perjantai 3. toukokuuta 2013

Kevät keikkuu ja kuplii


Vappuna kyläillessämme näin kirjahyllyn, jonka kirjat oli järjestetty väreittäin. Kiva - siispä meillekin sellainen! Vähän harmi, kun valkoisia ja vaaleita kirjoja on niin vähän. Kirjahylly näyttäisi nätiltä, jos kaikki kirjat olisivat ihan vaaleita.

Mutta ehkä siinäkin on puolensa, että kirjoja on valittu kirjahyllyyn muunkin kuin kansipaperin perusteella 😊


Kevät on viimein tullut tännekin. Jäät ovat lähteneet järvestä, joutsenet saapuneet lahdelle, eikä pihalta malttaisi tulla sisälle. Parvekkeellakin on kiva istuskella ja kuunnella kevätiltojen ääniä.


Viime viikolla jäitä oli vielä näin paljon. Laiturikin oli lähtenyt karkuteille. Alemmissa kuvissa näkyy jäätilanne vappuna. Nyt jäitä ei ole enää ollenkaan.


Vanhassa valkoisessa talossa on touhuttu monia pikkujuttuja sitten viime postauksen, vaikka blogissa on vähän hiljaista ollutkin.

 Vietimme nuorison toiveesta texmex-iltaa...


 Ihana mies on hemmotellut aamu aamulta somemmiksi käyvillä kukkaiskahveilla...


 Sain viimein istutettua yrtit ruukkuun...


Käväisin myös Marimekon alemyynnissä josta hyppysiin tarttui muutama kiva kangas. Esim. tämä Maalaisruusu, jota sovittelin sisääntulokuistille


Huhtikuu ja puutarha on sellainen yhdistelmä, että pihatöissä voisi olla vuorokaudet ympäriinsä. On juuri se aika, kun elämä nousee maasta kohisten.


Vappuna avattiin grillaus- ja ulkoruokailukausi


Tytär suunnittelee tekevänsä ylioppilasjuhliinsa macaroneja. Me saimme nauttia koe-erän vapunpäivän jälkiruokakahveilla. Macaronien valmistaminen näytti monimutkaiselta mutta tulos oli todella suussasulava.


Kevätmania ei ole jättänyt rauhaan sisälläkään. Lisääntynyt auringonvalo on viimein pakottanut kohtaamaan sen kauan torjutun tosiasian, että meillä on liikaa imelän keltaista puuta. Siispä kaupasta sankollinen valkoista maalia ja toimeksi. Kohtapa ei enää olekaan!

Keittiön pöytä pohjamaalattuna


Kaivettiin varastosta myös talon vanha astiakaappi, jota alettiin miehen kanssa kunnostaa. Täytyy vähän liimailla laatikoita ja sitten maalata se - valkoiseksi. Seuraavaksi vuorossa ovat keittiön puusohva, pieni pyöreä kierrejalkapöytä, yläkerran makuuhuoneen yöpöytä ja liuta pikkujakkaroita.

Lupaan, että ensi postauksessa vanhassa valkoisessa talossa ei enää ole keltaisuusongelmaa!




7 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Nopeesti jäät ovat lähteneet...täällä ollut tännään aivan ihana ilma. Koko päivä oltu ulkona ja nyt poskia kuumottaa...:)
Uhana tuo vanha kaappi!

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos Irmastiina!

Täälläkin ilmat ovat olleet tosi leppeät. Eilen lämpötila nousi jo seitsemääntoista asteeseen. Ja linnut livertelevät niin jotta!

Keväisiä tunnelmia sinne!

Elli kirjoitti...

Miten ihanaa keväistä tunnelmaa :)

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos, Elli :-)

maria.smile.you.bake kirjoitti...

Kivan näköisiä nuo väreittäin järjrstetyt kirjat hyllyssä. Kuvissasi on ihana tunnelma:) Keväistä viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

voi sinnuu monilahjakkuutta! t markkis

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos, No home without heart! Kesäistä viikkoa sinnekin!

Ja Markkis, voi sinnuu ihanaista! Tulepa perheinesi kylään kesäkuun eka päivänä, lupaan kunnon kahvit!