sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Iloista juhlahumua

Meillä juhlittiin lauantaina pojan lakkiaisia. Sen ansiosta pääsin kiinnostuneena seuraamaan tyttären ideoiman ns. nakukakun (naked cake) valmistumista. Nimi tulee siitä, ettei kakkua päällystetä kermavaahdolla vaan annetaan pohjien ja täytteiden näkyä.

Kakkupohjatkaan eivät olleet perinteisiä sokerikakkupohjia, vaan ne valmistettiin itsenäisiksi tuhdeiksi kakuiksi rasvan ja runsaiden mausteiden kera. Esimerkiksi mustikka-sitruunakakun pohjataikinaan sekoitettiin mustikoita. 


Suklaa-mansikkamoussekakun pohjissa taas oli mm. sulatettua tummaa suklaata


Ohjeen mukaan toimien näitä kakkuja ei lainkaan kostutettu. Mustikkakakun kohdalla tosin poikettiin hiukan reseptistä ja tehtiin täytteestä vähän kevyempää. Rasvaisten ja tuhtien pohjien väliin ei nimittäin tehnyt mieli laittaa voikreemityyppistä täytettä. Sen sijasta käytettiin raikkaammalta vaihtoehdolta tuntunutta  sitruunarahkaa. Se taisi kuitenkin olla virhe, sillä mustikkakakusta tuli vähän kuivaa. 

Lusikkaleivät, lempipiskettini, kuuluvat meillä juhlapöydän tarjoomuksiin aina, kun niitä ehtii ja  jaksaa tehdä. Tällä kertaa oli sisko kaverina kaikissa juhlavalmisteluissa joten tuo hieman aikaa vievä näpertelykin saatiin hoidettua iloisesti ja puolella vaivalla. 


Tytär rakastaa amerikkalaisia leivonnaisia. Niinpä hänen jo juhlapöytiimme vakiintuneita bravuurejaan ovat mm. salt caramel-kuppikakut ja amerikkalainen juustokakku sekä lisäksi nyt myös ylioppilaslakkipopsit, eli leivostikkarit.


Mieltä liikuttaa edelleen juhlan herkkä ja lämpöinen tunnelma. Muistona suuri maljakollinen pitkiä yo-ruusuja, rakkailta ystäviltä ja sukulaisilta, jotka halusivat jakaa kanssamme tuon onnellisen päivän.

Ymmärtänevätköhän kaikki juhlavieraat itsekään, kuinka suuri ja kannustava merkitys jokaisella juhliin saapuvalla ja juhlailoa jakavalla on urakkansa päätökseen saaneelle nuorelle! Sydämelliset kiitokset vielä kaikille vieraillemme!


Tästä on mahtavaa aloittaa loman viettäminen. 

Pientä toivomisen varaa on vain säissä - toivotaan vähän  kesäisempiä ilmoja meille kaikille!


3 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Onnea nuorelle herralle sekä koko perheelle hienosta saavutuksesta<3 Ihanat herkut olette taas loihtineet, kyllä rupeaa leivonta houkuttelemaan kun näitä katsoo.

Mukavaa kesän aloistusta!

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos Kati <3

Arkienkeli kirjoitti...

Onnea! Olen samaa mieltä, vieraiden läsnäolon merkitys on suuri <3