maanantai 28. toukokuuta 2012

Hedelmäpuut juhla-asussa


Pihalla on nyt niin satumaisen kaunista, ettei huvittaisi ollenkaan poistua kotoa. Hedelmäpuut kukkivat vain pienen hetken, mutta sitäkin upeammin!  

Luumupuut aloittivat, seuraavaksi oli vuorossa etupihan kirsikkapuu.  


Sitten avasivat kukkansa takapihan omenapuut


Omenapuiden kukkiessa tuntuu, kuin aika olisi pysähtynyt. 

Kuistilla kukkivat pelakuut. Ne samat, jotka keväällä juurruttelin vesimaljakoissa.


Täällä oli viikonloppuna helteiset säät. Olisi ollut ihanaa nauttia sunnuntaikahvit laiturilla, mutta se ei nyt onnistu, sillä lokki on ominut laiturimme pesäpaikakseen. Kun se hautoo kolmea munaansa laiturin penkille rakentamassaan pesässä, ei kenelläkään ole asiaa lähimaillekaan. Hiippaillessani ottamaan alla olevaa kuvaa, lokkiemo kuikuili jo epäluuloisesti penkin säleiden läpi. Pian sain osakseni koko lokkiyhdyskunnan vihat ja jouduin nopeasti siirtymään kauemmas. 

Eli odottelemme, että nuori lokkisukupolvi on saatu siivilleen ja käytämme laituria vasta sitten... 



torstai 17. toukokuuta 2012

Kesäkukkia ja grilliruokaa

Kukat jaksavat innostaa tähän aikaan vuodesta. Olen joskus istuttanut särkynyttäsydäntä tontin reunalle, kuusiaidan viereen. Se on ihana kukka ja ansaitsisi tulla siirretyksi pihan takaperukoilta vähän lähemmäs kulkureittejä.


Tulppaanejakin tupsahtelee joka kevät sieltä ja täältä. Ne ovat tosi kauniita nyt, kun muu kukkaloisto vielä odottaa kesän etenemistä. Pitäisikin ottaa ensi syksynä projektiksi istuttaa tulppaanin sipuleita runsaasti lisää.


Tällainen erikoisen näköinen, kookas kasvi kiinnittää huomiota kielojen ja kurjenpolvien seassa. Mikähän se oikein on?


Lämmenneet säät ovat innostaneet kantamaan ulos myös kesäkukkia


Markettoja ja vaaleanpunaisia hortensioita


Harmaankirjavat muratit saavat tänä kesänä jakaa ruukun hortensioiden kanssa


Vähän varjoisemmilla paikoilla oleviin parvekelaatikoihin istutin valkoista petuniaa. Kuva keittiön ikkunan alta. Taimet ovat vielä minikokoisia, mutta odotan niiden piakkoin rehahtavan niin suuriksi, että näen valkoisen kukkarunsauden suoraan tiskipöydän äärestä, samalla kun tiskaan. Pelakuut ovat vielä odottaneet sisällä, mutta sääennusteet näyttävät nyt siltä, että nekin voisi jo siirtää ulos.


Päivitimme miehen kanssa myös monivuotisten perennojen penkkiä. Tässä alapihalle vievien portaiden oikean puoleisessa kukkapenkissä on takana syysleimua, edempänä monta valkoista ja vaaleanpunaista pionia, köynnöstelineessä jalokärhöä ja maanpeitekasvina mansikkaa. Taustalla sojottavat vielä lehdettömät Louis Odier-ruusun oksat.


Vasemman puoleisessa perennapenkissä on sinisiä iiriksiä ja niinikään runsaasti valkoista ja vaaleanpunaista pionia. Maanpeitekasvina siinäkin mansikkaa. Pelkään vähän, että ihanat pionit eivät muutamaan vuoteen kuki, sillä niiden valtavankokoinen, syvä juuri meni poikki siirtämisen yhteydessä.


