.

.
.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Snuuraamassa

Tänä vuonna kukaan meidän lapsista ei enää virponut, eikä meillä käynyt muitakaan virpojia. Suloiset, lasten askartelemat virpomisoksat jäivät siis saamatta!

Päätinpä sitten itse koristella munia pajunoksiin ripustettaviksi. Ei kuitenkaan oikeita, vaan Tiimarista ostettuja vanumunia, joiden päälle ensin liisteröin silkkipaperisuikaleita.


Olen nähnyt jossain venäläiseen ja/tai muiden itäblokin maiden perinteeseen liittyviä pääsiäismunien päälle punottuja metalliverkkoja. Ne ovat minusta kauniita, halusin kokeilla tehdä sellaisia. Googlettamalla sain selville, että kyse on snuuraamisesta, mutta ohjeita ei löytynyt mistään. Niinpä piti itse kehitellä ohjekin.

Kaapista löytyi ohutta rautalankaa, mutta käytännössä huomasin, ettei se ollut riittävän ohutta ja taipuisaa, vaan käyttäytyi kulmikkaasti. Snuuraamiseen on luultavasti olemassa ihan omaa lankaansa.

Punoin langasta ensin viisiterälehtisen kukkasen.


Sitten jatkoin rautalangan kieputtamista verkoksi samaan tapaan, kuin googlettamissani kuvissa näytettiin tehdyn. Jäljestä tuli tosin harvempaa ja rosoisempaa, syynä liian kankea rautalanka ja tottumattomat hyppyset.


Tässä ensimmäinen muna, ennen liimastrassien lisäämistä.


Seuraavaan punoskuoreen aloin pujottaa pieniä helmiä.


Helmiversiosta tuli kuori keltaiselle munalle


Vaikka snuuraamiseni, tai "snuuraamiseni", ovatkin huomattavasti kömpelömpiä kuin vanhojen venäläisten ortodoksimummojen punomat, lopputulos on minusta kaunis. 

Olisi kiinnostavaa perehtyä aiheeseen enemmänkin, kuvissa näkee monia eri punostyyppejä. Myös lisäkoristeita (helmet, strassit yms.) varioimalla voisi tehdä monennäköisiä kauniita pääsiäismunia. Olisi ihanaa, jos saisi aikaiseksi kokoelman oikein hienoja snuurattuja munia, jotka pakattaisiin silkkipaperiin ja laatikkoon, ja otettaisiin sieltä esille aina pääsiäisenä. 


Lopuksi, pitkäperjantain kääntyessä iltaan ikkunan taakse ilmestyi upea iltarusko. Iltaa vietettiin leppoisasti Johannes-passiota kuunnellen ja työmatkalta palaavaa miestä odotellen.


8 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Aivan ihania pääsiäismunia ja näyttävät kauniilta pajujen oksilla. Sinullahan on nyt kokoelma aluillaan, kyllä nuo kelpaa pakata talteen :) Täällä pohjanmaalla virvotaan perinteisesti huomenna..ja poltetaan kokkoja. Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Todella kauniita valokuvia. Meillä maalataan tänäkin vuonna vesiväreillä tyhjäksi puhallettuja kananm...korjaan: pääsiäiskukonmunia. Sinun tekemäsi kelpaavat säilytettäväksi jälkipolville. Meillä tuskin säilyvät ehjinä pääsiäisen yli, sen verran innokkaita palloilijoita täällä, toteaapi
Elvi

Heli kirjoitti...

Anne, minusta se pääsiäiskokkoperinne on tosi hieno! Kokkoja voisi alkaa täälläkin päin harrastaa. Hyvää pääsiäisen jatkoa sinne! Ps. Huomasitko blogitunnustuksen pari postausta taaksepäin....

Ja Elvi, ne oikeat kukonmunat ovat kyllä kaikkein hienoimpia, etenkin vesiväreillä maalattuina. Näillä silkkipaperihommeleilla tavoittelin vähän samaa vaikutelmaa. Pitää kuitenkin opetella hiukka notkeammaksi snuuraajaksi ennen kuin uskaltaa siirtyä aitoihin, menevät helposti rikki kun hampaat irvessä yrittää nakkisormilla vääntää paksua rautalankaa kauniiseen punosmuodostelmaan.

Omenankukka kirjoitti...

Tekemäsi munat ovat todella hienot! Aikamoinen työ on ollut punoa verkko munien ympärille.Lopputulos on aivan ihana!Mukavaa pääsiästä Sinulle!

Heli kirjoitti...

Kiitos Omenankukka ja leppoisaa pääsiäisenaikaa sinnekin! Ps. Huomasitko että sait minulta blogitunnustuksen tuolla vähän alempana :-)

Kati kirjoitti...

Ihania munia teit! Ja niin uniikkeja kuin vaan voi olla. Tuli mieleen, että virkkaamalla tavallista ketjusilmukkaverkkoa jostain ohuesta hopea- tai kulta tai mistä vaan langasta, saisi myös aika kivat verkot?

Aurinkoista pupujuhlan jatkoa<3

Anne kirjoitti...

Oi, olen iloinen ja yllättynyt tunnustuksesta!( En aikasemmin huomannut sitä) Kaunis kiitos ja leppoisia pyhiä!

Heli kirjoitti...

Hyvä idea Kati! Saisi varmasti olla todella ohut lanka ja pieni koukku, mutta lopputulos voisi olla tosi suloinen. Ja mitä kaikkia mahdollisuuksia siihen liittyisi; erilaiset pitsimallit, hohto- ja helmilangat, yms. yms.