sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Helteitä, lekottelua ja lehtimajaelämää

Kun lakkiaiset olivat ohi, lähdimme miehen kanssa viemään venettä mökille. Se onkin tänä kesänä viivästynyt kaikenlaisten kiireiden takia. 

Iso vene on talvehtinut pihallamme ennätyksellisesti kesäkuun alkuun saakka, vaikka se on ollut tapana siirtää mökille viimeistään vappuna. Meillä on nyt ollut saaressa käytössämme vain "pikkuvene", jolla ei voi tehdä pidempiä veneretkiä.

Samalla pääsimme vähän hengähtämään juhlan jäljiltä. Lomafiilis olikin heti täydellinen, sillä saaristoon sattui mahtavat hellepäivät.

Miehen loma ei ole vielä alkanut, joten mökkireissu oli lyhyt. Helteet ovat jatkuneet kotona ja tehneet olon aika vetämättömäksi. 

Sopivasti vähän varjoisa päiväunipaikka vanhan omenapuun alla

Tämä on se hetki vuodesta kun kaikki kukkii ja pihalla tuoksuu ihanasti


Potagerin pergola-rakennus, vehreä lehtimaja, jonka mies ennen juhlia viimeisteli valmiiksi, on ollut viime aikoina kovassa käytössä. Kesäpäivämme alkaa usein aamiaisella potagerissa ja kun nykyisin olemme miehen kanssa aika usein kahdestaan, mielellämme myös syömme siellä. Ja nautimme päivän päätteeksi illallisen pergolassa, satakieltä kuunnellen.

Laituri taas on vakiintunut kahvittelupaikaksi kesäaikaan.


Suuret, sitruunanväriset samettikukat ovat veistoksellisen tyylikkäitä kasveja ja niiden pitäisi lisäksi torjua kirvoja.


Ihana hopeahärkki on yksi lempikasveistani puutarhassa

On osoittautunut hyväksi ideaksi istuttaa ranta-alueelle runsaasti alppiruusuja. Eipä taida Suomen oloissa olla muuta näyttävyydessään sen veroista puutarhakasvia! Erityisesti tietenkin kukkiessaan, mutta muutenkin sen ikivihreälehtiset pensaat ovat suurena ryhmänä varsin komeita. 

Rantaan on tarkoitus vielä lisätä alppiruusuja, niin että sinne ajan oloon syntyy pieni alppiruusmetsä. Ja kun ne ovat alkukesän kukkijoita, olemme istuttaneet rantaan paljon myös pallo- ja syyshortensiaa. Nehän kukkivat loppukesällä niinikään todella upeasti. Näin rannan näyttävä kukkaloisto on taattu melkein koko kesäksi.


Saimme jokin aika sitten erään merkkipäivän yhteydessä lahjakortin ammattivalokuvaajalle. Se oli osoitettu perhekuvaa varten. 

Hanke siirtyi monta kertaa, koska oli todella vaikea löytää kaikille kuudelle liikkuvaiselle perheenjäsenelle sopiva, yhteinen kuvausajankohta. Nyt lakkiaisten aikaan se hetki viimein koitti, kun olimme juhlan takia koolla koko porukka. Onneksi kuvaajakin pääsi paikalle!

Saamme nähdä varsinaiset kuvat vasta vähän myöhemmin, mutta kuvaaja nappasi meille muistoksi kuvaustilanteesta myös yhden polaroid-otoksen. Se on minusta tosi ihana! 

"Virallisen" perhekuvan otattaminen ammattilaisella on kyllä ollut useinkin mielessä, jo silloin, kun lapset olivat pieniä. Jotenkin se vaan aina jäi muiden kiireiden jalkoihin. Nyt vähän harmittaa. Olisi kannattanut ikuistaa perhe muutamankin kerran eri vaiheissaan.

Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Lapsemme ovat aikuisuuden kynnyksellä, joten alkoi ehkä olla käsillä viimeiset hetket ottaa meistä perhekuva tässä muodossa.






Aurinkoista viikkoa!


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siis niin ihana piha. Oletteko suunnitelleet itse vai onko teillä ollut pihasuunnittelija apuna?

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos Anonyymi! Minun suunnitelman pohjalta ollaan edetty, pikkuhiljaa ideoita kypsytellen :)