sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Mullan ihana tuoksu!

Hedelmäpuiden kukinta alkaa olla tältä kesältä ohitse. Vielä pari kuvaa puutarhan huikeasta juhlasta-asusta.

Etupihan vanha hapankirsikkapuu


Miehen loma ei ole vielä alkanut, joten emme toistaiseksi ole päässet pidemmäksi ajaksi mökille. Käväisimme kuitenkin savusaunan rakennuslupa-asioiden takia yhden yönseudun saaristossa. Ilmat olivat todella kesäiset ja auringonlasku ah niin kaunis - kuten aina.


Täällä on ollut jo muutama lähes helteinen päivä. Kuumalla ilmalla kasvisruuat ja salaatit maistuvat tavallista paremmin. Positiivinen uusi tuttavuus olivat tyttären valmistamat bataattiranskikset, eli uunissa rapeareunaisiksi paahdetut, yrttimaustetut bataattisuikaleet.


Viime kesänä istutetut hopeahärkit palkitsevat nyt mahtavasti. Ne näyttävät viihtyvän muurinreunalla, aurinkoisella ja niukkaravinteisella kasvupaikallaan. Nyt kukkiessaan härkki on erityisen kaunis, mutta jo pelkästään sen hopeanhohtava lehdistö on vaikuttava näky. Huomaan pitäväni aina vain enemmän lehdiltään vaihtelevan värisistä kasveista.


Piippuköynnös on alkanut kukkia, eikä ole vaikea arvata, mistä se on nimensä saanut


Terassillakin on jo tarennut syödä. 

Savulohi-vuohenjuustosalaatti


Alkukesä on ollut taas melko kolea, eikä pölyttäjiä ole juuri näkynyt. Minä puu-, vihannes- ja hedelmätarhurina olen huolissani sadosta. 

En tiedä auttaako se asiaa, mutta yritän houkutella mm. juuri pölyttäjiä tällaisella hyönteishotellilla 


Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että vain suuri joukko vihaisia sääskiä on asettunut taloksi hotelliini, mutta mikäli ilmat eivät tästä enää kovasti kylmene, elän vielä toivossa pölyttäjienkin suhteen. 

Myös mehiläispesän perustaminen hunajan tuottamisineen kiinnostaisi. Täytyy selvittää asiaa. Esimerkiksi sitä, lisäisikö pesä ilmassa pörräävien mehiläisten määrän ongelmallisen suureksi. Täytyisikö meidän mehiläispesän takia aina pihalla liikkuessamme pitää sellaista valkoista kokopukua yllämme, ja verkkopäähinettä päässä... Samoin naapureiden.

Siellä se näkyy, potager, portaiden paikkeilta katsottuna


Kasvulaatikoita on rakennettu lisää sitä mukaa kun on ehditty. Ja salaatit ym. on kylvetty heti kun multa on saatu lapioitua laatikoihin. Kulkuväylien kiveys on työn alla, samoin loppujen vadelmapenkkien istuttaminen.


Taimina istutetut yrtit antavat jo satoa


Retiisejä tuli harventamisen jälkeen useita rivejä lisää


Pojan roteva chili näyttää lupaavalta


Avomaankurkut


Istutimme neljänkymmenen mansikkapensaan jatkeeksi vielä rivin korkeaa vadelmaa, Villeä, Jatsia ja Takalan herkkua. Rivin päässä on myös yksi kokeiluluonteinen boysenmarja ( Rubus thorneless "Boysenberry"). Niille pitäisi rakentaa tukipuut. Polun toiselle puolelle on vielä tulossa matalampaa Maurin makea-vadelmaa.


Rannan alppiruusut ovat juurtuneet ja alkaneet kovasti kasvaa. Tänä kesänä nähtiin ensimmäinen kunnon kukintakin. Se näyttäisi menevän hauskasti kahdessa vaiheessa siten, että ensin kukkivat kotimaiset valkoiset ja vaaleanpunaiset alppiruusut yhdessä, sen jälkeen kaikki violetit Grandiflorumit.

