lauantai 25. tammikuuta 2014

Jäätävää

Täällä on ollut huikean aurinkoisia ja todella kylmiä päiviä. Pakkaslukemat ovat jo pidemmän aikaa liikkuneet kahdenkymmenen asteen paikkeilla.






Päivän pidennyttyä töistä ehtii yhä useammin kotiportille sinisellä hetkellä  


Näin kylmällä sisätilat kutsuvat, ja varsinkin sohvannurkat


Sovitin seinälle vanhaa huovutustyötäni. Ostin nimittäin jo aikaa sitten paalin huovutusvillaa, joukossa paljon todella kauniita värisävyjä. Jotenkin se vain lähti muodostumaan käsissäni eräänlaisiksi abstrakteiksi kuviksi - varmaan juuri niiden herkullisten värien innoittamana. En oikein osannutkaan tehdä huovutusvillasta muuta, enkä myöskään ole tullut perehtyneeksi huovutustekniikoihin niin hyvin, että olisin osannut tehdä jotain käyttökelpoista ja kestävää.

Mutta toisaalta huovutustekniikka kyllä mielestäni sopii myös tällaiseen työskentelyyn. Villa taipuu huovuttamallakin vaikka ryijyn tapaiseksi seinätekstiiliksi. Näiden ensimmäisten, lähinnä tekniikkakokeilujen jälkeen voisi tehdä vaikka jotain suunnitelmallisempaakin...


Lutuista lauantaita!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...


Tuo viimeinen huovutustyö. Sehän oli ihan selvästi saanut innoituksensa Reidar Särestöniemeltä. Ellei ihan marimekkolaista plagiointia...;)

siskon kaima

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Heh! Sen verran korkean tason esikuvan löysit Siskon kaima huovutuskokeilulleni, että ei voi olla kuin imarreltu :-D

Ps. Terveisiä siskolle!