lauantai 4. lokakuuta 2014

Syystunnelmia

Kun ulkona hehkuu oranssi syksy, sisällä on ehkä vuoden kodikkain tunnelma. Syksyn valo on aivan erityinen. 


Kun jonkin aikaa sitten maalasin keittiön pöydän valkoiseksi, käytin vanhanajan öljymaalia, kun sitä sattui olemaan sopivasti käsillä. Osoittautui kuitenkin, että se on liian huokoinen maali ruokapöydän pinnaksi. Se imi itseensä tahroja eikä pöytää meinannut millään saada puhtaaksi. 

Viimeksi puhdistin pintaa laimentamattomalla Tolulla. Ennen pesemistä annoin pesuaineen vaikuttaa hetken. Kun sitten aloin hinkata pöytää, jäi rättiin yllättäen myös runsaasti valkoista maalia. Toisin sanoen ilmeni, että Tolu toimii myös maalinpoistoaineena. Olin jo aiemmin ajatellut vaihtaa maalipinnan vähän kovempaan, joten levitin kerroksen Tolua koko pöytäpinnalle ja annoin vaikuttaa tunnin verran. Sen jälkeen maali irtosi kevyellä kaaputuksella.

Mutta kun maali oli poistettu, rosoisen elävä pinta alkoikin miellyttää siinä määrin silmää, että ajattelin katsella sitä vähän aikaa, ennen kuin mahdollisesti vedän päälle uuden maalikerroksen.  


Olemme pitkästä aikaa ottaneet leipäkoneen varastosta käyttöön. Nyt heräämme taas aamuisin tuoreen leivän ihanaan tuoksuun. Mies on kehitellyt reseptiä joka onkin kyllä mennyt leipä leivältä parempaan suuntaan. Tämänhetkinen moniviljainen jyväleipä maistuu koko perheelle.


Lehdet alkavat harveta puista


Kivimuurin hopeähärkit jaksavat vielä lokakuussa kukkia


Syksyllä tapahtuu sama kuin keväällä; vuodenajan vaihtuessa maailma käväisee hetken niin ihmeellisen kauniina, että melkein aika tuntuu pysähtyvän. Aurinkoinen ilma saa värit hehkumaan.Vaikka syksyn valo tulvii sisätiloihinkin, tekee koko ajan mieli mennä ulos.


Porrastyömaa etenee hitaasti, mutta varmasti. Sivuosien muotit ovat valmiina ja betonivaluun upotettavien valaisimien lukumäärä ja sijainti on kokeiluvaiheessa. Keskeinen tavoite on, ettei valaistuksesta tule liian voimakas.

Pääporras


ja sivuporras


Tunnelmallista syysviikonloppua!

6 kommenttia:

Kati kirjoitti...

heipä hei! Ihanat syysmaisemat olet saanut vangittua kuviin. Ihastelen vieläkin sitä sun neulomaa torkkupeittoa, mulla on tuolla ikuisuusprojekti... Onneksi en ole asettanut deadlinea:) Jälleen on teidän koti niin hyvässä järjestyksessä. Ikkunatkin NIIN kirkkaat;)
Mukavaa viikon aloitusta<3

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Tässä blogissa on aina ilo vierailla! Kiitokset kauniista tunnelmallisista kuvista, jälleen. Teidän kotianne ja pihaanne voi vain huokaillen ihailla! Mukavia syyspäiviä! :) -Satu

Anne kirjoitti...

Minulla kans ikuisuusprojekti keittiönpinta - näyttää lähes samalta kuin tuo teidän. Ensin vahasin osmocolorilla - sävy oli väärä ja sitten hioin - nyt siinä on sitten vain öljy päällä ja mietinkin ,että mitähän seuraavaksi ;)

Anne kirjoitti...

siis keittiöpöydän pinta ... !

harmaan sävyjä kirjoitti...

Kolmen kohdan kateuslistaan voin lisätä järjettömän kauniin lihamurekkeen. Lupaan varastaa idean ja päällystää lihamurekkeen seuraavan kerran pekonilla.

Tosi ihana koti. Mökkiblogiin tutustun myöhemmin.

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos taas ihanaiset kaikista kommenteistanne!

Kati, nämä neulosmusasiat ovat ainakin minulla vähän sellaisia innostuksenpuuskajuttuja. Tarkoittaa sitä, että entisestä ikuisuusprojektista voikin ihan yhtäkkiä tulla valmis tuote!

Niin ja Kati, ikkunat ovat nyt OIKEASTIKIN kirkkaat :-) Pesin ne muutama viikko sitten. Kärsin niin kauheasti, mutta kuitenkin pesin....

Kivat sinne <3

Kiitos Satu ja kauniita syyspäiviä sinnekin!

Anne, joskus täytyy aikansa etsiä ennen kuin oikea ratkaisu löytyy - ja se taas edellyttää usein kokeiluita... Ei ole siis mitään jatkuvaa munimista vaan ihan järkiperäistä toimintaa, niiih! :-D

Rakas Grey - kiitos! Myös sinun antoisa blogisi on työn alla, siis loppuun asti kahlattavana. Suosittelen muuten lämpimästi muillekin koti- ja puutarhaihmisille blogia Harmaan sävyjä ( http://harmahtaa.blogspot.fi/ )

Onnellista syyslomaa kaikille meille, joille se näihin aikoihin koittaa!