perjantai 30. marraskuuta 2012

Joulukalenteri


Joulun alla kaupat ovat täynnä erilaisia suklaakalentereita. Lapsille kalenterit ovat tietysti tärkeä osa joulun odotusta, mutta en halua ostaa neljää kertakäyttöistä suklaakalenteria. Siksi meillä on jo pitkään toimittanut joulukalenterin virkaa Tiimarista joskus ostettu puinen lokerikko, johon olemme lasten kanssa joulun alla askarrelleet tulitikkurasioista erilaisia  pikku paketteja. Tänä vuonna ajattelin tehdä tuohon lokerikkoon sopivan kokoiset ja toimivat laatikot. 

Laatikoiden materiaalina käytin valkoista kartonkia ja saumojen kiinnittämiseen kaksipuoleista teippiä. 



Lopuksi vielä päällystin laatikot erilaisilla silkki- ja lahjapapereilla ja viimeistelin servettilakalla.

Olen muuten joskus kauan sitten käyttänyt paperin pinnan lakkaamiseen erikeeperistä ja vedestä itse sekoittamaani, juoksevaa liuosta. Sinooberista löytämäni servettilakka oli minulle uusi tuttavuus, se on myöskin tarkoitettu paperin lakkaamiseen ja esim. paperikuvien kiinnittämiseen erilaisille pinnoille. Kun sitä käsittelin, alkoi tuntua, että taitaakin olla kyseessä juuri sama vanha erikeeperin ja veden sekoitus. Samanlainen koostumus, sama haju ja lopputulos. 

Vain hinta oli eri, eli moninkertainen erikeeperivesiliuokseen verrattuna. Palaan siis ensi kerralla takaisin vanhoihin konsteihin. 


Täällä pääkaupunkiseudulla ollaan odotettu ensimmäistä adventtia mahtavassa lumipyryssä!


Joulun värit ja valot näyttävät kauniilta kun on niin talvista


Hyasintit tuoksuvat kohta


 Tunnelmallista adventin aikaa!


4 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Hauska kalenteri! Kiva yllätys on teitä odottamassa:)
Minä olen käyttänyt sitä servettilakkaa. Kiitos tuosta erikeeper-vinkistä, hinta on minuakin kyllä hidastanut...
Ihana kun tuli lunta! Kauniita jouluisia kuvia sinulla.

Kukkaiselämää kirjoitti...

Hyvää adventtia sinullekin. Tunnelmalliselta näyttää, kun on lunta.

Kati kirjoitti...

Hauska kalenteri! Meillä on sellainen Maileg tonttu, jonka taskuihin tai kädessä olevaan pussiin tonttu kiikukattaa jotain pientä;)

Aivan ihanan jouluista ja talvista teillä kotona. Noi tyynyt sohvalla on niin houkuttelevat, oon niin tyynyfriikki...

Rauhallista adventtia ja itsenäisyyspäivää<3

ps.Nyt olen muuten ehtinyt vastata kommenteihinkin koskien niitä valopalloja ja laitoin sulle sinne vähän "jalostusideaa";)

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Lumi on ihanaa, tekee maisemat niin kauniiksi!

Ja sohvannurkat tyynyineen kieltämättä kutsuvat minuakin, vähän liikaakin :-)

Kiitos Kati jalostusideasta, kokeilen.

Leppoisaa itsenäisyyspäivää ja adventtia teillekin <3