sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Laituri


Hellepäivät ovat kuluneet pääasiassa laituriprojektin parissa. Se alkaakin olla valmis.

Laituri on kymmenen metriä pitkä ja kaksi metriä leveä. Kiviarkun päälle rakennettiin pieni uimakoppi. Varsinaisen tehtävänsä lisäksi se synnyttää vähän katvetta, tilamaisuutta ja lämmintä seinustaa laiturille. Se toimii myös kevyenä näkösuojana.

Asensimme laiturin reunaan kuusi parimetristä pystysalkoa jotta uimakoppi ei näyttäisi yksinäiseltä pitkällä laiturilla. Ne synnyttävät myös visuaalista rytmiä ja toimivat tarvittaessa kalaverkkojen selvittelypaikkana.

Mies istutti laiturin alkupään kallioon taidokkaalla muotoon sahatulla reunalla. Se näyttää mielettömän kauniilta! Toivottavasti tämä ja laiturin muut huolella tehdyt yksityiskohdat eivät saa liian kovaa kyytiä talvella jäiden kourissa. Se on täällä ulkosaaristossa todellinen koettelemus kaikille laitureille.



Helteinen heinäkuu on tuonut moni paikoin mukanaan pahan sinileväongelman. Meidän mökkilahdella ja omassa rannassamme ei olla sinilevää vielä koskaan nähty, vesi on tosi kirkasta. Se on tietysti aivan ihanaa, rakastamme uimista ja saunarannassamme on lähes täydellinen uintipaikka, sorahiekkapohjainen ja juuri sopivan nopeasti syvenevä. 

Merivesi on kuitenkin viime viikkoina ollut niin lämmintä, ettei uiminen mökillä ole normaaliin tapaan virkistänyt. Hautovan helteen uuvuttamana on pitänyt ajaa veneellä isommalle selälle uimaan - eikä sekään ole oikein tuntunut riittävän. Saakohan tällaista kutsua näillä korkeuksilla ongelmaksi?

Uimakoppi vedettiin vähän ulos laiturilinjasta, jotta se ei haittaisi laituria pitkin juoksemista ja sen nokasta veteen hyppäämistä.

Minun hommiani on yleensä kaikki pintakäsittelyyn liityvä. Tämän kesän tavoitteeni on uimakopin maalaamisen lisäksi maalata myös päärakennus. Sehän on vedetty vasta kertaalleen mustaksi melko pian rakentamisen jälkeen. Käsittelykerros on ohut ja kovalla koetuksella paahteisella paikalla. 

Käsittelyaine on Uulatuotteen roslagin mahonki, sävy Hiili. Vasta nyt toisella käsittelykerralla jälki on kunnolla mustaa, siksi uusintakäsittelyä on ollut palkitsevaa tehdä. 

Roslagin mahonkia on muutenkin kiva käyttää kun ihana tervan tuoksu leijuu pitkään kaikkialla. Se yhdistettynä savusaunan ja vastan tuoksuun on minusta aivan ylittämätön kesäkombo!

Käsitellyn ja käsittelemättömän seinälaudoituksen ero on melkoinen.

Mökillä on tänä kesänä tehty tavallista enemmän töitä. Olemme yrittäneet huolehtia siinä ohessa myös riittävästä huvittelusta. Varsinkin mies on aina valmis veneretkelle, lyhemmälle tai pidemmälle. Yksi kiva tapa päästä veneajelulle on hyödyntää lähiseutujen ravintoloiden ruokatarjontaa. Saaristossa on kesäaikaan runsaasti valinnanvaraa.

Lisäksi meidän mökillä on sellainen lisäluksus, että lähimmästä naapuristamme löytyy laatuseuraa kaikkeen hurvitteluun..

 Kuva @minkeku
 Kuva @minkeku                                                                               Kuva @minkeku
 Kuva @minkeku


TallennaTallennaTallennaTallenna

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Teidän tyylitaju on vertaansa vailla! Tuo laituri uimakoppeineen ja pystypuineen.

Mitkä muuten ovat aurinkolasisi? Olen etsinyt vastaavan värisiä.

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos Anonyymi! Ollaan itsekin tosi tyytyväisiä laituriin, onnistui yli odotusten. Jos vielä pysyy paikoillaan talven yli, niin tosi kiva juttu!

Ostin lasit muutama vuosi sitten Nykistä Gapilta, ehkä viisitoista euroa maksoivat. Ja hyvin ovat palvelleet. Välillä ruuvi irtoaa sangasta, mutta ruuvaan sen kiinni.

Tykkään itsekin juuri niiden väristä, ovat lähinnä ihonväriset eikä sellaisia ole kovin usein tullut vastaan.

Mukavaa kesätiistaita sinne!

Hirvonen kirjoitti...

Aivan ihana mökki ja laituri. Itsekin tykkään veneillä ja käydä nimen omaan rannikon ravintoloissa. Myös kalastellaan toisinaan.

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos Hirvonen! Tuollaista on leppoisa kesäelämä meilläkin. Kun vielä kesäsaunominen otetaan mukaan, niin eipä siihen mökkiloman viettoon paljoa muuta tarvita :)