sunnuntai 30. marraskuuta 2014

1. Adventti

 Hyasintti avaa kohta kukkansa


Neitoset leipoivat ensimmäiset piparkakut, ensimmäisen adventtiviikonlopun alkajaisiksi


Nuorukaiset taas tekivät perjantaipitsaa, rantasaunan lämpiämistä odotellessa


Kaikki lumi on sulanut, eikä uutta ole näköpiirissä. Mutta sisällä on silti jo hiukan jouluisa tunnelma. Hiljainen, kahvintuoksuinen lauantaiaamu, kun talo on täynnä porukkaa, mutta kukaan muu ei ole vielä herännyt, on ehkä parasta maailmassa..


Pablo ja Bella tarkkailevat tilannetta


Koska tämä pimein syksy on sisällä olon, tunnelmoinnin ja herkuttelun aikaa, valmistui lauantai-iltana raparperi-vadelma-mansikkapaistos, murupinnalla.


Toinen villapeittokin on valmistunut


Sunnuntain ruoka oli pannussa paistettu lohi


Lasten toiveesta meillä on punajuurisalaattia lähes joka aterialla, samoin perunamuusia. Tänään oli lisäksi uunissa hunajan ja yrttien kanssa paahdettuja juureksia, marinoitua punakaalisalaattia ja jälkiruokana (taaaskin) edellisen illan mannapuuroa varten tehtyä mansikkakiisseliä. Se juhlavoituu juuri sopivasti lasisessa annosmaljassa, kermavaahtonokareen kera.


Leppoisaa joulukuun ensimmäistä viikkoa!


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
löytyykö tuon villapeiton ohje jostain? Tyttäreni (taitava ja sinnikäs 14 v.) haluaisi neuloa sellaisen itselleen.
t. Kikka

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Hei Kikka!

Peittoon ei ole mitään erityistä ohjetta, olen vain neulonut peräkkäin erilaisia kohoneulekuvioita. Laskin etukäteen niiden silmukat, jotta osasin aloittaessani luoda oikean määrän silmukoita

Peitossa olevan sydänkuvion ohje löytyy edellisestä postauksestani, ja lisää malleja voi etsiä vaikkapa netistä, esim. Drops Designin sivuilta.

Puikkoina käytin 120 cm pitkää bampupyöröpuikkoa, no. 6. Lanka on Virtain villan nettikaupasta tilattua kolmisäikeistä karstalankaa (hyvä hintalaatusuhde ja erinomainen palvelu). Omassa noin 120 cm leveässä ja 170cm pitkässä peitossani on 220 silmukkaa, mutta niiden tarkka määrä riippuu tietysti kuvioiden silmukkamääristä sekä välisilmukoista. Ne täytyy vaan etukäteen laskea.

Niin, ja neuloin peiton tosiaan yhtenä kappaleena, suurin osa netin villapeitto-ohjeista näytti olevan useampana suikaleena, jotka sitten ommeltiin yhteen. Kokemukseni mukaan onnistuu oikein hyvin yhtenäkin kappaleena.

Neuletta syntyy paksusta langasta nopeasti ja nuo kohokuviot ovat helppoja tehdä. Vähän matkaa neulottuaan ne muistaakin jo ulkoa.

Olen varma, että sinnikäs ja taitava tyttäresi onnistuu peiton kanssa erinomaisesti! Terveisiä vaan hänelle ja onnittelut hauskasta harrastuksesta 😄

Paula kirjoitti...

Hei, yritin jo aiemmin laittaa sulle kiitokset sydän ohjeesta, taisi kadota avaruuteen. Joten Kiitos ja Kaunista Joulun odotusta.
T. Paula

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Hei Paula!

Juu, matkalle on viesti jäänyt... mutta eipä kestä! Toivottavasti ohjeesta on iloa. Kaunista Joulun odotusta sinnekin ❤️