sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Toukokuun toinen sunnuntai


                  Aamulla sain onnittelulaulun sänkyyn ja tavallista juhlavammat aamukahvit
 

Mies antoi lahjaksi ihanan hajuveden, Cartierin La Panthéren. Hän toi sen ulkomailta ja valitsi ihan itse, eikä merkki ole minulle entuudestaan tuttu. Olen melko ranttu hajuvesien suhteen ja yllätysostos on siksi jonkinmoinen riski, mutta nyt osui oikeaan. Tästä saattaa hyvinkin tulla uusi lempparini!


Kun päivä jatkui vielä brunssilla miehen suvun kesken, niin eipä ole ollut ollenkaan hullumpi äitienpäivä!

Sen sijaan säissä ei viime aikoina ole ollut juuri kehumista. On ollut hyytävän kylmä ja tuulinen ilma, ja viime viikolla satoi jopa lunta niin että sai taas etsiä käsiinsä skraban jos mieli aamulla autolla liikkeelle. 


Tällainen joulupostikorttimaisema avautui tiistai-aamuna parvekkeelta


Tulppaanit kuitenkin kukkivat


 Ja ainahan voi tunnelmoida sisällä kynttilänvalossa, jos ulkona ei tarkene


Veijon piti lauantaina tulla kaivinkoneen kanssa tekemään loput maansiirtotyöt, mutta puolivälissä viikkoa alkoi sataa vettä taivaan täydeltä ja sitä jatkui vuorokausitolkulla, aina lauantaihin saakka. Maa  pehmeni siinä määrin, ettei kaivinkoneella ollut mitään asiaa tontillemme. Olisi ollut kiva saada homma pois käsistä, mutta eipä auta muu kuin odotella maaperän riittävää kuivumista.

Työt pihalla eivät kuitenkaan siihen lopu, joten kävimme rantasaunan kimppuun. Sillekin on tarkoitus tänä kesänä tehdä yhtä sun toista pientä kohennusta. Ensimmäinen toimenpide on vanhan kiukaan vaihtaminen uuteen ja tehokkaampaan, mutta myös kookkaampaan. Se tarkoittaa, että kiukaan paikkaa muurin kupeessa täytyy vähän modifioida.


Onneksi kohta alkaa kesäloma ja pääsee kunnolla tarttumaan näihin kotoisiin projekteihin.

Leppoisaa Äitienpäivän iltaa!

2 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Onpa ollut ihanan rauhallinen sunnuntai. Tämä äitienpäivä meni meillä jalkapallon merkeissä,kuten myös eilinenkin. Kynttilöitä on täälläkin polteltu ja takassa tulia, mutta eiköhän nämä ilmat pian lämpene. Mukavaa sunnuntai iltaa ja valmistautumista alkavaan viikkoon.

Jenni / 2 x ILO kirjoitti...

Minulla olisi haaste sinulle blogissani! :) Käypäs kurkkaamas!