.

Hotellihuoneemmekin Riomaggioren satamassa oli tietysti ylimmässä kerroksessa ja arvatkaapa oliko hissiä? Juu ei ollut. Oli pitkät ja kapeat portaat, hyvin jyrkillä ja lyhyillä askelmilla.

Mutta hotellihuoneen ikkunasta oli upeat maisemat!

Toisena Cinque Terre-päivänämme ajoimme junalla muutaman minuutin mittaisen matkan viereiseen Manarolan kylään, syömään ja katselemaan auringonlaskua. Manarolassa kun kuulemma näkee Cinque Terren upeimman auringonlaskun.

Auringonlasku olikin vaikuttava ja väritti maailman hetkeksi vaaleanpunaiseksi ja kullanväriseksi

Illan hämärtyessä pian auringonlaskun jälkeen Manarolan kylä oli nätti kuin karamelli 

Palasimme yömyöhällä hotelliimme Riomaggioreen ja heräsimme seuraavana aamuna kesäisen lämpöiseen päivään. Mittari näytti yli kahtakymmentä astetta. Välimeren vesi välkehti kristallinkirkkaana. 

Rannan kivet ovat hioutuneet sileiksi

Kun ilman lämpötila alkoi käydä hiostavaksi mies ei malttanut olla pulahtamatta mereen. Huhtikuinen Välimeri tuntui kuulemma yhtä raikkaalta kuin Itämeri kesäkuussa, eli kokemus vastasi suunnilleen juhannusuintia mökillä saaristosssa. Vain savusauna puuttui..

Kahden päivän päästä jätimme taaksemme kauniin Cinque Terren, joka oli sekä huippuromanttinen että hyvin urheilullinen matkakohde.

Paluumatkalla poikkesimme Pisassa. Sielläkään en ole aikaisemmin käynyt. Hämmästyimme, kuinka vinossa se Pisan torni todella on. Näytti siltä, että se kellahtaa kumoon hetkenä minä hyvänsä. Mutta niin ei taida kuitenkaan käydä. Onhan se siinä seissyt samalla tavalla vinossa kuitenkin jo yli seitsemänsataa vuotta.

Tornin ympärillä parveili paljon turisteja ja heillä lähes kaikilla näytti olevan sama tavoite: ottaa humoristinen kuva, jossa kuvattava näyttää työntävän tornia suorempaan. No sellainen kuva  meidänkin piti sitten ottaa, vaikka vähän nolottikin yhtyä hassussa asennossa poseeraavien turistien suureen joukkoon.

Palasimme Firenzeen ja hyvästelimme tyttären, joka jäi tyytyväisenä jatkamaan italialaista arkielämäänsä. Hetken kävi jopa kateeksi. Voisihan tuollaisessa paikassa itsekin joskus asustella vähän pidemmän aikaa.

Koska paluulentomme lähti Milanosta, ehdimme vielä ennen lennolle kiiruhtamista tehdä pienen kierroksen Milanossa, muun muassa duomon aukiolla ja sen viereisessä Galleria Vittorio Emanuele-luksuskauppakeskuksessa.

Lähdimme paluumatkalle onnellisina  elämyksellisen matkamme jäljiltä. Kyllä se Italia vaan on aina Italia!

Minne kevät katosi?

Kevään merkit ovat väistyneet ja taas jatkuu takatalvi. Juuri nyt ei uskoisi, että on enää vain pari viikkoa huhtikuun alkuun. 

Toisaalta kotona sisätiloissa on kyllä erityisen tunnelmallista kun ulkona on harmaata ja vihmoo räntää. Silloin on kiva sytytellä takkoja ja tehdä yhdessä ruokaa. 

Mies valmisti sunnuntai-aterian. Tällä kertaa päästiin kattamaan vain neljälle.

Murea ja hyvin maustettu paahtopaisti sopi hyvin yhteen rosepippurikastikkeen ja samettisen perunamuusin kanssa. Jälkiruokana maistettiin kevään ensimmäistä mämmiä.

Hyvää viikkoa!

Elämä muutoksessa

Kun nuorimmaisemmekin on jo täysi-ikäinen, elämme selvästi muutosvaihetta. Elämä ei ole enää niin kotikeskeistä. Täytyy oikein muistella, milloin meillä esimerkiksi leivottiin viimeksi makeita leivonnaisia. Varmaankin jouluna.

Myös miehen ja minun harrastukset vievät nykyisin yhä useammin ulos talosta. Erityisesti meitä on alkanut kiinnostaa matkailu sen jälkeen kun tajusimme, että perhevelvollisuudet ovat toden teolla helpottaneet ja meistä on tullut jälleen vapaita ja villejä! Tähän liittyy myös esimerkiksi uusien kielten opiskelut.

Tulee monesti mieleen, että ainekset kotiblogin pitämiseen ovat käyneet aika vähiin. Kun ei täällä kotona oikein mitään tapahdu. Te blogini lukijat olette varmaankin enemmän koti-ihmisiä kuin minä nykyisin.

Teitä muuten poikkeaa tässä blogissa 1000 - 1500 viikossa. 4000 - 6000 kuukaudessa. Se on minusta hämmästyttävän paljon! Onhan tämä kuitenkin melko arkirealistinen blogi.

Sellaiseksi sen tosin tarkoitinkin, jo alussa. Vanhassa talossa elelevän ison perheen elämää, realistisesti. Tästä syystä tämän blogin kuvia ei juuri stailata - ellei irtosukkien ja koiran purulelujen lattialta keräilyä, tai enimpien tiskien rajaamista kuvan ulkopuolelle kutsuta stailaamiseksi.

Mutta muuten tarkoituskin on ollut välittää mahdollisimman aitoja tunnelmia. Normaalielämässä, varsinkaan isossa perheessä, niistä ei aina synny viimeisen päälle tyylikkäitä kuvia.

Eikä talo tule koskaan valmiiksi, niin kuin ei elämäkään. Nyt sen jo ymmärtää.

Toisaalta, vaikka elämänpiiri laajenee, on kotikin tietysti edelleen tärkeä. Kun nuorisomme rakentaa jo kovaa vauhtia omaa elämäänsä, mielessä on yhä useammin alkanut muhia ajatus jonkinlaisesta pienestä remontista, jolla kotiamme päivitettäisiin tulevaan uuteen  elämänvaiheeseen paremmin sopivaksi. Ja onhan tässä muutenkin jo asuttu sen verran kauan, että pintaremontti alkaa olla ajankohtainen.

Kevätkuukausina meillä on lähes aina tuoreita kukkia maljakossa. Mies ei unohda tulppaaniaikaa. Nämä uusimmat ilmestyivät pöydälle Naistenpäivänä.

Talvi ei vielä ole ottanut väistyäkseen vaikka välillä on näyttänyt jo kovasti keväiseltä. Ollaan taas saatu ihan upouutta luntakin. Siitä ei näin maaliskuun puolessa välissä jaksa enää oikein innostua.

Leppoisaa sunnuntaita!