.

.
.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Värin nälkään

Siinä missä syksyisin alkaa kaivata punaista ympärilleen, niin yhtä varmasti keväisin himoaa ruohonvihreätä ja oranssia. Niin nytkin.

Eikä pelkästään kotiin, vaan myös ylle. Vaatevarastoni on hyvin mustavalkoisvoittoinen. Viihdyn varsinkin mustassa. Mutta samalla kun aurinko on sulatellut kinoksia iloisesti liriseviksi vesipuroiksi, olen alkanut katsella uusin silmin joskus ostamaani maukean oranssia vakosamettikangaspalaa. Siitä voisi tehdä mekon tai tunikan.

Viime viikonloppuna kynnys viimein ylittyi ja ryhdyin ompelemaan. Päädyin jonkinlaiseen tunikaversioon joka on työvaatteena mekkoa monikäyttöisempi. Minulla on vanhat Modan kaavat, joilla olen ommellut monta mekkoa ja puseroa ja ne ovat yleensä istuneet suht hyvin.


 Leikkaus on hiukan epätyypillinen, etukappalekin koostuu neljästä osasta. Minusta periaatteessa aika kiva. 

Tämän vähän paksumman vakosametin kanssa kuitenkin huomasin, että istuvuus ei ollut niin hyvä kuin ohuempia kankaita käytettäessä. Kainalo voisi paremminkin istua.


Jälleen kerran tuli mieleen, että pitäisi tehdä itsellekin muutamia hyviä peruskaavoja samalla systeemillä kuin tyttären vanhojenpäiväpukua tehdessäni. Eli säätää kaavaa niin kauan, ettei pienintäkään epäistuvuutta jää jäljelle. Ja ommella lakanakankaasta aina uusia versioita ja sovittaa niitä, kunnes varmasti istuu.

Miksi hyväksyä mitään epäistuvuutta kun itse ompelee? Kaikinpuolinen omien mieltymysten mukainen  hienosäätämismahdollisuushan on juuri kotiompelun paras puoli. 

Työläs juttu se kaavojen säätäminen kyllä on, kun ei ole saanut hommaan minkäänlaista koulutusta. Mutta ahkeruus palkittaisiin.

Tämähän ei siis ole mikään varsinainen muotiblogi (heh!) ja oman kokovartalokuvani liittäminen postaukseen tuntuukin lievästi kiusalliselta. Menköön sekin nyt kuitenkin.


Nyt on sitten oranssia, vaikka tulisi millainen takatalvi!

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Hyvä kiertämään

Näyttää olevan sellaisia blogitunnustuksia kiertämässä. Minunkin blogini on saanut jo useammassa blogissa esim. "kaunis blogi"- tai muun kivan tunnustuksen. Kiitos paljon! Tuo tunnustus on ilmeisesti tarkoitus laittaa taas eteen päin muutamalle blogille.

En kyllä ole ihan varma, miten se homma oikeaoppisesti menee, mutta nuo tunnustukset ilahduttivat ja koska olen itsekin kovasti viihtynyt toisten blogien parissa (eli laitan oikein mielelläni tunnustuksia eteenpäin) niin tässäpä neljä kivaa, elämänmakuista, naisenergiatäyteistä kotoilu- ym. blogia kevätiltojenne iloksi: (naistenpäiväruusujen kera)

Kotoilua Mäkelässä   http://kotoiluamakelassa-anne.blogspot.com/

Katinkanssa   http://katinkanssa.blogspot.com/

Sekamelska     http://sekamelska.blogspot.com/

Omenankukkatarina   http://omenankukantarina.blogspot.com/



sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Koillismaalainen kalakukko

Äitini oli voimiensa päivinä intohimoinen kokki. Paitsi että tehtiin joka päivä hyvää arkiruokaa ja joka lauantai oli leipomispäivä, tarkoitti se myös sitä, että yksikään juhlapyhä ei mennyt ohitse matalalla profiililla. Runsas ja monilajinen perinneruokapöytä oli taattu ja ruuat tehtiin aina alusta loppuun asti itse.

Ei asuttu maalla eikä maalaistalossa, mutta ruokapuolesta sitä ei huomannut. Sähköuunissa syntyivät karjalanpiirakat, uunijuustot, rieskat ja kalakukot. Viimeksi mainitussa lajissa äiti harrasti kokeiluita eri maakuntien tyyliin. Paras kukko syntyi äidin mielestä silloin, kun kalat oli hetki sitten itse pyydetty, kaupan kaloista kun ei niin tiennyt. Se taas onnistui silloin, kun oltiin mökillä, pohjoissuomalaisen, suuren ja kirkasvetisen muikkujärven rannalla.

Muikkuverkoilla kävi äiti itse, talon innokkain kalamies. Koska muikkuverkot koettiin aamulla anivarhain, omat muistikuvani rajoittuvat saavilliseen perattuja, hopeakylkisiä muikkuja mökin maakellarissa ja lämpiämässä olleeseen, risahtelevaan puuhellaan. Sekä ennen kaikkea  valmiiseen kalakukkoon, aina yhtä taivaalliseen herkkuun!

