sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Lomalla viimeinkin


Valittelin vastikään täällä blogissa vastoinkäymisiäni eksoottisten puukokeilujen kanssa. Keväällä näytti pitkään siltä, että jo aiemmin kuolleen rannan surupajun lisäksi myös ihana japaninkirsikka Zato Sakura Kanzan ( "kylmä vuori" ) oli kuollut viime talven aikana.  

Olin jo menettänyt toivoni ja lakannut tähyilemästä kirsikkapuun latvusta. Lähinnä vain mietin, mitä edesmenneen tilalle istuttaisin. Puu sijaitsee keskeisellä paikalla päänäkymässä, suoraan kuistin ikkunan edessä.

Kunnes eräänä päivänä ulos katsellessani silmiini osui jotain vaaleanpunaista kirsikkapuun oksilla. Oi, se olikin alkanut kukkia, ensimmäistä kertaa! Samaan aikaan kukkien kanssa alkoivat myös lehdet puhjeta.

Kukkia ei ole kuin yhdessä oksassa, mutta muita elonmerkkejä on koko puussa. Ja Kanzanin kukat ovat valtavan kauniita, eipä se turhaan ole Japanin suosituimpia koristekirsikkalajeja! Nyt voi hyvällä syyllä toivoa, että jonain lähitulevaisuuden keväänä kirsikkapuun latva täyttyy suurista, vaaleanpunaisista kukista. 

Kuvat on taas otettu vanhalla kännykkäkamerallani ja ovat siksi aika huonolaatuisia. Kamerani sisältä irtosi linssi objektiivinvaihdon yhteydessä ja se on menossa korjaukseen. 

Kuvaaminen jäänee siis toistaiseksi vähemmälle. Loma alkoi eilen ja helteitä on edelleen riittänyt. Voi viimeinkin keskittyä täysillä elämästä nauttimiseen. 

Onnellista viikkoa!

2 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Ihanaa lomaa<3 Kyllä tuo on kaunis, ihania nuo tuollaiset yllärit, kun luulee jo menettäneensä jonkun kasvin ja sitten se vaan lähteekin kasvuun.

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Juu, puutarhanhoito on jännittävä harrastus, koskaan ei tiedä, mitä on tulossa. Paitsi tietysti rikkaruohot, niiden ilmestyminen ja kukoistus on aina varmaa!