sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

15-vuotias

Olemme viime aikoina tehneet paljon salaatteja, pääruuaksikin. Yksi erittäin onnistunut versio oli eilen lounaaksi nautittu lämmin kvinoa-salaatti. 


Mutta varsinkin jos perheen miesväeltä kysytään, hyvin maustetun ja haudutetun lihapadan ei ole voittanutta. Siitä onkin nyt tullut kokeiltua erilaisia versioita lähes joka sunnuntai. Seurana perunamuusia - tottakai. Aina. Lapset rakastavat sitä, samoin kuin punajuurisalaattia.


Koska meillä juhlittiin tänään 15-vuotiasta, oli myös sunnuntain jälkiruoka tavallista juhlavampi. Mutakakkua ja jäätelöä, päinvänsankarin toiveesta.

Vaikka ei se syntymäpäivä kyllä ollut tänään, eikä ole minään muunakaan päivänä tänä vuonna. Meidän ihana 15-vuotiaamme kun syntyi karkauspäivänä, vuonna 2000.


Lumitilanne tänään


Toivottavasti ei tule takatalvea. Kyllä me pohjoisen asukkaatkin ansaitsisimme joskus varhaisen kevään ...

Joten aurinkoisia päiviä ja plus-asteita!


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanalta ja herkulliselta näyttää ruoka. Teetkö itse tuon punajuurisalaatin? Jos teet, niin millaisella ohjeella?

Laura

Anonyymi kirjoitti...

Salaatti näyttää ihanalta. Mitä siinä on?

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Hei Laura!

Välillä teen punajuurisalaatin itse tällä ohjeella:

http://rakasvanhavalkoinentaloni.blogspot.fi/2013/10/lammaspata.html

Tuo on minusta todella hyvä ohje. Mutta ihme kyllä, sitä paljon suositumpi meidän nuorison keskuudessa on kaupasta ostettu äitien tekemä peruspunajuurisalaatti. Tykkäisin itse vähintään tuunata sitä omenalla, mutta nuoriso äänestää aina perusversion puolesta.

Ja Anonyymi, tässä ihanan salaatin ohje:

- jäävuorisallaattia, tms. tai jotain valmista salaattisekoitusta (itse käytin Pirkka-?, jotain sesonkisekoitusta, jossa mm. pinaattia ja rucolaa
- pinaattia, jos ei ole sekoituksessa
- cashew-pähkinöitä (tai pinjansiemeniä)
- halloumia
- tomaattia
- kesäkurpitsaa
- paprikaa
- kvinoaa (tai kuskusia)
- (sipulia)

1. Pilko paprika, tomaatti ja kesäkurpitsa ja laita uunivuokaan. Sivele pintaan vähän oliiviöljyä ja ripottele pippuria. Paahda 200 asteessa 10-20 min riippuen siitä, kuinka pehmeän lopputuloksen haluat

2. Pilko halloumit ja ruskista pannulla

3. Kypsytä kvinoa vesikattilassa paketin ohjeen mukaan ja valuta

4. Sekoita kaikki ainekset kulhossa