keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Kesä kukkeimmillaan


Kaikki puutarhassa kasvaa nyt kohisten

Luostarin köynnösruusu 'Uetersener Klosterrose' on lähtenyt kohoamaan elinvoimaisena pergolan seinustaa pitkin ja sen oksat ovat alkaneet täyttyä nupuista. Ne tietävät lähiaikoina suuria, vanhanaikaisen löyhästi kerrottuja, vaaleanpunertavanvalkoisia ruusunkukkia, jotka tuoksuvat ihanasti! 



Alppiruusut ovat lopettelemassa kukintaa ja niiden vieressä olevat pallohortensiat aloittelemassa


Istutimme jo useita vuosia sitten puutarhan etelärinteeseen, pengermuurin eteen, kaksi uutta viinirypälelajia. Ne ovat pohjoisamerikkalainen Beta ja latvialainen Subaga. Toinen latvialainen lajike, Zilga, on kasvanut meillä melkein alusta asti talon eteläseinustalla ja muodostanut sinne melkein liiankin rehevän köynnöksen.

Näiden uudempien lajikkeiden kasvu on taas toistaiseksi ollut heikkoa kituuttelua, eikä hedelmiä ole näkynyt. Olen jo luullut, etteivät ne tule tuossa menestymään.

Ilmeisesti ne ovatkin tähän asti vain keskittäneet kaiken tarmonsa juuristonsa kasvattamiseen, sillä tänä kesänä on tapahtunut yllättävä suunnanmuutos. Viiniköynnökset ovat lähteneet vahvaan kasvuun ja alkaneet kehittää rypäleterttuja.





Rannassa kukkivat nyt myös keltaiset, luonnonvaraiset iirikset



Aurinkoisia kesäpäiviä!


Ei kommentteja: