sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Mökkielämää

Juhannuksesta on kohta kuukausi, eli pian aletaan puhua jo loppukesästä. Aika menee niin nopeasti, varsinkin kesällä. 

Olemme tänä kesänä viettäneet tavallista enemmän aikaa kaupungissakin. Mökillä ollaan oltu lähinnä vain hyvillä säillä. Niitäkin on riittänyt.

Mökin suojaisa, lämmin uintilaituri on yksi viihtyisimpiä paikkoja mökkisaaressa.

Saimme ystäviltä tuliaisiksi hyvän kirjan, johon on ollut kiva upota hellepäivinä. Se sopi myös hyvin tämän kesän "teemaani", eli omaan kaikinpuoliseen hyvinvointiin panostamiseen.

Meidän Bella, viralliselta nimeltään Giabella Bianca, täyttää heinäkuun lopussa 13 vuotta. Tänä kesänä olemme oikeastaan ensimmäistä kertaa huomanneet, että Bellassa on alkanut näkyä ikääntymisen merkkejä. Aktiivinen, vilkas ja ketterä villakoira on vähän hidastunut ja se nukkuu enemmän kuin aikaisemmin. 

Bella myös istuskelee aiempaa pidempiä aikoja itsekseen laiturinnokassa ympäristöä tarkkaillen ja aina välillä se näyttää torkahtavan istuessaan. 

Tänä kesänä mökillä on käynyt myös kivoja vieraita, kuten niin monena aiempanakin kesänä. Ystävien kanssa vietetyt hetket ovat yksiä mökkielämän hienoimpia. 

Viimeksi hyvät ystävämme kotipaikkakunnalta saapuivat luoksemme meloen. Vietimme kivan illan yhdessä, saunoen ja jutellen ja he jäivät yöksi vierasmajaamme. Pitkän aamiaisen jälkeen vilkutimme hyvästiksi ja melojat katosivat saariston kauniiseen kesäaamuun.

Olemme tänäkin kesänä olleet mökillä pääasiassa miehen kanssa kahdestaan. Se on ollut taas ihanaa aikaa, on niin kivaa olla kiireettömästi yhdessä. On tullut aikoinaan tehtyä hyvä valinta, sillä toisen naama ja jutut eivät vielä vuosikymmentenkään jälkeen yhtään kyllästytä!

Kun on monta lasta ja takana pitkä lapsiperhehärdelli, rauhallista kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa osaa todella arvostaa. Kun saa jutella rauhassa ja tehdä mitä haluaa, vaikka pulahtaa uimassa tai lähteä veneajelulle hyvään saaristoravintolaan. Tai vaan istuskella hiljaa yhdessä, katsella maisemaa, ilman kiirettä minnekään. Haaveilla ja suunnitella tulevia juttuja. 

Toisaalta tässä iässä jo ymmärtää, että juuri käsillä olevassa hetkessä on kaikki mitä meillä on. Tulevasta ei kukaan tiedä. Tuntuu onnelliselta puuhailla pieniä, arkipäiviäisiä asioita ja nauttia yhdessäolosta, tästä hetkestä.

Sekin on kiva, kun ne lapset - tai nuoret - käyvät välillä tervehtimässä meitä saaressa. Muutaman päivän kerrallaan, kunnes työt tai sosiaalinen elämä kaupungissa taas kutsuvat. 

Lapsia tietysti lellitään kesälomalla mökillä, sehän kuuluu jo perinteisiinkin. He saavat esimerkiksi toivoa, mitä laitetaan ruuaksi. 

Silloin kun meidän nuoret miehet saavat valita ruokalajin, toive on aina sama: pekonilla kuorrutettu pippurinen uunimureke kantarellimuhennoksen kera. Sen lisukkeeksi mieluiten perunamuusia, mutta näin kesäaikaan uudetkin perunat käyvät. 

Uudet perunat tekevät tästä raskaanpuoleisesta ruokalajista vähän kesäisemmän tuntuisen. Jos lisukkeeksi tekaisee vielä iki-ihanat mummon tillikurkut, tai hölskykurkut, miten niitä itse kukin nimittääkin, mureke kantarellimuhennoksineen alkaa käydä jo lähes täydestä kesäruuasta. 

