maanantai 31. elokuuta 2020

Rapujuhlat ja syyskauteen siirtyminen

Pääsimme viettämään mökille elokuun ja samalla kesän viimeistä viikonloppua, joka tunnetaan myös Muinaistulien yö-viikonloppuna. Sen viettämisestä mökillä on muodostunut meille jo perinne. Tuohon viikonloppuumme kuuluvat tätä nykyä myös rapujuhlat. Olemme miehen kanssa omaksuneet kyseisen perinteen vasta ruotsinkieliseltä mökkiseudultamme. Meistä kummankaan lapsuuteen eivät rapujuhlat kuuluneet, vaikka muuten kaikkia juhlaperinteitä molempien kotona antaumuksella vaalittiinkin. 

Ja mehän miehen kanssa rakastamme juhlia, kaikkia mahdollisia, mutta varsinkin sellaisia jotka toistuvat joka vuosi tiettynä ajankohtana. Niinpä rapujuhlatkin otettiin ilolla mukaan omiin perinteisiimme. Vaikkakin omanlaisenamme, meille soveltuvana versiona. Mutta niinhän ne perinteet muutenkin elävät ja muuttuvat aikain saatossa.

Nyt vuotta rytmittävät kivasti pikkujoulut, joulu, uusi vuosi, pääsiäinen, vappu, juhannus ja muinaistulien yö-viikonloppu, eli rapujuhlat, kaikki omine erityispiirteineen.

Tänä vuonna saimme rapujuhliin vieläpä koko porukan mukaan, mikä oli erityisen ihanaa! 

Ravuissa ei ole paljoa syötävää. Niiden idea lieneekin yhdessäolossa, saman pöydän ääreen kokoontumisessa, elokuisessa illassa, tunnelmallisesti lyhtyjen valossa. Ja siinä sosiaalisen kanssakäymisen tarkoituksessa ne toimivat erinomaisesti. Mutta eivät yksistään riitä ravitsemaan porukkaa.

Joten onneksi on olemassa Västerbottenin juustopiirakka! Sen kun tekee rapuillallisen alkuruuaksi, kenellekään ei taatusti jää nälkä. Juustopiirakan oheen sopii mahtavasti mätikastike ja esimerkiksi jokirapusalaatti.

Ryyditimme tällä kertaa mätikastiketta tuorekurkulla, sitruunalla ja tillillä. Se oli yllättävän hyvää ja raikasta niinkin!


Nyt on sitten kesän päättymiset juhlittu ja aletaan siirtyä kohti syksyä. 

Pidän kovasti syksystä, joten vuodenajan vaihtuminen ei tunnu lainkaan ikävältä. Syyskuu on yksi kauneimmista kuukausista ja sen jälkeen tulevat vielä ihanat hyggekuukaudet, loka- ja marraskuu ♡


Tunnelmallista syyskuun viikkoa!


sunnuntai 16. elokuuta 2020

Paluu arkeen

Ihana loma on takana. Sinne jäi mökki ja huoleton kesäelämä ilman aikatauluja. 

Herkullinen kantarellipasta, tuoreista metsän antimista

Loppukesän illat ovat mökilläkin erityisen tunnelmallisia, kun heinäsirkat sirittävät, kiiltomadot loistavat hämärässä ja maa huokuu kypsää lämpöä.

Kotona taas kukkivat loppukesän kukkijat ja puutarhasta voi kerätä kypsää satoa päivittäin

Kun ottaa huomioon, kuinka vaatimaton rakennelma on potagerin nurkassa sijaitseva pergolamme, se tuottaa kyllä kesäaikaan paljon iloa. Aamiaispaikkana se on yliveto, etenkin nyt, kun viereisestä potagerista voi poimia puuron päälle tuoreet marjat, ja yrtit aamiaisleivälle. 

Miehen valmistama, viikonloppu-aamun kiireetön brunssi 

Myös kaupunkipäivät kahviloineen tuntuvat mukavalta vaihtelulta mökkielämän jälkeen

Pergolassa on kiva viettää aikaa myös lämpöisinä loppukesän iltoina. Tulee kehiteltyä kaikenlaista grillattavaa pergolan pieneen pallogrilliin, jonka varjolla voi sitten istuskella monta tuntia ulkona nauttimassa elokuun samettisesta illasta.

Harrastamme näitä pitkiä pergola-illallisia miehen kanssa erityisesti viikonloppuisin, kun olemme silloin useimmiten kahdestaan. Kun lämpötila on nyt öisinkin ollut yli kaksikymmentä astetta, tuntuu melkein kuin olisi Sisiliassa. 





Tunnelmallista elokuun viikkoa!