lauantai 31. lokakuuta 2020

Kylän korkein piipunhattu ja pyhäinpäivän kynttilät


Ilmat ovat edelleen olleet epätavallisen lämpöiset. Ehkä siksi puissa on vielä paljon lehtiä. Heleä ruska valaisee ympäristöä vielä nyt pyhäinpäivänäkin. Ei näytä ollenkaan niin pimeältä kuin yleensä tähän aikaan!

Pihamaiseman siluetti muuttui vähän yllättävästi, kun rantasaunan savupiipun päälle lopulta saatiin pitkään kaivattu hattu. Se tilattiin mittojen mukaan peltisepältä. Toivotun mallin kuvaaminen taisi kuitenkin jäädä mieheltä vähän viitteelliselle tasolle. Eipä selvästi ollut ainakaan piirtänyt toiveistamme kuvaa, niin kuin itselläni on tapana tehdä.

Olimme nimittäin ajatelleet, että piipunhatussa toistuisi sisääntulokatoksen pehmeän loiva kaari. Mutta peltiseppä olikin tehnyt hatusta korkean ja kaaresta varsin jyrkän. 

Kun hattu sitten saapui meille, katselimme sitä hämmentyneinä. Varsinkin siinä lattian tasolla tarkasteltuna toista metriä pitkä ja lähes saman korkuinen rakennelma näytti suorastaan hurjalta. Tuollainenko tötterö sinne rantasaunan katolle tosiaan viriteltäisiin? 

No, päätimme viritellä, kun itse olimme sen tilanneet ja toiveemme tulkinnanvaraisesti  kuvailleet. Petiseppä oli kuitenkin tehnyt huolella näyttävän hatun. Oli kuulemma perinnemalli, mutta meidän silmäämme sellaista ei ollut sattunut. Eikä varmaan ollut tullut niin tarkkaan piipunhattuja katseltuakaan.

Muutamassa päivässä silmät kuitenkin tottuivat korkeaan hattuun. Lisäksi nettiä tutkiessa selvisi, että korkea ja tiukan kaareva hattu, joka on kiinnitetty riittävän välimatkan päähän piipusta, varmistaa parhaan vedon. Esimerkiksi liian lähelle savupiipun suuaukkoa sijoitettu suora hattu saattaa pahastikin häiritä hormin vetoa. Viimeistään näiden tietojen valossa tötterö alkoi näyttää jopa ihan kivalta. 

Ja on se ainakin persoonallinen! Kukaties siitä tulee vielä sellainen tämän tienoon maanmerkki, jonka perusteella ympäristössä suunnistetaan. "Se rakennus, jonka katolla on sellainen hurjan korkea piipunhattu...."


Hyvää pyhäinpäivää!


sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Katsaus rantasaunaan ja syksyn ensimmäiset glögit

Rantasauna on kovassa käytössä, vaikka remontti on vielä monilta osin kesken. Saunakammarissakin on jo joitain huonekaluja, toistaiseksi lähinnä väliaikaisia puutarhan kalusteita talvisäilytyksesssä. 

Pitkälle seinälle olisi tarkoitus tehdä itse sohva ja verhoilla sohvatyynyt paksulla rohdinpellavalla.

Pieni pukuhuone, jonne pitäisi vielä mahduttaa yläkertaan menevät portaat

Olemme olleet tosi tyytyväisiä saunaremppaan ja aivan erityisesti löylyhuoneeseen lauteineen. Siellä on ihana tunnelma ja uusi, helppokäyttöinen vesisysteemi lisää saunomisnautintoa entisestään.

Niin ja muuten talviuintilupaukseni on toistaiseksi pitänyt. Joka viikko on tullut pulahdettua jo melko hyiseksi muuttuneeseen järviveteen. Mikä mahtava tunne kömpiä sen jälkeen saunan pehmeisiin löylyihin!  

Maisteltiin saunakammarissa myös syksyn ensimmäiset glögit

Mies ei yleensä ole erityisen kiinnostunut sisustamiseen liittyvistä kysymyksistä, mutta rantasaunan suhteen hänellä on ollut paljon toiveita. Hän esimerkiksi halusi säilyttää kaikki tilan vanhat puupinnat sellaisenaan, niin että mitään ei maalata. Alunperinhän suunnittelin, että lattiat maalattaisiin vaaleanharmaiksi, ehdin ostaa jo maalinkin.

