lauantai 27. huhtikuuta 2019

Huhtikuun illat

Potager on alkanut taas kutsua. Paitsi, että keväällä iskee puutarhakuume, niin on siellä kyllä paljon ihan tähdellistä tehtävääkin. 

Valkosipulit kasvavat jo voimallisesti vaikka on vasta huhtikuu


Miehen halkoprojekti ei osoita päättymisen merkkejä. Minua se ei haittaa, silmäni lepää halkopinoissa. Ja ne tuoksuvatkin hyvälle. 

On ollut niin lämmintä, että on voinut taas pitkästä aikaa juoda iltapäiväkahvit laiturilla. Tällä kertaa rantasaunan valmistumista odotellessa.

Auringonlaskun soutelu



sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Pääsiäisateria mökillä

Pääsimme mökille jatkamaan pääsiäisenviettoa. Sattui vielä kauniit ja vuodenaikaan nähden lämpöiset säät. 

Käytännön syistä myös pääsiäisateria siirtyi tänä vuonna mökille. Lammas kuuluu meillä itsestäänselvästi pääsiäispöytään, mutta sen valmistustapa vaihtelee. Tällä kertaa tehtiin pata, jota haudutettiin pitkään saviruukussa, kasvisten, juuresten ja yrttien kera. 

Mökillä on hauskaa valmistaa aikaa vieviä ruokalajeja, sillä siellä on hyvä keittiö mahtavalla merimaisemalla, eikä yleensä kiire minnekään!


Lammaspadan hautuessa, miehet heittelivät lähistöllä virveliä. Ihan tasan eivät tällä kertaa käyneet onnen lahjat..

Isän kala

Ja pojan kala

On aina erityisen hohdokasta käyttää varsinkin juhlaruokien raaka-aineena kotipuutarhan satoa. Tällä kertaa pöydästä löytyi itse kasvatettuja salkopapuja ja oman omenatarhan mehua, josta siitäkin ollaan saatu nauttia pitkin talvea. 

Ruskistin ryöpätyt salkopavut kevyesti pannulla seesaminsiemenien kanssa. Paahtuessaan ne antoivat pavuille kivan aromin. 


Samettisen pehmeä perunabataattimuusi

Yksi helppo ja maukas liharuokien lisuke ovat uunissa paistetut valkosipulit. Resepti on yksinkertainen: kokonaiset valkosipulit halkaistaan keskeltä ja kynnenpuolikkaiden pintaan laitetaan hiukan suolaa ja juoksevaa hunajaa, sekä pikku nokareita voita. 

Paistetaan uunissa niin kauan, että valkosipulinkynnet ovat pehmeitä, kauniin kullanruskeita ja pinnaltaan vähän rapeita. Noita ihanan makuisia pikkuherkkuja  poimitaan sitten kuoristaan lautaselle pikkulusikalla.


Nopea "mökkiversio" pääsiäisaterian jälkiruuasta syntyi maustamalla rahkaa ja bulgarianjugurttia hunajalla ja latomalla sitä laseihin kerroksittain mangososeen kanssa. 


Miesväki laiturilla ruokalevolla ja savusaunan lämpiämistä valvomassa

Kevätillassa leijaileva vieno savun tuoksu lupaa hyvää; päivä tulee kääntymään iltaan ja yöhön parhaalla mahdollisella tavalla, savusaunan pitkissä, pehmeän aromikkaissa löylyissä.

Viime kesänä tehty kiviarkkulaituri on kestänyt talven koettelemukset hyvin. Se ei ole hievahtanutkaan paikaltaan. 

Kiva juttu! Jäät ja syysmyrskyjen isot aallot vaurioittavat usein laitureita täällä päin. Monien mökkikausi alkaa tyypillisesti laiturin korjaamisella.

Jätettiin miehen kanssa talviturkit noin viisiasteiseen Itämereen. Uintipulahduksen jälkeen laiturilla istuessa tuntui, kuin olisi käynyt avannossa. Ja sitähän se käytännössä olikin.




lauantai 20. huhtikuuta 2019

Ensimmäiset omenankukat

Omenapuun kukkien nuput ehtivät avautua maljakossa sopivasti juuri pääsiäiseksi. Tulipa kerralla juhlallinen tunnelma kotiin! 

Kukkivat omenapuun oksat sopivat kauniisti yhteen kalpeanvaaleanpunaisten pellavaliinojen kanssa. Silmä lepää kevään väreissä.

Hyvää pääsiäistä!

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Luonto herää

Kevät on tullut ihan yhtäkkiä. Pääsiäisviikon säät ovat olleet todella kauniit. Ilma ovat lämmennyt niin, että yöllä on voinut pitää ranskalaisen parvekkeen ovia auki ja nukahtaa, sekä herätä huumaavaan linnunlaulukonserttiin. Pitkät, aurinkoiset illat ovat pakottaneet ulos.

Miehen projekti saunarannassa

Järvi vapautuu jäistä tällä viikolla

Olen virotellut omenapuun oksia sisällä vesiastiassa siinä toivossa, että saataisiin omenankukkia pääsiäispöytään. Nuput näyttävätkin jo varsin lupaavilta, mutta vielä ei voi olla varma, ehtivätkö ne avautua viikonlopuksi!



sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Kohti pääsiäistä




Pääsiäisen aikaan kuuluvat pastellivärit tuntuvat joka vuosi yhtä ihanilta. Pääsin vihdoin ostamaan kauan haaveilemani kalpean vaaleanpunaisen pellavaisen tuplapussilakanan ja täsmälleen samaa sävyä olevat pellavakankaat, jotka ompelin pöytäliinoiksi.

Olin tyytyväinen, sillä pellavakangasvalikoimista ei kovin usein löydy juuri oikeata hennon viileänsävyistä vaaleanpunaista.

Rauhallisen suununtai-aamun kunniaksi nautittiin pitkä lelli-aamiainen sängyssä



Päivän ohjelmassa vielä äänestäminen ja illalla Matteus-passio, jonka jälkeen tavallista jännittävämmät vaalivalvojaiset.

Hyvää palmusunnuntaita!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Leppoisa sunnuntai

Sunnuntai-ruokana syötiin lammaspataa rosepippuri-yrtti-kermakastikkeessa. Rauhassa haudutettuna siitä tuli murea ja maukas. Pataruuat ovat helppoja tehdä ja jotenkin erityisen kodikkaita. 

Lammaspadan seuraksi mies valmisti herkullisia hasselbackan perunoita. 

Ruokapöytäkeskusteluja hallitsivat tällä kertaa vaaliteemat. Nuoret miehet olivat kaikessa hiljaisuudessa perehtyneet vaalikoneisiin ja todella selvittäneet ja pohtineet asioita.  He haastoivat vanhempiaan tuoreilla ja kiinnostavilla näkökulmilla :)

Kevät etenee kohisten. Jäätkin ovat alkaneet lähteä kotijärvestä.



Yksinäinen joutsen järven jäällä

Nautin viikonlopuista yleensäkin, mutta nyt aivan erityisesti, kun kevät on taas alkanut punkea voimalla esiin. On ihanaa vaihtaa puhtaat lakanat ja nukahtaa ikkunat auki rastaiden keväiseen liverrykseen, kun seuraavana aamuna saa herätä rauhassa kahvin tuoksuun, eikä herätyskelloon.. 

Tänä viikonloppuna päästiin myös ensimmäistä kertaa kuivattamaan pyykkejä ulkonaruilla. Siinä jos missä on juhlan tuntua! Alkaa taas ihanan tuoksuisten lakanoiden ylellinen aikakausi.

Keväistä viikkoa!