.

.
.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Mansikkapaikkoja

Vanhan talon peruskorjaus on niin suuri projekti, että ihmisen kukoistuksen päivät ovat sen rinnalla lyhyt ajanjakso. Rakentamista riittää ja riittää... Siitä huolimatta aina jokin lista puuttuu tai johto roikkuu odottaen paikalleen asentamista. Niihin vuosikausiksi uppouduttuaan huomaa, että lapset ovat kasvaneet itseä pidemmiksi ja harmaita hiuksia on alkanut ilmestyä päähän.

Aluksi rakentaminen oli tietysti täysi kaaos. Mutta vaikka tilat ovatkin pikkuhiljaa muokkautuneet asuttavaan kuntoon, niin siitä lähtien kun ostettiin talo, on takaraivossa jatkuvasti jyskyttänyt tekemistä odottavien hommien lista. Niihin kiinnittyy helposti kaikki huomio, eikä talossa mukavalla tolalla olevia asioita välttämättä  niin aktiivisesti näe. Niitäkin kuitenkin on.

Kuten Oman Kodin eteinen, johon on aina kiva tulla, tuulesta ja tuiskusta.


Tai yläkerran viistokattoisen kylppärin suihkupaikka


Ja koko kylppäri, viihtyisä aamu- ja iltahuone.


Tässä yhteydessä täytyy mainita myös kylppärin pienet päivittäin käytetyt tavarat, 
kuten tämä vanha, suloinen harja, joka löytyi aikoinaan talosta


Ja tietysti Chanelin hajuvedet, varsinkin iki-ihana Viitonen <3


Tämänhetkiset lempikorut

 
                                                             
Portaat hallitsevat tätä kapeaa ja korkeaa taloa. Vaikka ne ovat myös todella rasittavat, niin kuitenkin pidän niistä.

Portaat ylimmästä kerroksesta alas päin. Kapea mitoitus 30-luvulta.


Keskikerroksesta alas päin


Keskikerroksesta ylös päin


Pohjakerroksen porrastasanne. Suoraan edessä saunan ovi, oikealla tyttären kammarin ovi avoinna, vasemmalla valopöydän kulma ja käynti ulos, tekniikkatilaan, vessaan, varastoon ja tulevaan kodinhoitotilaan.


Siis tänne. Kiihkeästi odotettu pohjakerroksen pyykkitupa on tuleva mansikkapaikkani, ehdottomasti. Ajatella, sitten ei tarvitse enää kuskata kuutioittain vaatteita kolmen kerroksen väliä ylös ja alas, jyrkkiä ja kapeita portaita! Peilioven takana talvivaate- ym. varasto,


Kodinhoitohuone on vielä vähän vaiheessa, kuten kuvasta näkyy. Mutta tekeillä, kiitos Miehen :-)

Yläkerran makuuhuoneemme on myös mansikkapaikka. Meillä on erityisen hyvät patjat (Tempur) ja niille on niin makeata iltaisin kellahtaa. Varsinkin kun useimmiten siinä vaiheessa todella väsyttää. Ranskalainen parveke pariovineen ilahduttaa päivittäin. Mutta muutoin huone on ärsyttävästi kesken. Miehen rakentama sänky on maalaamatta (minun homma), yöpöydän räikeän punainen väri kyllästyttää ja pakottaa jonkinlaisen tasapainon saavuttamiseksi pitämään sängyllä punaista tyynyä.

Tähän huoneeseen haaveilen pönttöuunia. Sillä seinällä, mikä ei tuossa kuvassa näy, on piippu ja vanha Porin Matin paikka. Kermanvalkoinen tai vaaleanharmaa pönttöuuni sopisi siihen ja olisi nätti kuin karamelli. Talvi-iltoina olisi ihanaa nukahtaa tulen risahteluun. Ja aamulla herättyään kävellä lämpöisen uunin vierestä kylppäriin.  


 Pönttöuunin kanssa samaan huoneeseen sopisi Kirsikkapuu-tapetti. Vaikkapa vain yhdelle seinälle. Sekä 30-luvulta lähtöisin oleva kristallikruunu, joka on tällä hetkellä kylmällä sisääntulokuistillamme.

                                                                               
 Papun ja Bellan ei tarvitse kauaa miettiä mansikkapaikkaansa. 
Se on ehdottomasti tällä rahilla, lampaantaljan päällä, takan edessä.


torstai 26. tammikuuta 2012

Keväthaaveita

Vuodenajan tunnelma on selvästi muuttunut. On kevättä ilmassa. Kynttilänvalossa tunnelmointi enää tunnukaan niin mukavalta. Viltti, villasukat ja suklaa, ääh. Olen alkanut kaivata kesää

Kun katsoo etupihan hankia, on vaikea uskoa, että kesällä omenatarhassamme näyttää tältä. Mikä vihreys ja valo!


Sain valkoiset pelargoniat juurtumaan. Ihme, että se tapahtui keskellä talvea, sillä aiemmin en ole aina keväälläkään onnistunut pelargonien juurruttamisessa.