Miehen näkemykset on ollut ihan helppo hyväksyä, hänen ideansa eivät ole olleet minusta yhtään huonoja. Lisäksi rantasauna on miehelle erityisen tärkeä paikka. Hän saunoo siellä monta kertaa viikossa ja kutsuu lauteille milloin kavereitaan, milloin sukulaisiaan tai poikiaan. Ja kyllä minäkin pääsen aika usein saunakaveriksi :)



Mukavaa viikkoa!

 

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Syyslomalla

Tänä syksynä on ollut kaunis ruska. Sitä on tosin ihailtu enimmäkseen ikkunoista, sillä runsaat sateet ovat heikentäneet ulkoilumahdollisuuksia.

Rantasaunan remontti on jo pitkällä. Ulkopuoli on lähes valmis, vain piipunhattu ja päätyjen  tikapuut puuttuvat, sekä sisäänkäynti ja terassi ovat viimeistelemättä. Myös pieniä maalaushommia on vielä tekemättä. Ne kaikki, piipunhattua ehkä lukuunottamatta, jäänevät ensi kevääseen.

Sähkötyöt rakennuksen sisällä pitäisi vielä saada tehtyä, sillä saunan uusi hienous, hanavesi, edellyttää ympärivuotista lämmön ylläpitämistä. 

Ihmeellinen syksy, orvokit kukkivat vieläkin etupihan ruukuissa!

Syysloman vapailla päästiin nauttimaan hetkeksi myös mökkielämästä. Saaristo on mielestäni  kauneimmillaan juuri syksyllä.


Meillä oli pieni koiravieras mukana mökkireissulla. Kahdeksan kuukautta vanha kaniinimäyräkoiranpentu Arvi jätti jälkeensä raastavan koirakuumeen, vaikka olemme (vakaasti?) päättäneet, että Bellan jälkeen pysymme lujina emmekä hanki enää uusia koiria.

 Että voikin otus olla suloinen!

Tämän näköisenä ei saisi katsoa koirattomuuspäätöksen tehnyttä ihmistä...

Mökkiruokana pitkään haudutettua feta-halloum-juurespaistosta, sesongin juureksista. 



Tunnelmallista syyssunnuntaita!


sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Rantasauna etenee


Kirjoitin taannoin blogin instassa, että vain se on saunamökin sisävärien suhteen varmaa, että kaikki lattiat maalataan vaaleanharmaiksi. No eipä ollut sitten sekään niin varmaa. 

Kun vanhoja lankkulattioita perusteellisesti puhdistettiin maalaamista varten, mies ihastui  puhtaaseen patinoituneeseen puupintaan, eikä halunnutkaan enää maalata lattioita. Niinpä melkein satavuotiaat lankut vain käsiteltiin kevyesti öljyvahalla. Se helpottaa lattian huoltamista, mutta puu kuitenkin vaikuttaa lähes käsittelemättömältä. Tuntuu, kuin varpaiden alla olisi vain vuosikymmenten saatossa silkinsileäksi hioutuneet laudat.


Rantasaunan remontti on edistynyt viime aikoina vähän hitaasti, koska olemme miehen kanssa molemmat olleet melko kiireisiä töissä. Remontti rannassa on muuttunut syksyn mittaan harrasteluksi, jonka pariin on menty silloin, kun muilta kiireiltä on ehditty. Jos on jaksettu.

Talomme irtaimistosta löytyi aikoinaan kaunis pieni Högforsin kamina, joka nyt hiekkapuhallutettiin ja maalattiin, sekä varustettiin etanolikäyttöisellä polttimella. Söpö kamina lepattavine liekkeineen antaa saunatupaan aidon luonnontulen tunnelmaa ja lämmittää mukavasti tilaa. 


Ulkona näyttää jo varsin syksyiseltä. Säätkin ovat alkaneet muuttua hyggevuodenajan suuntaan. En pistä sitä ollenkaan pahakseni; kynttilävarastot ovat tilanteen tasalla.

Olen jatkanut uimista myös vesien viilennyttyä kesän jälkeen. Ajattelin uida joka viikko läpi tulevan talven. 

Eilen pääsin uinnin jälkeen ensimmäistä kertaa lämmittelemään remontoidun rantasaunan pehmeisiin löylyihin.  Se oli niin tunnelmallista ja ihanaa! 

Kuvaan saunaa tänne enemmän sitten, kun saamme sisätyöt suunnilleen valmiiksi. 



Mukavaa viikkoa!