Nämä aloittivat kukkimisen Grandiflorumeiden odottaessa vieressä nupulla


Nyt alkavat valkoiset ja vaaleanpunaiset nuukahtaa ja violetit availla nuppujaan


Hämmästyttävin kasvun ihme koettiin kuitenkin sisällä, kun ikivanha ja todella huonolla hoidolla ollut ruukkukaktus alkoi yllättäen kasvattaa kylkeensä outoa muodostelmaa, josta päättelimme, että sen on pakko olla nuppu. Se kasvoi huimaa useamman sentin päivävauhtia kunnes yhtäkkiä tänään illalla oli avautunut suureksi, parikymmensenttisen varren päässä olevaksi valkoiseksi kukinnoksi, josta tulvii ympäristöön huumaavaa, trooppisen kukan tuoksua. Kuin kamelia tai jokin voimakastuoksuinen jasmiini. Uskomaton juttu!

Täytyykin näköjään alkaa suhtautua tuohon ylönkatsottuun kaktukseen uudella kunnioituksella. Jos tuollaisen saisi kasvamaan suureksi ja aina välillä noin loistavasti kukkimaan, niin eihän siitä sisäkasvi enää upeammaksi voisi tulla!


Laiturilla


Tulevalla viikolla pitäisi alkaa suunnitella ja valmistella juhannusta, ennen muuta ruokapuolta. Juttelimme tyttären kanssa, että juhannuksen makeisiin herkkuihin kuuluvat tietysti mansikat, mutta myös suklaa. Kaikkien rakastama brita-kakku on juhannuspöydässämme jo itsestäänselvyys, ja suklaapuoli on usein hoidettu tekemällä suuri, mehukas sacher-kakku. Nyt se voisi kuitenkin olla jokin muu leivonnainen. Mutta mikä - se selvinnee viikon edetessä.

Säät vain voisivat hieman tarkastaa kurssiaan. Se nyt vaan on tyhmää sataa räntää juhannuksena..

Aurinkoista, lämmintä, lempeää ja kesäkukkien tuoksuista Juhannusta!

4 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voi miten kauniita kuvia!!
Hyvää juhannusviikkoa sinulle.

Kati kirjoitti...

Nälkähän täällä taas tulee noita ruokia katsoessa ja hinku päästä puutarhahommiin:) Ei kauheasti harmita olla töissä kun vettä sataa ja muutenkin on aika koleaa. Toivotaan kuitenkin lämpimän sään rantautumista:) Mukavaa Juhannusviikkoa<3

harmaan sävyjä kirjoitti...

Hei,

Olipas kivaa palata kotiin viikon poissaolon jälkeen. Pihallakin oli tapahtunut vaikka mitä.

No niinhän siinä kävi, ettei kurkun siemenpussia enää löytynyt. Pienellä googlailulla arvelisin kurkkujeni olevan lajiketta Marketer. Siemeniä löytyy ihan markettien valikoimista.

Siis laitoitko harvennetut retiisit uudestaan multaan? Mulla ei ole koskaan käynyt mielessäkään, että niin voi tehdä. Koulin kyllä muita taimia, mutta en juureksia.

Hauskaa Juhannusta!

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Saija, mies alkoi harventaa retiisejä ja heitteli niitä kottikärryyn kun riensin hätiin pelastamaan hyvät taimet. Näyttivät nimittäin oikein terhakoilta ja elinvoimaisilta! En ollenkaan tiedä, ruukataanko niitä istuttaa uudelleen, mutta istutin kuitenkin. Ja siellä ne nyt reippaasti kasvavat ihan samaa tahtia kuin muutkin. Eli kai niitä sitten voi laittaa uudelleen multaan - vissiin... :-)

Täytyypä etsiä Marketer-kurkunsiemeniä ja kokeilla saisko niistä tuoretta leivänpäällyskurkkua. Kiitos tiedosta!

Irmastiina ja Kati, kiitos <3

Mukavaa Juhannusta teille kaikille!