Pitäisi ostaa multaa ja istuttaa pelargonit ruukkuun. Kaikki samaan. Haluaisin kasvattaa suuria, monilatvaisia ja -vuotisia pelargoneja. Sellaisia, mitä Martta-tädillä aina oli kuistillaan.

Viime keväisiä ruukkukukkia meidän kuistilta. 

Riippapelargonia


Kiinanruusun taimi nupulla...


... ja kukkansa avanneena.


Ihana valkoinen pelargonia. Turkoosissa ruukussa, tietysti.


Pienimuotoinen käsityöprojektikin tuli tehtyä. Ikeasta ostettu kylppärinmatto on suloisen pehmeä varpaiden alla, mutta valitettavasti parikymmentä senttiä liian pitkä nuorison käytössä olevaan pohjakerroksen vessaan. Koska erityisesti isot lapset kaikkine elämän haasteineen tarvitsevat aamuisin niin pehmeän vessanmaton kuin mahdollista, se täytyi lyhentää sopivaksi.

Lyhentämisen jälkeen maton päistä piti leikata muutama rivi nukkaa, jotta ne sai uudelleen päärmättyä.


Nyt matto istuu paikkaansa ja teinien varpaat saavat lempeän vastaanoton uuteen päivään. 


Onkohan kesänkaipuu kukkaisunelmineen sekoittanut pään, sillä olen toden teolla alkanut himoita tätä vanhaa Ritva Kronlundin Kirsikkapuu-tapettia:


Miten olisi pieni facelifting yläkerran makuukammariimme? Tosin tuo tapetti pakottaisi ottamaan vakavasti myös pönttöuuniunelman, joka on jäytänyt rintaa jo vuosikaudet. Sille olisi muuten melkein valmis paikkakin makuukammarissa, piipun kupeessa...

lauantai 21. tammikuuta 2012

Yksin kotona

Päivä alkoi tohinalla, mies ja lapset yökyläkavereineen päättivät lähteä rinteeseen. Etsittiin housua, sukkaa, monoa, pipoa, suojalaseja, lumilautaa, kinattiin niistä ja neuvoteltiin kohtuulliset kompromissit, hoputettiin kylppärin oven takana, pakattiin matkaan eväitä, rahoja, nenäliinoja, huulirasvoja, puhelimia.

Viimein kaikki olivat löytäneet tamineensa ja pakkautuneet autoon, jonka takavalot hävisivät pian tienmutkaan. Mikä ihmeellinen hiljaisuus ja rauha! 



Ah ihana vapaapäivä! 

tiistai 17. tammikuuta 2012

Talven riemuja

Talvi näyttäisi asettuneen tännekin. Se on saanut eloa lapsiin, jotka ovat alkaneet viihtyä pihalla.


Minulla taas ovat kiireet lisääntyneet, varsinkaan koneella oleiluun ei meinaa nyt aikaa löytyä.

On nimittäin niin, että syksyisen intensiivisen kotoilun ja leipomisen seurauksena on farkunnappi käynyt sietämättömän tukalaksi. Se ei itse asiassa mene kiinni. Tartti tehrä jotain.

Hankin siis jumppa- ja kuntosalikortin läheiseen kuntokouluun, joka toimii uimahallin yhteydessä. Kortilla on salille ynnä muuhun vapaa pääsy, mutta tavoite on min. 3 kertaa viikossa kunnon rutistus. Vaikka se nyt viekin lähes kaiken vapaa-ajan arki-iltaisin, niin kokemuksesta tiedän, että se tahti tehoaa nappiongelmaan varsin nopeasti. Ja sauna uinteineen on taivaallinen päätös jumpalle ja kuntosaliponnisteluille.

Yritän toistaiseksi myös karttaa mutakakkupäivityksiä, rakkaat lukijat. Olen määrännyt itseni herkkulakkoon siihen saakka, kunnes housunnappi lakkaa sinkumasta.

Siis kevytruokaa. Onneksi on keksitty keitot ihanine liemineen. Tänään tein kanakeiton kookosmaitoliemeen. Se oli tosi helppo ja keitosta tuli niin makoisa, että voisinpa laittaa tähän reseptin.

2,5 litraa vettä
1-2 prk kookosmaitoa
3 kanaliemikuutiota
mustapippuria
puolikkaan sitruunan mehu
ripaus suolaa
ripaus chilitahnaa
loraus soijakastiketta
porkkanaviipaleita (perunankuorimisveitsellä suoraan kuoritusta porkkanasta)
paprikaviipaleita
pieni kukkakaali
pieni parsakaali
600-800 g kananfilettä suikaleina
pari kourallista täysjyvämakaroneja
persiljaa pinnalle jos haluaa ja löytyy




perjantai 13. tammikuuta 2012

Paluu arkeen

Juhla on ohi viimeistään nyt nuutinpäivänä, ehtaa arkeakin takana jo viikon verran. Elämä on nopeasti asettunut arkisiin uomiinsa, tuli roihuaa takoissa ilta illan perään ja lasten läksykirjat ovat löytäneet vakiopaikkansa keittiön pöydältä, jolla vallitsee taas tuttu sekamelska.