Tämä meillä hyvin suosittu juhlahetkien ateriakokonaisuus on myös erittäin helppo ja nopea valmistaa. Varsinkin jos aterian valmistamiseen osallistuu koko perhe, se on hetkessä valmis. 

Syömme yleensä lähes pelkästään kala- tai kasvisruokia ja varsinkin punainen liha päätyy nykyisin meillä aika harvoin ruokalautaselle. Mutta jos päätyy, niin se on useimmiten vähärasvaista  nautaa. Mureke ja lihapullat ovat poikkeus, sillä ne täytyy tehdä vähän rasvaisemmasta sika-nauta-jauhelihasta. 

Käytän lähes aina murekkeen pohjana helppoa valmista sipulikeittoa, jonka sekoitan kermaviiliin ja kananmunaan. Sipulikeiton lisäksi murekkeen maustamiseen tarvitaan enää reilu annos rouhittua mustapippuria. Pinnalla rapeaksi paahtuva pekoni viimeistelee maun. 

Meidän nuoriso on osoittautunut vähän vartuttuaan innokkaiksi sienestäjiksi ja he osaavatkin etsiä kantarellimuhennokseen tarvittavat sienet metsästä. Niiden lisäksi herkulliseen muhennokseen tarvitaan vain sipulia ja ruokakermaa/kermaa, valkopippuria ja suolaa.


Mukavaa heinäkuun viikkoa!



8 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Niin mukava on seurata touhujanne saaristossa.
Monta yhtäläisyyttä näyttää olevan meidän perheen elämään🌞
Tähänkin päivitykseen sanon, että juuri noin.
Mukavaa loppukesää sinulle ja miehellesi kuin koko perheelle 🌞☺️

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos Maria kommentista, kiva kuulla! Ja kiva myös kun vinkkasit, löysin ” mansikkapaikkanne” instasta. Todellakin, vähän sama meno näyttää olevan sielläkin, ja missä maisemissa 😍

Kaikkea parasta myös teidän kesään!

Kati kirjoitti...

Niin ihanaa ja aurinkoista! Mukavia kesäpäiviä ja vaihtelevia säitä;)

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Täällä ulkosaaristossa on ollut viime viikkoina pääasiassa hyvinkin lämpöiset kesäsäät. Tänään sitten tuuli yltyi aika kovaksi ja on sadellutkin pitkin päivää. Ihan hyvä, ei ole niin raastavaa kun pian täytyy lähteä ainakin käymään kotona!

Mukavia kesäpäiviä teillekin - ja lempeitä säitä!

Sari/Casa Mimi kirjoitti...

Niin ihanan näköinen mökkipaikka ja mökki teillä. Tänä vuonna on mökkeily kyllä ollut ihan ekstraihanaa. Suloinen Bella-vanhus myös, meillä Nelson 14 v väsyy nykyään mökkeilystä, kun koko ajan täytyy olla vähän mukana jutuissa :). Kivaa loppuviikkoa!

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos Sari ja samat sanat, teilläkin on todella kaunis kesäpaikka! Tuijottelen silmät sydäminä sun inspiroivia kuvia sieltä ja muualtakin (ja mikä kuvankaunis insta-feedi sulla.. ) Siellä on Nelsonkin tullut tutuksi 😊

Tämä kesä on todellakin ollut poikkeuksellisen ihana mökkikesä, lämpöiset säät jo kesäkuussa ja meillä päin ei esimerkiksi ole ollut juuri lainkaan hyttysiä! Tuskinpa tulee ihan heti vastaavaa kesää.

Mukavaa loppuviikkoa sinnekin!

Daniela R kirjoitti...

Kauniin näköistä! Meidän mökki myös valmistuu tässä lähiaikoina. Jätevesijärjestelmä vielä täytyy hoitaa, on nimittäin kauempana haja-asutusalueella. Meillä tuota vesistöä ei ole ikävä kyllä ihan lähettyvillä.

cecilia kirjoitti...

Ihanat mökkimaisemat! Meillä olisi mökki tiedossa, ja haaveilemme sen ostosta. Kuinka teillä hoituu nuo jätevesiasiat? Me hieman etsimme asiasta tietoa, ja voi olla että jonkinlainen järjestelmä sinne tulee hankkia, mikäli me sen ostamme. Uponor Wehoputs, tai joku vastaava.