Takaraivoon jäi myös äidin asenne: jos ei ole muikkuja, mitäs siinä valitat, onhan tuossa järvi. Et osaa? No sitten on kiire opetella. Luet kirjasta, kysyt niiltä jotka osaavat. Ai ei ole leivinuunia? Se kuule onnistuu sähköuunissakin, ihan mikä vaan onnistuu, sen kun vaan vähän suunnittelet ja alat tehdä.

En ole onneksi omaksunut ihan kaikkia äidin oppeja. Ostan puolivalmisteita kaupasta hyvällä omallatunnolla ja käytän paljon kekseliäisyyttäni sellaisten reseptien kehittelyyn,  jossa tulos on juhlava, mutta tekijä pääsee mahdollisimman vähällä. Oikeastaan melkein kaikki mitä teen, on tällaista "pikaruokaa".

Äidin mitta-asteikolla siis fuskaan minkä ehdin. Se on kuitenkin vähintään kohtuullista lapsiperheessä, jossa molemmat vanhemmat tekevät pitkää työpäivää kodin ulkopuolella. Ja muutenkin, on pelkkä etu jos maistuvan, tuoksuvan ja tunnelmallisen ruokailuhetken pystyy järjestämään ilman että siihen menee  koko päivä ja kaikki voimat. Eli fuskaaminen on tässä lajissa hyve ja kehityksen merkki.

Niin, enkä muuten käy muikkuverkoilla.

Mutta kalakukkoja valmistan aina silloin tällöin. Äiti oli oikeassa, se onnistuu pienin hienosäädöin sähköuunissakin - ja lopputulos on jopa aivan täydellinen! Kalakukon leipaisu on lisäksi yllättävän helppoa, ottaen huomioon millaiseen keittiöpedon maineeseen sillä saman tien ponkaisee.

Tässä koillismaalaisen kalakukon ohje, sovellettu sähköuuniin. Määrät ovat yhdelle kukolle, mutta jos omistaa kiertoilmauunin, kannattaa tehdä kaksi. Helposti syntyisi enemmänkin, mutta uuniin ei mahdu. (Tässäpä muuten ilmainen vinkki keittiötä suunnitteleville: laittakaa kaksi uunia. Sitä ette tule katumaan!)

Tarvikkeet:

Kuoreen

7 dl ruisjauhoja
7 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
0,5 l vettä
150 g voita (tai öljyä)

Vaivataan sekaisin tasaiseksi taikinaksi


Lisäksi

1-2 kiloa muikkuja. Jos ei ole muikkuja, mitkä tahansa muutkin kalat käyvät. Itse poistan muikuilta perkaamisen yhteydessä päät, koska ne maistuvat minusta jotenkin jauhoisilta kukossa. 
200 g silavasiivuja
2 rkl riisiä
2 rkl suolaa


 Taikina kaulitaan leivinpaperiarkin päällä suureksi, soikeaksi levyksi


Levyn päälle ripotellaan ensin riisiä, sitomaan liikaa nestettä paistovaiheessa


Sen jälkeen kalat ja silava ladotaan vuorotellen keoksi, kerrosten väleihin sirotellaan suolaa 


Taikinan reunat käännellään keon päälle ja painellaan saumat kiinni. Saumoja voi kostuttaa vedellä 
jolloin ne kiinnittyvät paremmin. Kannattaa olla huolellinen ja tehdä saumoista täysin tiiviit, 
jotta kosteus pysyy loppuun saakka kukon sisällä ja siitä tulee mehevä. Tässä vaiheessa on hyvä säästää pieni pala taikinaa sen varalle, että sauma repeää paistettaessa jostain kohdasta.

Sen jälkeen kukot siirretään leivinpaperin avulla uunipellille ja laitetaan tunniksi 225-asteiseen uuniin. 
Näin kukon kuori kovettuu ja siihen tulee kaunis väri.


Sen jälkeen kukkojen pinta sivellään kiiltäväksi voilla


Voideltu kukko kääritään tiiviisti ensin leivinpaperiin jonka jälkeen sen ympärille kääritään vielä paksusti sanomalehteä. Pakkaus laitetaan uudelleen nyt 180-asteiseen uuniin ja annetaan olla siellä pari tuntia. Aluksi uunista tulee palaneen paperin tuoksua, mutta ei pidä säikähtää. Tulipaloa ei tule.


Sen jälkeen paistamista jatketaan vielä 100-asteisessa uunissa niin kauan, 
että kukon kokonaispaistoajaksi tulee yhteensä 7-8 tuntia.



Kun kukko tulee uunista, sen kuori on hautunut pehmoiseksi


 Ja maku on täydellinen. 

Mukavaa sunnuntaita!

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Perjantai-iltaa

Onpas ollut kiirettä töissä ja vointikin koko viikon vähän puolikuntoinen, niin kuin flunssaa pukkaisi. Koneelle ei ole juurikaan ehtinyt muuten kuin työhommissa.

