torstai 20. joulukuuta 2018

Lontoon jouluvalot


Tehtiin viikonvaihteessa tyttären kanssa kahdestaan neljän päivän pikareissu Lontooseen. Tavoitteena oli hoidella joululahjaostoksia, kuunnella poikakuoron konsertti Westminster Abbeyssa ja ihan vaan nauttia yhden lempikaupunkini joulutunnelmasta.

Ihana Lontoo täytti kaikki odotukset - ja ylikin!


Asuimme Kensingtonissa kivassa pienessä hotellissa, joka sijaitsi aivan metroaseman tuntumassa. Se oli erinomainen sijainti, kulkeminen oli sujuvaa joka suuntaan. Kun vielä metrolipun voi Lontoossa ostaa vain vilauttamalla pankkikorttiaan metroaseman portin lukulaitteelle, on kaupungissa liikkuminen todella helppoa.

Lontoosta on mielikuva kalliina hotellikaupunkina, mutta tilanne on tainnut vähän muuttua. Meidänkin neljän tähden hotellin iso ja tyylikäs kahden hengen huone maksoi vain noin 120 euroa yöltä. Hintaan sisältyi vielä hyvä ja runsas aamiainen. Yöpyminen oli selvästi edullisempaa kuin esimerkiksi syyslomalla Skotlannissa.

Kiertely Harrodsin tavaratalossa kuuluu jokaiseen Lontoon-reissuun. Erityisen koreana liike oli näin joulun aikaan, mutta myös tungos oli lähes sietämätöntä luokkaa.

Joulushoppailijat jonottamassa Harrodsille vähän ennen liikeen avaamisaikaa


Harrodsilla kuusenkoristeissakin oli hyvin valinnanvaraa








Hyde Parkista löytyi jättimäinen joulutori, Winter wonderland. Koska joulutorilla oli samalla myös huvipuisto, se oli melkoisen meluisa ja ruuhkainen paikka. Emme viihtyneet siellä kovinkaan kauan.

Pääsimme riemuksemme kuuntelemaan Westminster Abbeyn poikakuoron joulukonserttia, mikä oli onnistuneen matkamme juhlallinen kohokohta! Valitettavasti kaikenlainen taltiointi oli konsertissa kielletty.



Buckinghamin palatsin ympäristön puistoalueita


Sohon China-townin jouluvaloja

Toinen mahtava Lontoon ohjelmanumero oli Peacock-teatterissa esitetty Lumiukko-musikaali. Ja olipa ihana! Niin suloisen vanhanaikainen ja retro, mutta kuitenkin tosi näyttävä ja vaikuttava. Silmät ja korvat nauttivat täysillä jokaisesta hetkestä!

Lontoossa pääsimme joulutunnelmaan ja hetkeksi irti arjesta. Lähes kaikki joululahjatkin saatiin hankittua, mikä vähentää kiireitä joulun alla.

Kaiken kruunasi kotiinpaluu, sillä etelä-Suomeenkin oli poissa ollessamme satanut runsaasti lunta. Kun alettiin laskeutua Helsinkiin, lentokoneen ikkunasta avautui täydelliset postikorttimaisemat.

Ja mikä kaikkein parasta, meidän miesväki oli päättänyt yllättää tekemällä perusteelliset joulusiivoukset sillä aikaa, kun hurvittelimme Lontoossa. Meitä odotti ihana vastaanotto; kynttilöin valaistu, tuoksuvan puhdas ja siisti koti. Täydellisempää tilannetta joulun alla on kyllä vaikea kuvitella!


 Onnellista Joulua!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita kuvia ja tunnelmia.ihanaa joulua!-sanna-

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos Sanna <3 Samoin Sinulle, onnellista joulua!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, Olemme menossa keväiseen Lontooseen äitien ja tyttärien kesken. Muistatko Kensingtonissa sijaitsevan pienen hotellin nimeä jossa yövyitte?
Marjaana

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Hei Marjaana!

Meidän hotellin nimi oli Mayflower hotel. Matkaideamme oli spontaani joten teimme hotellivarauksen viime tipassa. Jäljellä oli enää asuntotyyppisiä huoneita jotka sijaitsivat hotellin toisessa rakennuksessa parin korttelin päässä. Sekin oli samanlainen kaunis vanha rakennus kuin päärakennuskin ja vielä suuren puiston laidalla. Huoneemme oli ehkä noin 60 neliön kokoinen ja siinä oli monta suurta ikkunaa kauniin puiston suuntaan. Huoneesta oli parin minuutin kävelymatka aamupalalle hotellin päärakennukseen. Se ei ollut meille ongelma, aamupalalla poikkeaminen hoitui kätevästi matkalla metroasemalle. Mutta jos haluaa tämän välttää, kannattaa katsoa varauksen yhteydessä että huone on päärakennuksessa.

Saman kadun varrella (Trebovir road) oli muuten paljon muitakin erittäin kivan näköisiä hotelleja ja sijainti Kensingtonissa lähellä metroasemaa tosiaan mitä parhain.

Ihanaa äitien ja tyttärien Lontoon matkaa teille!