.

.
.

torstai 30. toukokuuta 2013

Juhlan odotusta

Mårbackan pelakuut ovat roihahtaneet täyteen kukkaan!


 Muutenkin maailma tuntuu taas täyttyneen kukista kun hedelmäpuut kukkivat. 

Etupihalla kirsikka..


Takapihalla aloittelevat omena- ja luumupuut


Ilma on ollut kovin lämmin, välillä melkein liiankin kuuma


Saimme muuten viimeinkin kunnostettua kuistille aiemmin hankitut ruutuikkunat. Nyt näyttää niin nätiltä ja kuistilla on entistäkin tunnelmallisempaa iltapäiväkahvitella


Täällä on leivottu pitkin viikkoa ja nyt tehdään vielä viimeisiä valmisteluja lauantain juhlaa varten


Ihanaa kohta koittavaa juhlaviikonloppua kaikille! Jos ei muuta, niin jo pelkkää 
kesän virallista alkamista on syytä juhlia ...

tiistai 14. toukokuuta 2013

Linnunlaulua, kukkia, kakkuja ja mekkoja


Maalausprojekti on edennut jo pitkälle. Keittiön vanha puusohva, joka on meillä asuessaan vaihtanut väriä jo monta kertaa, on nyt kermanvalkoinen. Ja tällä kertaa minusta tosi nätti ja raikas.


Meillä ei ole erillistä askartelutilaa, joten talon keskikerros oli pari viikkoa melkoisen myllerryksen vallassa kun keltaiselle heitettiin hyvästejä.


Kyllähän se maisema sitten valkenikin. Myös keittiön pöytä sai ylleen maalin, jonka sävyn nimi on kermanvalkoinen. Melko puhtaalta valkoiselta tuo väri kyllä näyttää.


Ruokapöydän tuolit pistävät nyt uudella tavalla silmään. Ne eivät enää oikein sovi kokonaisuuteen.  Oikeastaan harmi, että ne ovat niin ylivoimaisen hyvät istua!


Jos eivät olisi, olisi helppoa alkaa himoita keittiöön vaikkapa näitä Harry Bertoian tuoleja:


(Tosin noita on kyllä aika helppo himoita nykyisten tuolien mukavuudesta huolimatta.)

Talon vanhasta astiakaapista tuli minusta varsin soma. Maalin sävyn nimi on kitinvalkoinen. Väri  näyttää kauniin vanhanaikaiselta, olematta kuitenkaan liian kellertävä.


Tällainen ihana vanha posliininen korurasia löytyi aikoinaan tästä talosta ja on yksi aarteitani.


Vanha astiakaappi on keittiössä todella kätevä, sillä se vetää sisuksiinsa uskomattoman määrän sekalaista hilipetööriä. Myös pitkään lasiovisessa kirjakaapissa säilyttämäni talon vanhat astiat siirtyivät nyt alkuperäiselle paikalleen astiakaappiin.


Kitinvalkoiseksi muuttui myös tämä talon vanha pikkupöytä, joka kätkee kantensa alle yllätyksen, leimuavanpunaisen laatikon. Kuin tehty rakkauskirjeiden säilytykseen ...


Vanhoja astoita siirrellessä löytyi taas muutama uusi kynttiläkuppi, joita ei koskaan voi olla liikaa.


Ja ennen kuin huomasimmekaan, oli murupintainen omenapiiras paistunut pöytään. Se sopi muuten yllättävänkin hyvin samaan keittiöön mummolan astiakaapin kanssa.


Täällä on ollut todella kauniita kevätpäiviä ja -iltoja. Luonto menee vauhdilla kohti kesää. Viime viikolla yksi rannan koivu vihertyi nopeasti ja toiset seurasivat perässä. 


Myös grillauskausi on käynnistynyt ja ruokailut siirtyneet yhä useammin ulos 


Kuistillakin tarkenee juoda iltakahvit. Huumaava linnunlaulukonsertti luo ainutlaatuisen kevätiltojen tunnelman. Kuvan pikkupöytä sai myös ylleen kitinvalkoisen maalin.


Viime sunnuntai-aamuna koitti taas vuoden ihanin herätys


Eipä ole turha juttu olla äiti neljälle!


Mutta ei suinkaan pidä luulla, että olisin tässä talossa ainoa, joka on äiti neljälle. Myös Bella on, joten sitäkin oli paikallaan muistaa äitienpäiväkakulla. Kakku katosi Bellan lautaselta niin nopeasti, että heräsi epäilys, ehtikö tuo äiti lainkaan muistella lapsukaisiaan. Mikäli nyt yleensä edes muisti äiti olevansa - mitä sitäkin epäilimme, jos totta puhutaan.


Juhlahumu ei meillä nyt ota laantuakseen. Kesäkuun alussa on ylppärijuhlat ja heinäkuussa rippiäiset.

Tytär löysi tällaiset huippunaiselliset kengät kesäkuun alun juhlaan ja katsoi sitten minuun tutulla vetoavalla katseella. Eli, ompele äiti näihin sopiva mekko!


 Joten pikainen luonnostelu ...


 ... ja hommiin


Koska juhliin on enää kolmisen viikkoa ja kaikki valmistelut ovat vielä ihan alkutekijöissään,  mekko oli ommeltava pika-aikataululla. Valmista tulikin jo saman päivän iltana, jonka aamuna oltiin hahmoteltu luonnokset.


Uskoisin, että tulevina viikkoina vanhassa valkoisessa talossa päivitellään pikemminkin kiirettä kuin blogia - mutta nautitaan silti keväästä!