tiistai 6. tammikuuta 2015

Kevättä kohti

Viimeinkin on päästy loppiaiseen ja vuoden ylenpalttisin herkutteluputki alkaa jäädä taakse. Korkea aika onkin jo vähitellen suuntautua kynttilöiden keskeltä ja ruokapöydän äärestä muualle. Vaikkapa kohti kevättä, lisääntyvää valoa ja yllättävän pian heräilyään aloittelevaa puutarhaa.

Viikonloppuna saimme vieraiksemme vanhat, rakkaat ystävät. Päätimme tarjota heille blinejä, joita meillä ei aikaisemmin ole tehty. Olen jo kauan sitten ostanut kaksi hienoa blinipannua odottamaan oikeaa hetkeä. Kun sitä ei vuosien saatossa tuntunut tulevan, vein pannut viime kesänä mökille. Ja siellä ne nyt tietysti olivat, kun se oikea hetki viimein koitti. 

Onneksi on olemassa mukavia naapureita. Tosin heiltäkään ei löytynyt varsinaisia blinipannuja, mutta saimme lainaksi pikkulettujen tekoon tarkoitetut valurautapannut, jotka soveltuivat tarkoitukseen erinomaisesti. 

Taikina tehtiin vanhan venäläisen ohjeen mukaan, tattarijauhoilla. Hiivataikinan annettiin myös käydä huoneenlämmössä yli yön.

Mies paistaa ja blinit kohoavat pannulla komeasti


Blinien täytteinä, kuten kuuluu, mätiä, smetanaa, punasipulia, kylmäsavulohta, savuporotahnaa, omenasmetanasilliä, valkosipulisuolakurkkua ja hunajaa.


Venäläishenkisen blini-iltapalan jälkiruokana oli italialaista tiramisu-torttua, jota meillä tehdään yleensä vain vuodenvaihteen juhlissa, tyypillisimmin uutena vuotena. Se on nimensä mukaan taivaallinen herkku, oman perheemme keskuudessa ylivoimaisesti suosituin leivonnainen. Vähän uuden makusäväyksen sille antoi tällä kertaa mausteena käyetty appelsiinilikööri.


Hyvää loppiaista!

3 kommenttia:

Tuulia kirjoitti...

Herkullista, Hyvää Loppiaista!

Tuitiina kirjoitti...

Hei, kiva blogi sinulla. Jään lukijaksi :) Blinejä en ole koskaan tehnyt, mutta syönyt kyllä ja herkullisiahan ne on. Pakko kysyä, että mistä olet ohjeen blineihin ottanut, netistäkö, vanha venäläinen ohje kuulostaa kiehtovalta? :))
Teillä vielä kuvissa niin ihana jouluinen tunnelma, meillä joulu raivattiin pois jo uudeksi vuodeksi.
Ihanaa uutta vuotta!

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos kommenteista, Tuulia ja Tuitiina ja tervetuloa lukijaksi!

Löysin ohjeen netistä. Nyt kun se on kokeiltu ja hyväksi todettu, liitän sen tähänkin.

Tarvitaan

Pala hiivaa
1 litra maitoa
N. 6 dl tattarijauhoja
N. 7 dl vehnäjauhoja
6 kananmunaa
N. 25 g sulaa voita
4 dl olutta
2-3 tl suolaa

- Hiiva liotetaan kädenlämpöiseen maitoon
- Lisätään puolet molemmista jauhoista
- Seoksen annetaan olla huoneenlämmössä yön yli ja siirretään sitten jääkaappiin. Loput ainekset lisätään ennen paistamista.
- Keltuaiset ja valkuaiset erotellaan
- Taikinaan lisätään voimakkasti vatkaten keltuaiset, loput jauhot, voisula, olut ja suola
- Valkuaiset vatkataan kovaksi vaahdoksi ja lisätään taikinaan varovasti käännellen

Sitten vain paistellaan lettujen tapaan ja nautitaan kuumina smetanan ja muiden lisukkeiden kera!

Tunnelmallista talvi-iltaa!