sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Parsateema jatkuu ja sunnuntaibrunssi Firenzessä

Päädyttiin tänäkin viikonloppuna valmistamaan parsaa, koska se on vaan niin hyvää. Tällä kertaa paistettiin parsat pannussa.


Parsan seuraksi tein yksinkertaista ja hyvää vanhanajan sitruunakermakastiketta. Se sopii erinomaisesti yhteen parsan kanssa, mutta yhtä hyvin myös kalan kaveriksi.

Kastikkeen ohje menee seuraavasti: pala voita (n. 25 g)  sulatetaan kattilassa, kaksi kananmunan keltuaista ja 4 dl ruokakermaa vatkataan sekaisin ja kaadetaan hitaasti koko ajan sekoittaen voisulan sekaan, keitetään kunnes seos sakenee. Raastetaan ison sitruunan kuori ja sen jälkeen siitä puristetaan mehu ja molemmat lisätään kastikkeeseen. Maustetaan suolalla, mustapippurilla ja ripauksella sokeria. Lopuksi mukaan ripotellaan vielä silputtua ruohosipulia.


Punasipulihilloke




Meidän sunnuntairuokamme alkoivat kuitenkin näyttää kovin arkisilta kun perhechattiin ilmestyi kuvia aamupalasta Firenzessä. Tytär oli valmistanut Suomesta vierailulla olevalle ystävälleen ja kahdelle intialaiselle kämppäkaverilleen sunnuntaibrunssin, jonka teemana oli terveellisyys. Kuvassa etualalla banaanipannareita.

Tytär muuten pääsi onnekseen asumaan tosi kivaan asuntoon Firenzen vanhaan keskustaan, suuren kauniin puiston viereen. Lisäksi häntä lykästi kämppäkavereiden suhteen, sillä kaksi intialaista opiskelijaa ovat paitsi erinomaisen mukavaa seuraa, myös tyttären tavoin kulinaristisista nautinnoista ja ruuanlaitosta kiinnostuneita. 

Niinpä mekin pääsemme usein ihailemaan houkuttelevan näköisiä kuvia milloin intialaisista ateriakokonaisuuksista, milloin suomalaisista ja milloin taas herkkupöydistä paikalliseen tyyliin. 

Olen tästä iloinen, sillä jos osaa rakentaa pieniä juhlia arjen keskelle, ei ihan helposti lopu hauskuus elämästä! 

Innostavaa viikkoa!


4 kommenttia:

Milla Sukhilta kirjoitti...

Parsa on kyllä yksi parhaita asioita keväässä!
Ihania kuvia, näyttää niin lämpimältä ja, no, keväiseltä :)

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Milla, kuvat pettää, täällä oli viime viikonloppuna hyytävän kylmä ilma :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kastikereseptistä: vaikuttaa tosi hyvältä ja helpommalta kuin hollandaise-Rida

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Hei Rida! Tuo moneen sopiva kastike on yllättävän hyvää! Pehmeän, mutta samalla pirteän sitruunaisen makuista. Lisäksi helppo ja nopea valmistaa, mitä itse aina arvostan :)