sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Viimeisiä syyspäiviä

Syksyn värit hehkuvat viimeisiä hetkiään. Etupiha pähkinäpensaineen melkein häikäisee silmiä, vaikka suuri osa lehdistä on jo pudonnut maahan. Tarvitaan vain muutama tuulinen päivä ja ruska on ohi.


Varmaankin alkoi olla käsillä myös viimeiset hetket kukkasipuleiden istuttamiseen. Paljon enemmän niitä pitäisi laittaa, mutta tulipahan nyt kuitenkin tehtyä yksi uusi penkki etupihan kirsikkapuun juurelle, kolmekymmentä vaaleanpunaista kerrottua tulppaania ja sata helmililjaa.


Olen nyt neulonut joka päivä ja uusi peitto onkin edennyt nopeasti 


Tein sinkkiämpäristä bonsaipuulle altakasteluruukun


Nyt on myös se aika vuodesta, kun meillä haudutellaan lammaskaalia. Teen sitä, kuten viikonloppuisin yleensä muitakin ruokia, kymmenen litran kattilassa ja pakastan suurimman osan.


Mies lähti muutaman päivän työmatkalle, mutta purki sitä ennen etupihan portaiden muottilaudat. Seuraavaksi pitäisi tasoitella portaiden ympäristön maat, viimeistellä kivimuuri pienemmillä kivillä portaiden vierellä, sekä asentaa paikoilleen portaisiin upotetut valot ja pistorasiat.


Rannan tammet ja tervalepät alkavat olla lehdettömiä


Ruusut kukkivat ensimmäisiin pakkasiin saakka


Niitä pakkasia onkin luvassa ihan pian. Syksy alkaa vaihtua talveksi. Kohta sytytellään jouluvalot.

Mukavaa sunnuntaita!


4 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Syksy on kaunis. Luonnon väriloisto ilahduttaa harmaallakin säällä.
Pihanne on todella hieno. Kivoja ideoita!
Minäkin innostuin eilen muutamia kukkasipuleja istuttamaan.
Ihana tuo peittosi!
Kiitos jälleen kuvistasi, näissä silmä ja mieli lepää.
Oikein hyvää alkavaa viikkoa! Minulla onkin koko viikko syyslomaa.

Paula kirjoitti...

Sinulla on niin kauniita kuvia kodistasi, pihastasi ja ideoistasi. Erikoisesti kiinnostuin sinun neulomista peitoista, onko tämä kesken oleva eri mallilla kuin edellinen. Onko mallit suoraan jostakin , vai oletko kauniisti yhdistellyt eri kuvioita, varsinkin sydänmalli kiinnostaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, kiitos ihanasta blogista! Suosikeissani on monia erilaisia blogeja, sinun blogisi on niistä ehdottomasti kärkipäässä.
Kotisi on kauniisti ja kodikkaasti sisustettu. Kuvista välittyy rakkaus niin sisutukseen kuin läheisiisikin. Kodissasi on varmasti hyvä olla ja asua.

Ihanaa ja tunnelmallista syksyä, joulupostauksia jo odotellessa...

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Voi kiitos teille!

Maria, syksyn värit todellakin ovat jo monta viikkoa valaisseet myös sisätilat, vaikka ilmat ovat pääasiassa olleet harmaat. Niin ihanaa minusta!

Minulla valitettavasti ei ole koko viikko syyslomaa, mutta onpahan jokunen päivä kumminkin. Niin ja Maria, olet ollut mielessäni asiassa, josta oli keväällä puhetta.. Miten lienee taaskin meni kesä ja ajat niin nopeasti käsistä, ettei ole mukamas millään ehtinyt?

Paula, olen yhdistellyt peittoon kuvioita eräästä omistamastani neulekirjasta. Voisin laittaa sydämen ohjeen vaikka seuraavaan postaukseen, jos se kätevästi onnistuu. Minustakin juuri se sydän on tosi söpö kuvio.

Kiitos myös viimeinen anonyymi mieltä lämmittävästä kommentistasi. Postailu on täällä ollut viime aikoina hiukan laiskanpulskeaa, mutta joulu on selvästi alkanut jo vähän tuntua tunnelmissa... Eli sitä kohti kyllä ollaan menossa <3

Leppoisaa syyslomaa!