Ulkoruokailukausikin avattiin tänään. Tehtiin vahvasti maustetulla jauhelihalla ja murskatulla tomaatilla täytettyjä paprikoita, pinnalle ripoteltiin voimakasta emmentaljuustoa.


Lisäksi grillattiin kanankoipia ja kesäkurpitsaviipaleita. Ah kuinka hyvälle ne ulkoilmassa maistuvat!


Ja jälkiruokana - sehän täytyy tietysti aina olla - pakastemansikoita ja -mustikoita vatkatun vanillacremen kanssa.


maanantai 14. toukokuuta 2012

Me mamit


Kolea, tuulinen ja pilvinen sää suli suloiseksi auringonpaisteeksi juuri äitienpäiväksi. Se on aina yhtä ihanaa: pitkitetyt aamu"unet", kopsetta, kilinää, kuiskintaa ja supinaa, kahvintuoksua, vatkaimen pärinää ja lopulta aina ne yhtä liikuttavat herkkuaamukahvit. Ruusuja ja vuokkoja maljakossa. Ja suloisimpina kaikista itse tehdyt onnittelukortit.


 Pelakuukin onnittelee äitejä


Kakkukahvien jälkeen sunnuntai jatkui leppoisissa merkeissä...



keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Inventaariota

Kevätsiivous meneillään, tila kerrallaan. Se pitää sisällään pintojen, tekstiilien ja ikkunoiden perusteellisemman pesun, sekä komeroiden, kirjahyllyjen ja tavaroiden läpikäymistä. Tarpeeton lähtee eteen päin.

Olohuone ja kaksi poikien huonetta on jo valmistunut. Paljon on vielä jäljelläkin - mutta kylläpä ilme raikastuu!


Vanha, tutun kuuloisesti natiseva keinutuoli on lapsuudenkodista


Myös piha kutsuu tähän aikaan vuodesta. Keväinen maisema parvekkeelta


Ja rannalta


Valkovuokot ovat viime vuosina selvästi levinneet meidän pihassa. Se on kiva juttu, keväinen valkovuokkoketo aamu- tai ilta-auringon valossa on todella kaunis!


Samaan aikaan valkovuokkojen kanssa kukkivat kevätkaihonkukat, jotka olemme itse istuttaneet ja jotka myös ovat alkaneet levitä ihan mukavasti.


Pihan ikivanhat narsissit jaksavat kukkia vuodesta toiseen


Kesää enteilevät  leskenlehdet


Ja omenapuu, lehdet puhkeamassa. Kohta seuraavat perässä myös nuput ja kukat


Alppiruusujen nuput odottamassa kesäkuun alkua


Mullasta nousee myös kuunliljaa ja pallohortensiaa


Pihavarastossa talvehtineet parvekkeen pelakuut yrittävät sisälle tuotuina toipua talven koettelemuksista


Kuistilla suuret hortensiat odottavat jo säiden lämpenemista niin että ne uskaltaisi istuttaa ulkoruukkuihin ja siirtää pihalle. Haluaisin sisääntulon yhteyteen monta isoa hortensiaa. Ne ovat vaan niin kauniita. 


Käytännössä pihan kesäkukista ei kyllä ehdi niin paljoa nauttia, sillä lomalla tekee koko ajan mieli mökille. Muutenkin kesällä ollaan yleensä tavallista enemmän pois kotoa. 

Ehkäpä tämä jokakeväinen kesäkukkien himo ruokkiikin enemmän unelmaa kiireettömästä kesälomasta, rauhassa aloillaan, kukkivan puutarhan keskellä ...



tiistai 1. toukokuuta 2012

Vapun viettoa

Vappuviikonloppu kului leppoisasti mökkeillessä. Tuore mökkipostaus löytyy täältä  http://mustamokkinikallionlaella.blogspot.com/  Käykääpä kurkkaamassa jos vapaa-ajan asuminen kiinnostaa!


Mukavaa toukokuun viikkoa kaikille!