sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kukkaispostaus

Helteiden ansiosta kesä on tullut tänne yhdessä humauksessa. Ilmat ovat olleet käsittämättömän upeat, ja trooppiset yötkin ovat innoittaneet valvomaan ja vain ihmettelemään, kuinka täällä voi toukokuussa olla tällainen kesä. Eikä sääsken sääskeä, edes yöllä!

Juuri nyt kaikki kukkii


Kuistin ikkunalaudalla odottavat rantasaunan tulevat päätyikkunat, ne pitäisi jossain välissä kunnostaa 


Mårbackan pelargoniat


Jasmikkeen nuput odottavat vielä hetken
 

Rannan suuri vanha tuomi
 

Viimeinkin taitava kaivinkonemiehemme Veijo pääsi paikalle ja alkoi rakentaa penkereitä niistä suurista räjäytyskiven lohkareista, joita mies sai hankittua eräältä rakennustyömaalta. 

On muuten minusta tuo Veijo jotenkin kovin sopiva nimi kaivinkoneen kuljettajalle. Edellinen, jo eläkkeelle siirtynyt oli Svante, ja siinäkin oli nimi miestä myöten. Taitaa näkyä poikavauvasta tuo maansiirtoalalle päätyminen.


Etupihalla kukki muutaman päivän ajan kolme kirsikkapuuta


Mies on tehnyt suuren työn ja korjannut vuonna 1936 rakennetun rantasaunamme piipun, johon oli aikojen saatossa tullut halkeama. Samalla on tarkoitus hellin käsin hiukan kohentaa koko saunarakennusta. Muuri on nyt slammattu.


Näillä ilmoilla myös laiturielämä on kutsunut. Välillä niin, että töihin lähteminen laiturin aamukahveilta on tuntunut lähes väkivaltaiselta kokemukselta.


Omenapuun kukkia maljakossa ja ikkunan takana


Ilta-aurinko tulee meidän pihalle takaviistosta


Joka vuosi tuntuu siltä, että omenapuiden kukinta on mahtavampi kuin koskaan ennen


Rakkaus kukkiin on kai meillä jonkinlainen sukuominaisuus. Etenkin suvun vanhat rouvat ovat kasvattaneet vaativia huonekasveja epätavallisen komeisiin mittoihin ja saaneet ne kukkimaan häikäisevästi. Asiaan on myös kuulunut ottaa yhteiskuva vanhasta rouvasta, hymy korvissaan ja kukasta sen kukinnan ollessa huipussaan. Niitä kuvia meillä on paljon.

Minulla ei ole omenapuiden kukintaan mitään osaa eikä arpaa, mutta ihan tradition nimissä, olkaatten hyvät; kukat ja rouva.
 

Mieskulta muisti minua ihanalla lahjalla. Sain pitkään haaveilemani peräkärryllisen hyvin kompostoitunutta hevosen lantaa. Aivan mahtava tuote! Olen silmät onnesta kiiluen kärrännyt sitä illat pitkät kukkapenkkeihin ja istutuskuoppien pohjalle.


Istutin toisen pengermuurin päälle hopeahärkkiä. Aion vielä istuttaa jotain myös muurikivien rakosiin, kunhan suuri multakuorma ensi viikolla saapuu. Olisi kiva kun muuri kukkisi.


Köynnösruusut, tuoksuköynnöskuusama ja viinirypäle saivat lanta-annoksensa. Kohta näemme kukkia.
 

Kuten sanottua, näinä trooppisina öinä ei ole meinannut malttaa nukkua. Olemme miehen kanssa nauttineet yön tuoksuista ja kuunnelleet yön ääniä yökahveilla, välillä laiturilla lyhdyn valossa, välillä etupihalla kirsikkapuun alla.


Ensi viikolla kai sitten kylmenee ja tämä huuma päättyy. Harmi, olisi minun puolestani saanut Sardinian kesä jatkua, kun lomakin pian alkaa. Mutta onneksi se edes hetken oli täällä.

Hyvää alkavaa viikkoa!

10 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Hyvin samoin miettein - huomattavasti helpompaa on vääntää itsensä töihin tälle viimeiselle työviikolle kun ulkona kylmä ja sataa - viikon päästä ..please kesä tule takaisin. Tosin tämä sade oli kyllä tervetullut juurikin tähän saumaan. Ihania kuvia :) kyllä on aikamoinen paratiisi asua.

Valoblogin Taru kirjoitti...

Ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että Aivan Ihanan Näköistä. Piste.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

AIVA ihanat kuvat kauniisa pihastanne!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus, ihania kuvia! Nauti kesästä. Mieheni tykkäsi ajatuksesta tilata hevosenlantaa vaimolle lahjaksi (ihan oikeasti!) :D
Lukijasi Atlantin takaa

Anonyymi kirjoitti...

Rouva ja kukat :).
Hieno kuvaperinne, jota kannattaa jatkaa. Heinäkuun lopulla on kolmen päivän maalausleiri, 10-15 päivittäin. Tule, jos olet maisemissa.

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos taas kommenteista!

Lukija Atlantin takaa, huvitti itseänikin tuo hevosenlantalahja mieheltä.. Mutta oli kyllä hyvin ilahduttava lahja, kun pääsin kevätlannoittamaan kukkapenkit oikein kunnolla ja nyt voin vain tyytyväisenä odotella nuppujen ilmestymistä. Siis mitä romanttisin lahja, pohjimmiltaan :-)

Katveita, kiitos tiedosta, tulen ehdottomasti ellei jotain mullistavaa ilmene!

Tarja / Tarjas Snowland kirjoitti...

Voi miten ihana piha ja kaunis talo. Sait minusta vakkarilukijan samantien. Saanhan linkittää blogisi ylläpitämääni Sisustusblogeja -blogiin (http://sisustusblogeja.blogspot.fi) ?

Terkuin Tarja
Tarja's Snowland

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Hei Tarja!

Kiitos ja tervetuloa! Ja tottahan toki saa linkittää... :-)

saara_tuulentupa kirjoitti...

Hei,
Kaunista ja tyylikästä! Vasta löysin tänne, Saaristohuvilan Tarun linkin kautta. Näkemäni perusteella palaan uudelleenkin.
-saara

mummeli puuhamaasta kirjoitti...

Olet onnenpekka kun saat asua noin kauniilla paikalla.