sunnuntai 25. elokuuta 2019

Rapuja ja yöuintia

Pääsimme viimein viettämään viikonloppua mökillä, ensimmäistä kertaa loman päättymisen jälkeen. Viime reissusta ei ole vielä kovin pitkä aika, mutta saareen on ehtinyt olla jo ikävä. Varsinkin, kun on ollut niin kauniita ja aurinkoisia loppukesän päiviä ja lämpöisiä iltoja.

Ja koska on elokuu, kuului myös rapuillallinen mökkiviikonlopun ohjelmaan.




Rapujen lisäksi tehtiin Västerbotten-juustopiirakka netistä löytyneen ohjeen mukaan. Sen seurana oli kermaviiliin tehtyä mäti-sipuli-kastiketta. 

Kyseinen juustopiiras oli uusi tuttavuus ja todella hyvää vahvan makuisen Västerbotten-juuston ansiosta. Se on kuulemma Ruotsin kuninkaan suosikki, enkä oikeastaan ihmettele.


Pitkään kestäneen rapuaterian päätteksi nautittiin mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Rannassa odotti rauhassa siintynyt savusauna. 

Merivesi oli edelleen hyvin lämmintä, miehen arvion mukaan lähelle kaksikymmenasteista. Rantakalliot olivat lämpöiset ja sametinmusta taivas täynnä todella kirkkaita tähtiä. Ehkä juuri elokuussa tunnelma mökillä on hienoimmillaan. 

Pikkulomaset mökillä ovat kyllä suloinen irtiotto arjesta. Pelkkä maisemanvaihdos virkistää jo itsessään ja mökillä kaikki on vaan jotenkin niin ihanaa. Unikin maistuu siellä makeammalle kuin kotona. 




sunnuntai 18. elokuuta 2019

Vielä on kesää jäljellä

Vaikka jo jonkin aikaa ollaan elelty normaalissa arkirytmissä, tuntuu vielä kesältä. Ilmat eivät koulujen alettua muuttuneetkaan koleiksi ja sateisiksi kuten ennustettiin, vaan on ollut melko lämmintä ja aurinkoista.

Nythän elellään taas kukkeita sadonkorjuun aikoja. Tässä vaiheessa on saatu talteen jo marjoja, yrttejä ja lehtikaalta, jota olen nyt pakastanut runsaasti. Hedelmäpuiden sato ei ole ihan vielä kypsä.

Sadonkorjuu on meillä myös omena- ja marjapiirakoiden luvattua aikaa, ainoan kerran vuodessa. Tässä on syntymässä marjapiiras makeista vaaleanpunaisista viinimarjoista.


Lämpöiset illat, potager ja pieni pallogrilli sopivat hyvin yhteen. Grillissä tällä kertaa jättiravunpyrstöjä ja maalaisleipää, jonka täydentää oliiviöljy ja balsamico. Yksinkertaista, mutta niin hyvää!


Innostavaa viikkoa!

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Elokuun hämärtyvät illat

Vaikka ihana kesä on vielä ihan iholla, loma lähenee väistämättä loppuaan. Tässä vaiheessa tuntuu aina hieman haikealta, mutta arkimoodiin siirtyminen on kyllä ihan hyväkin asia. Ainakin se tietää kaikinpuolista aktivoitumista, verkkaiseen kesälomatahtiin verrattuna. 

Ja jatkuuhan kesä puutarhassa vielä pitkään

Pidän kyllä kovasti syksystäkin. Kypsä loppukesä elokuusta syyskuuhun on tunnelmallista aikaa. 

Ja siitä eteenpäin se vasta tunnelmallista onkin, kun kaamoksen pehmeänharmaa  villahuopa laskeutuu maailman ylle :)






Hyvää elokuun viikkoa!