torstai 21. kesäkuuta 2018

Keskikesän juhlaa


Lomapäivät kotona menevät helposti potargerissa piipahdellessa. On kiinnostavaa seurata tilanteen kehittymistä siellä. Kaikki on kovassa kasvussa, mutta kokonaan keinokastelun varassa. 

Mansikan pääsato näyttää kypsyvän juhannuksen jälkeisellä viikolla. Ensimmäiset salaatitkin ovat valmiita samoihin aikoihin, samoin muut pensasmarjat. Yrttejä sen sijaan on haettu potagerista jo kuukauden ajan.

Ilmat ovat olleet todella lämpöiset, joten elämä on siirtynyt luontevasti ulkotiloihin.

Keväällä huikeasti kukkineet omenapuut lupaavat hyvää satoa 


Miehenkin loma on alkanut ja sen myötä aktiivinen mökkielämä. 

Saavumme mökille tyypillisesti myöhään illalla. Jo eteisessä tuntuu kuin paratiisiin astuisi. On se vaan joka kerta niin ihanaa tulla mökille!

Saaristossa on ollut epätavallisen lämpöisiä öitä, eikä hyttysiä ollenkaan. Ovet ja ikkunat on voinut jättää yöksi auki. On satumaista nukahtaa kesän tuoksuun, meren pauhuun ja yölintujen ääniin.

Jokainen aamu alkaa brunssilla, jonka mies valmistaa. Koska minä huolehdin päivän muista aterioista, nautin valtavasti valmiista aamupalasta.

Laiturikukat ovat tänä kesänä valkoiset

Poistin kotona keittiön seinältä jo pitkään tunkkaiselta näyttäneen Artekin  hyllykön. Se sai uuden elämän mökillä, jonne sopii paljon paremmin. Samalla mökille valitun lomalukemiston saa kätevästi saapuville. 

Savusauna lämpiää jokaisena mökkipäivänä. Saunassa kuluu kahdestaankin helposti useampi tunti. Aina käydään uimassa, monta kertaa, veden lämpötilasta riippumatta. 

Nyt uiminen on kuitenkin  jo varsin mukavaa, sillä merivesi on noin kahdeksantoista-asteista. 

Tänään on vuoden pisin päivä ja huomenna juhannus. Mökin ruokavarastot ovat täynnä ja väkeä odotetaan saapuvaksi. Savusauna on pesty ja lippu on valmiina vedettäväksi salkoon läpi yöttömän yön. Oi tätä ihanaa keskikesän juhlaa!

Hyvää Juhannusta!



Ei kommentteja: