sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Kesäpiha kutsuu jo


Ulkolämpötilat ovat nousseet täällä välillä jo lähelle kahtakymppiä ja puutarha on alkanut taas kutsua.

Jos kesäaamu on lämmin, aamukahvit maistuvat makoisimmalle potagerissa

Koska potargerin perustaminen jäi tänä keväänä aika myöhäiseen, istutin monet kasvit sinne valmiina taimina. Esimerkiksi yrtit, niin päästään toivon mukaan nauttimaankin niistä jo aika pian.

Kun perunat on saatu maahan, tuntee itsensä aina kunnon maajussiksi!

Hedelmäpuiden kukinta alkaa kirsikoista, ja luumut ja omenat seuraavat perässä.

Tänä kesänä potagerin pergolan kukkalaatikossa ihaillan valkoisia orvokkeja ja oranssia köynnöskrassia. Istutin myös useita hajuherneköynnöksiä pergolan liepeille tuomaan ihanaa tuoksua.

Olen tähän asti onnistunut puhumaan ihanalle voikukkakedolleni jatkoaikaa, mutta kohta taitavat kuitenkin sen päivät olla luetut. Mies on nimittäin alkanut yhä enemmän puhua nurmikon leikkuusta.

Myös piharuokailukausi on alkanut!

Hyvää viikkoa!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Upeita kuvia <3 Kaikkialla niin kaunista <3

Kati kirjoitti...

Heippa, Kyllä on tämä kevät ihmisen parasta aikaa. Kaikki alkaa vihertää ja kasvit ovat joka aamu erilaisia kuin edellisenä päivänä. Ihan uskomatonta! Täytyy näistä säistä nauttia joka hetki, koskaan ei tiedä milloin loppuu... Mutta asiasta kukkaruukkuun, teidän tiililattiat ovat aivan mielettömät! Muutenkin niin ihanat puutarhakuvat taas kerran. Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua<3 Pääsetkö jo nauttimaan lomastakin... terkkuja!

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos Tähtienkoti ja Kati!

Kati, loma alkoi juuri, eli tästä se taas lähtee :D Eikä tarvitse edes kehottaa nauttimaan - huippukiireisen loppukevään jälkeen loma tuntuu aivan mahtavalta!

Aurinkoisia kesäpäiviä sinnekin!