Nyt on kuitenkin kaksi komeata muikkukukkoa uunissa muhimassa ja täytyy vielä vähän aikaa valvoa, jotta voi kohta säätää uunin sopivan lämpöiseksi hauduttamaan kukkoja aamuun saakka. Sitä odotellessa on sopiva sauma istahtaa hetkeksi blogin ääreen. 

Oli pakko kuvata koirat, sillä heillä on nyt ihan uusi kevätlook, eli turkit keritty kuliksi. Hauskasti paljastuivat taas villakoiran ytimet, mutta sen verran myös paistaa iho läpi, että täytyi ottaa neulepaidat ihan tarpeellisina esille.


Kevätsää on ollut täällä tuulinen, vaikkakin lauha. Melkein viikko on jo menty plussan puolella. Lumet sulavat kovaa vauhtia. Toivottavasti lämpöiset säät jatkuvat, ei millään jaksaisi nyt mitään takatalvia.

Olen katsellut kuvia puutarhastamme ja miettinyt, mitenhän sitä voisi kehittää. Ainakin pitäisi tehdä pengerryksiä talon edustan rinteeseen, mutta se onkin melko suurimittainen projekti. Tarvittaisiin isoja kiviä, kaivinkonetyötä jne. Ehkäpä vielä toistaiseksi pitäydytään kasveissa.

Tämän vanhan talon kanssa harmittaa moni asia, johon ei aikoinaan raksavaiheessa osannut/jaksanut riittävällä pieteetillä suhtautua. Esimerkiksi, voi kun ei tullut otettua enempää talteen puutarhan vanhoja perinnekasveja, kuten monia erilaisia pioneja, joita pihassa alun perin oli! Joitain hienoja vanhoja kasveja täällä onneksi vieläkin on, mutta suurin osa pihan nykyisistä kasveista on meidän itse istuttamiamme.

Pihamme rehottaa melko vapaamuotoisena. 


Yllä kukkii etupihan, eli sisääntulopuolen kirsikkapuu. Jostain syystä kukinta ei oikein pääse kuvassa oikeuksiinsa vaikka täydessä kukassa oleva kirsikkapuu on livenä tosi vaikuttava näky.


Talon järvenpuoleisen pihan reunalla on omena- ja luumupuita sekä yläkuvassa kukkiva tuomi. Myös voikukat lasketaan meillä puutarhakukkasiksi eikä niistä yritetäkään päästä eroon. Miksi ihmeessä pitäisi, nehän ovat kauniita, kestäviä ja pehmeitä jalan alla! 


Ja talon edessä rantasauna, kukkivien luumupuiden takana. Luumupuut ovat ikivanhoja ja niissä on maailman herkullisin keltainen hedelmä.


Rakensimme jossain vaiheessa terassin kesäruokailupaikan ylle auringonsuojaksi kevyen katoksen, jonka päälle viritimme tavallisen valkoisen pressun. Sen (-kin) piti olla väliaikainen ratkaisu, mutta niinpä vaan on ollut paikoillaan jo ties kuinka monta vuotta.


Pihalla kasvaa voikukkien lisäksi monia muitakin kauniita kukkia luonnonvaraisena, 
kuten alla oleva kevätvuohenjuuri

         

Tai lemmikki

  

Tai sinne tänne ilmestyilevä keto-orvokki

 

Olemme itse myös istuttaneet paljon kasveja, varsinkin monia ruusuja.

Alla Louise Odier, ihanan tuoksuinen vanhanajan ruusu

                             

Ja Coral Dawn, köynnösruusu.


Takana talon seinustalla Flammentanz, köynnösruusu ja edessä Louise Odier


Coral Dawnin ja Louise Odierin kauniin muotoisia ja -värisiä kukkia. Ja tosiaan, mikä tuoksu!


Alla Coral Dawnin kukka


Ja Flammentanzin, joka kukkii joka kesä tulipunaisena, seinän peittävänä mattona.


Iki-ihanat pionit


Pihajasmike etupihan reunamilla


Alla vielä tuoksuköynnöskuusama, joka kukoisti kauan terassille menevän oven pielessä. Tuoksu pelmahti vastaan joka kerta kun ovesta kulki. Valitettavasti se paleltui viime talvena!


Tuoksuköynnöskuusaman lomassa viiniköynnöksen lehtiä ja ihan pieniä viinirypäletertun alkuja. Viiniköynnöskin alkoi yhdestä taimesta ja on pikkuhiljaa valloittanut suuren osan talon etelänpuoleista kivijalkaa. Se on viime vuosina tuottanut jo niin suuren sadon, että olemme olleet vähän ihmeissämme, minne sen kaiken laitamme. Sen rypäleet ovat etelämaiden rypäleisiin verrattuna hiukan happoisempia, mutta kuitenkin makeanmaukkaita hedelmiä, jotka kelpaavat oikein hyvin sellaisenaan syötäväksi.

Alla vielä keltalehtinen angervo. Sen lehdet ovat puutarhassa yllättävän kaunis yksityiskohta. Voisi enemmänkin harrastaa kasveja, joiden koristeellisuus on lehtien vähän erikoisemmassa värissä.


Uuttera neliapilanetsijä pienellä välitauolla