Juhlaherkut ovat vaihtuneet arki-iltaisin kattilallisiksi jauheliha-, siskonmakkara-, tai lohikeittoa. Se tuntuu oikeastaan ihan mukavalta.


Piparkakkutalostakin oli pari päivää sitten enää rippeet jäljellä. Nyt ei enää niitäkään.


Vaikka se olikin tietysti välttämätöntä, oli vähän haikeata hajottaa piparkakkutalo. Olihan se kuukauden ajan luonut ympärilleen salaperäistä valoaan.


Pieni välähdys keskitalven juhlasta kuitenkin vielä nähtiin, kun toinen joulukaktus puhkesi kukkaan heti joulun jälkeen. Vähän niin kuin uudenvuodenyön taivaan olisi vielä yllättäen valaissut yksittäinen rakettikuvio muun räiskeen jo vaiettua.



maanantai 2. tammikuuta 2012

Martta-tädin matot

Joulu meni hyvin, kiitos vaan kysymästä.

Pitoruoat olivat herkullisia ja niitä oli runsaasti. Ruoanvalmistuksesta vapautuminen mahdollisti rennon joulunodotuksen ja -vieton. Joulupöytään meillä on aina panostettu, mutta emme taatusti olisi tulleet valmistaneeksi niin monia kalalajeja, joista tänä jouluna saimme nauttia. Jouluntuoksunkin saimme kotiin, sillä laatikot tulivat paistovalmiina. Ja olivat todella hyviä! Sellainen pieni etiäinen minulla on, että samaisen pitopalvelun puoleen saatamme tulevaisuudessakin kääntyä, jos joulunalusahdinko valtaa mielet ..

Tapaninajelumme suuntautui lähes tuhannen kilometrin päähän sukulaisiin. Olipa talvista ja kaunista ja sukulaiset mukavia, kuten arvata saattaa. Sain tuhattaitoiselta sisareltani lukuisia inspiroivia vinkkejä käsitöihin ym. kotoiluun. Opin esim. sen, miten pyöreässä virkatussa matossa saadaan värinvaihtokohta näkymättömäksi; virkataan raitakuvio spiraalina!


Tämä on nyt sitten se matto, josta on tarkoitus tehdä suuri keskilattiamatto mökille.

Sain siskolta myös Martta-tädin räsymaton, joita me siskokset kaikki himoitsemme. Martta oli äitini sisko, maalaistalon emäntä, joka huushollin ja karjan hoitamisen lisäksi teki paljon käsitöitä, mm. kutoi räsymattoja. Erityisiksi Martan käsityöt teki se, että hänellä oli täydellinen värisilmä.

Ja Martta tykkäsi koreista väreistä. Hänen mielestään oli hullua ostaa mustaa, harmaata tai ruskeata maalia/kangasta/tapettia/astioita tai ylipäätään mitään, kun samalla rahalla sai punaista, keltaista, pinkkiä tai heleän vihreätäkin - tai jopa ruusukuvioista! Olipa kysymys kesämekosta tai traktorista, Martalta kuuli aina arvion värityksen onnistuneisuudesta. Pihapiiriin ilmestynyt uusi kiiltävä, kirsikanpunainen Zetor sai Martan silmät loistamaan.

Martta-täti (oik.) ja äitini nuorina ja nätteinä neitoina.


Kuvassa Martta on kuin räsymattonsa, raikas, iloinen ja konstailematon. Toisaalta kuva laittaa miettimään. Oli kesä 1945 ja sota oli juuri päättynyt. Se vei alle kaksikymppisiltä siskoksilta molemmat veljet ja äidin, katkaisi onnellisen ja huolettoman nuoruuden.

Martan osaksi koitui vielä monella tavalla vaikea avioliitto. Mietteet olivat varmasti usein raskaat, mutta eipä sitä iloisesta juttelusta ja heleästi helkkyvästä naurusta olisi voinut päätellä. Eikä kaikesta muustakaan, millä Martta itsensä ympäröi; pitsikuisti täynnä upeasti kukkivia, valtavan kokoisia ruukkukukkia, yllä aina koreanvärinen mekko ja sievä pitsiessu, kullanvaaleat hiukset komealla nutturalla ja päässä suuri kukkahattu, myös lypsyllä. Ja ne Martan ihanat, väreiltään ainutlaatuiset käsityöt, kirjoneuleet puikoilla, ja raitamatot, joista joku oli aina tekeillä kangaspuissa! Ehkäpä ne juuri olivatkin Martan keino selvitä raskaista päivistä.

Tässä se Martan matto, jonka sain siskolta mukaani.


Martan erikoisuus oli aina kantata mattojensa päät jollain kauniilla, maton väreihin sointuvalla kankaalla.


Vanhemmiten tulee yhä useammin mieleen, millaisiahan mietteitä Martta-täti noihin kauniisiin matonraitoihinsa kutoi?